No hemmetti, minä jo vähän ihmettelinkin!  Nimenomaan nuo biologisia edeltävät yhdistelmähoidot eivät kovin pitkätehoisia olleet. Tosin niilläkin, varsinkin sillä että myös solunsalpaajahoidot otettiin käyttöön lapsireumaatikoillakin 80-luvun lopulla on ollut huomattava vaikutus. Viimeisin nivelreumaan Suomessa kuollut alle 18-vuotias löytyy 80-luvun puolivälistä.

Ruokavalion vaikutusta autoimmuunisairauksiin - siis ihan siitä vieroituksesta alkaen - ei hirveästi tutkita,

Ja tämä on kyllä niin sääli! Juuri se juttu mikä ainakin minua kiinnostaisi tässä hässäkässä kaikkein eniten. Kun 10kk iässä sairastunut olen, kaksi veljeäni vielä pienempinä puolen vuoden ikäisinä. Ei 'sukurasitetta'.

Kiitos linkistä, tulee lukuun varmasti!

[joten kuten ja vain jonkin aikaa]

niillä joten kuten ja vain jonkin aikaa tehoavilla lääkkeillä joita autoimmuunisairauksiin käytetään. Varsinkin aivan uudet ns. biologiset lääkkeet esim. reumaan ovat täysin järkyttävän kalliita.

Mistä tuo lihavoimani näkemys on peräisin? Ainakin oma henkilökohtainen kokemukseni biologisista lääkkeistä ja nopeasti laskettuna ainakin parinkymmenen muun tuntemani ihmisen kokemus näistä lääkkeistä on varsin toinen. Biologiset uudet täsmälääkkeet ovat ainakin minulle antaneet täysin uuden elämän. Mikään hoito niitä ennen ei tehonnut. Tämä lääke muutti elämäni suunnan täysin ja on nyt yli kymmenen vuoden jälkeenkin niin tehokas, että muuta lääkitystä ei sen rinnalle ole tarvinnut harkitakaan. Päinvastoin, lopuistakin muista olen pikkuhiljaa pääsemässä kokonaan eroon. Tämän lääkkeen ansiosta loputon tuhoutuneiden nivelten, leikkausten ja muiden hoitojen kierre katkesi lähes kokonaan. No, suhteellinen käsite tietenkin tuo 'vain jonkin aikaa' mutta näin 34-vuotiaana yli kymmenen vuotta elämästäni on kolmasosa. Lapsuudessa maalailtu kuva täysinvalidista joka ei ikinä kykene minkäänlaiseen itsenäiseen elämään on tämän lääkkeen ansiosta muuttunut täysin. Ikuinen köyhyysloukku minimisairaseläkkeestä on vaihtunut työssäkäyntiin. Lääke mahdollisti minulle myös perheen perustamisen, siihen ei perinteisemmillä solunsalpaajayhdistelmähoidoilla olisi ollut mahdollisuutta. (Minulle ainoa tapa hankkia perhe oli synnyttää lapset itse. Meillä on toki hieno uusi adoptiolaki jonka mukaan ketään ei saa syrjiä, mutta käytännössä lupaa adoptioon minulle ei sairauteni vuoksi olisi myönnetty.) Kalliita ne toki on. Onneksi meillä täällä hyvinvointivaltiossa on olemassa tämä vuosittainen maksukatto lääkkeille. Kiitos vaan kaikille iloisille veronmaksajille, joihin siis itsekin kuulun.    (Sekin vajaa 700 euroa jonka tammikuussa apteekkiin kiikutin oli näin kolmen pienen lapsen yksihuoltajaäidille tuntuva summa, olin kyllä todella kiitollinen siitä että sen kokoon sain kaavittua!) Lääkebisnekseen en lähde ottamaan kantaa, vain tuohon mitä tuossa lainasinkin.

Lääketieteelliset hoidot, nivenreuman suhteen ainakin ovat mielestäni niin sairaita ja brutaaleja, että mielummin itse antaisin kuoleman korjata pois kärsimästä

Niin no. Ei se amyloidoosiin kuoleminenkaan mikään ihan pikkujuttu ole.  : Minä ainakin otan saamani hoidot ihan kiitollisena vastaan. Sekään ei enää aina ole mikään ihan itsestäänselvyys että sinne lääkäriin pääsee ja apua todella saa. Ruokavaliosta(kin) olen saanut apua. Stressittömästä elämästä. (muhahaa) Henkisestä hyvinvoinnista. Energiahoidoista. Siinäpä niitä tärkeimpiä konsteja jo onkin! Näihin tosin jaksoin perehtyä tarkemmin vasta siinä vaiheessa kun sairauden raju ja invalidisoiva eteneminen oli saatu pysähtymään. Sillä lääkkeellä.   

Velhonainen olet.  Ei tainnut ihan tuosta mun unestani enää tulla tuo vastaus. Vois toimia tuuletus, hyvinkin. Ikkuna auki vaan vaikka miten jäätävä puhuri pyyhkäisiskään.

Sain itkettyä. Vaan puolisen tuntia ja todella sain kaivella surkumuistojani että sain sydänkiekkopainetta heltiämään. Tiukassa oli. Mutta helpotti. Seuraavana päivänä sain jo vähän naurettua, sitä olen kaivannut. Siellä ne on, samassa paikassa, itku ja nauru. Ei tule mulla toista ilman toista. Liiallinen 'keskitytään nyt vaan niihin tilanteen hyviin puoliin' -ohjelmointi aiheuttaa tukoksia. Ensin on surtava loppuun. Ja vasta sitten voin elää todeksi myös ne tilanteen hyvät puolet. Oleellista oli myös hokata se, että en niinkään ole matkalla jonnekin vaan olen ainakin vielä matkalla jostakin.

Kiitos! 

Sinun tulee itse tehdä päätös, minne ja koska suunnistat - siis uuden vaiheen aloitusta tarkoitan. Aloita - älä odota, että se alkaa. Uusi elämä odottaa valoisana ja puhtaana. Päätös siihen astumisesta vain puuttuu.
Lisäksi ajatukset ja järki pelkästään ovat kapellimestarina. Elämä on paaaljoooon muutakin.

No mitäs pirua nyt sitten? Päätöksiä olen tehnyt, äärimmäisen raskaita päätöksiä ja ihan todella täysin uuden elämän aloitin kaikella tavoin puolisen vuotta sitten. Silti tuo mitä kirjoitit ON totta. Tässä se on se uusi uljas elämä ja tässä minäkin olen, mutta en silti kuitenkaan ole. Paikalla mutta ei läsnä. Järkisyitä mun päähäni on taottu (tai siis yritetty takoa, minä nyt kuitenkin teen niin kuin teen vaikka en kykene perustelemaan ratkaisuja muille) ja ne kyllä siellä yhdessä ajatusjumien kanssa pyörii. Joskus tosin on niinkin, että se tunnepuoli on pakko hetkeksi 'sulkea' pois, ihan vaan selviytyäkseen päivästä toiseen. Minä kun en osaa tuntea vaan vähän vaan se on kaikki tai ei mitään. Hukkuu pian kissa ja lapsetkin kyynelten mereen.. Valon ja puhtauden kaipuun/etsinnän tunnustan kyllä, puoli vuotta kainaloita myöden paskassa pilkkopimeässä pottukellarissa istuneena. Mutta joo, tuleeko se valo nyt tosiaan sitten säkissä kannettuna tähän tupaan?  

Anna vaan potku perseelle, mut ihan silleen hellästi kiitos!    


Hahaa, hokasin! Kiitos touhula ajatusten vaihdosta, kas näin sen pitäisikin mennä.  Siis sydän vaikeroi mutta vaiennan sen äänen.. Sitten voi ihmetellä että miksei tää nyt sitten TUNNU ihan siltä kuin eläisin.

Tän illan tunnelmiin..

Goran Bregovic - Ruzica

https://www.youtube.com/watch?v=QBWASkz5p0g

Pitkästä aikaa mietityttämään jäänyt uni viime yöltä. Josko jollekulle tulee jotain mieleen tästä?

Kiipesin ullakolle omaan makuuhuoneeseeni. Talo oli uusi, tuntematon, mutta tiesin olevani ullakolla ja omassa huoneessani. Käsissä kannoin korillista puhdasta pyykkiä, tarkoitus oli laittaa ne kaappiin. Tulin ovesta sisään ja laskin korin lattialle, koitin kädellä napsauttaa valot päälle huoneeseen, kunnes muistin, että eihän tänne olekaan laitettu kattovaloa ollenkaan. Huoneessa ei ollut pimeää, semmoinen ullakkohuoneen hämärä. Kattovalon puuttuminen vähän harmitti, kunnes muistin, että onhan mulla täällä ikkunoita, kyllä niistä tulee valoa ainakin päivällä. Kävelin avaamaan verhot ikkunoiden edestä ja jäin ihailemaan niitä ikkunoita. Niistä ei oikeastaan nähnyt ulos, mutta niistä tuli vähän valoa sisään, ikään kuin talvisen päivän valoa, ei aurinkoa. Ikkunat oli tosi kauniit, valtavan suuret ja niissä meni keskellä kauniita, kaarevia kuvioita. En ole koskaan missään oikeasti nähnyt sellaisia ikkunoita. Todella vanhat lasit ja kuviot. Mietin unessa että miten ihmeessä minulla voikaan olla näin kauniit ikkunat? Mietin, että jos pesisin ne, saisin vielä enemmän valoa huoneeseeni. Ainakin toisessa ikkunassa (oikeanpuoleinen) oli kuitenkin vielä jäätä ja vähän lumikerrosta siinä keskellä olevan kaarikuvion päällä (näytti vähän jopa sydämeltä) joten ajattelin että vielä ei tarkene ikkunoita avata ja pestä. Muistin, että onhan minulla sentään laitettuna lukulamppu sängyn viereen, että nään illallakin edes jotain kun tulee pimeää. Kävelin sängylle kokeilemaan toimiiko se, mutta siihenkään ei syttynyt valoa. Irrotin hehkulampun katsoakseni onko se palanut. Lamppu tuntui kädessä kuumalta ja mietin että se on kyllä vastikään palanut. Katsoin lamppua nähdäkseni onko hehkulanka poikki ja huomasin että lamppu olikin sisältä puolillaan vettä. Siihen se sitten loppui se uni.

Tuo  oli ihan itselleni, mulla on ollut ihan pirun tiukassa nämä 'säännöt' miten Hyvä Äiti toimii. Hyvin se päivä mullain meni, ainoastaan Alkossa mietin hetken että ihan varmasti kohta pälähtää joku päiväkodin täti tänne kun minä täällä pyörin keskellä päivää yksin. Pieni paikkakunta, kerran juhannussaunakalja kädessä pongattu on loppuelämänsä rapajuoppo.

Muuten hyvin pitkälti samoja asioita ja samaa mieltä niistä olen. Kun itse tietää mitä tekee ja millä perusteella niin onko sillä sitten niin väliä mitä ne muut siitä ajattelee. Muussa elämässä ei ole koskaan kauheasti kiinnostanut tuo, mutta tämä Äitys se on jotain, johon jo raskausaikana tuntuu vähän kaikilla olevan jotain sanomista ja jostain syystä vielä oikeus kommentoida ja arvioida ihan vapaasti. Jos ei muuta niin mahan kokoa, onko se liian pieni vai liian iso? Ja synnytitkö vai leikattiinko ja miksi näin? Yksi mummeli kyyläsi jopa terveyskeskuksessa mua kun esikoinen oli vauva ja koki asiakseen tulla kysymään, että riittääkö mulla hyvin tissimaitoa vauvalle? Ööh, anteeksi mutta tunnetaanko me? 

Oikein hyvältä kuulostaa vapaapäivät, meillä myös lapset viihtyy päivähoidossa ja se on kyllä iso helpotus siihen rumbaan kun ei tarvi itkuisia lapsosia koskaan sinne väkisin raahata ja jättää. 

mua ei ole tarkoitettu kotiäidiksi. Niin se vaan on, että pää hajoaa jos en liiku ja näe ihmisiä ja tee muutakin kuin hoida omia lapsiani.
Ei sitä tartte häpeillä, jos ei ookaan pullantuoksuinen kotiäiti, joka käyttää lapsillaan vaan kestovaippoja, imettää 1-vuotiaaks, tekee kaikki ruuat itse, käy lasten kanssa perhekerhoissa, muskarissa ja vauvauinnissa yms. Mulla oli nimittäin joskus sellainen kuva itsestäni, et "joo, tuollainen hei määkin voisin olla". Ihanan ekologinen ja öö kaikin muinkin tavoin oikein täydellinen kasvattaja...

Tiigris!   

Minäpä tein viime keväänä sellasenkin tempun että vein lapset aamulla päiväkotiin koko päiväksi vaikka itselläni oli vapaapäivä töistä. 

Samaa ajatusta puskee tuo hämähäkkikin, energiakeskus indigon sivuilta unisymboleja selasin:

"Hämähäkki on arkkityyppi, joka edustaa suurta äidillistä ja feminiinistä energiaa, luovuutta, älykkyyttä sekä nokkeluutta. Unissa hämähäkki voi kuvastaa myös ulkopuolisuuden tunteita, etäisyyden tarvetta tai ansaan jäämisen pelkoa.

Unet hämähäkeistä voivat yhdistyä tarpeeseen kutoa uudestaan elämänverkkoaan ja tehdä päätöksiä omaan kohtaloon liittyen."

Jalat:
"Unessa tukevasti kahdella jalalla seisoessamme olemme hyvin maadoittuneita ja kykenemme seisomaan omilla jaloillamme eli pärjäämme siis yksin. Jaloilla on mahdollista mennä eteenpäin, jolloin ne voivat ilmentää uralla etenemistä tai lähtemisen hetkeä."

Jepjep. Uusia tuulia.

Kiitos. 

Uutta on tosiaan vireillä. Ja nytpä hokasin myös tuon painajaistunnelman tuossa. Pelko puhuu aikansa, mutta muutos on tuleva. 

Minä ajattelen vaikutuksista niin, että tuollaisesta tapahtumasta jää iso ajatusenergiaenergiamolluska. Lilluskelee jossain tuolla maailmankaikkeuden kannella, kurvaa ohi yksisarvislandian ja asettuu sateenkaaren tuolle puolen voimistumaan ja kasvamaan.. Jos tämä nyt oli jo toinen tapahtuma rauhan tiimoilta niin energiamolluska on jo ollutkin siellä, nyt se on taas kasvanut ja voimistunut, mukaan on tullut uusia ihmisiä sitä hoitamaan, ohjaamaan ja kasvattamaan. Se kasvaa, voimistuu ja alkaa vetää puoleensa toteutumistaan tukevia asioita.  :

Jokainen sen perään singottu negatiivinen ja vähättelevä ajatuskin muuten vaikuttaa siihen.

You, you may say
 I'm a dreamer, but I'm not the only one
 I hope some day you'll join us
 And the world will live as one..

Pitkästä aikaa jäi uni mieleen kytemään. Siinä oli sellainen iso jollain lailla rajattu lasiseinäinen "tankki" tai akvaario, vedenpinta oli kuitenkin matala ja välillä se olikin enemmän kuin puro tai pieni joki. Kirkasta vettä, jossa uiskenteli paljon kirkkaanvärisiä kaloja. Pohjalla hiekkaa ja erilaisia leviä ja kasveja kasvamassa. Yksittäinen iso hämähäkki uiskenteli (jep!) edestakaisin kalojen joukossa. Seuraavaksi näin vedessä (tässä vaiheessa puro, mutta vesi liikkui silti jotenkin laidalta laidalle ikään kuin joku olisi ravistellut hitaasti akvaariota) lapseni istumassa puron pohjalla. Heistä ei näkynyt kuin jalat veden alla ja peput tosiaan siellä tukevasti pohjassa. Kalat ja vesi velloivat hitaasti edestakaisin heidän jalkojensa ylitse. Ja se hämähäkki siellä kierteli myös. Ja omat jalkanikin näin siellä vedessä, tosin niin että seisoin varpaat hiekkaan uponneina.

Erikoisinta oli varmaan kuitenkin se, että heräsin tästä unesta niin kuin painajaisesta, siinä oli todella erikoinen, vaikeasti kuvailtava tunne. Ei miellyttävä kuitenkaan.

Herääkö mitään ajatuksia kenelläkään?

Tuossa vuosituhannen itseäni tasapainottaessani

Tsihii.. 
Sori, en voinut vastustaa.

Itse osallistuin ihan kotisohvalta. 

Toki olen huomannut myös energiahoitoja antaessani hoitojen kulkevan jotenkin voimakkaammin ja synkronismin vasteajat ovat lyhentyneet koko ajan,

Nämä ainakin. Ja se että täällä nyt on tää sun aloitus kun juuri iltapäivällä mietin että onpas onpas ja olenkos ainoa joka ihmettelee. Itse olen ihmetellyt enemmänkin tätä kun tuntuu että ei ehdi ajatusta loppuun viedä kun 'tilaus' on perillä.. 

Perjantaina iltapäivällä neljän aikaan yhden jutskan nettikaupasta tilasin ja harmitti siinä vähän kun meinasin ensin että se ei ehdi mitenkään perille ennen kuin ti-ke tällä viikolla ja omat työt viivästyy sitä odotellessa. Sitten siinä vaan päätin että kyllähän se nyt maanantaina tulee ja kiitos siitä. Tänään iltapäivällä tosiaan tuli tekstiviestillä postin ilmoitus että lähetys on noudettavissa.  On meinaan saanut joku panna tosissaan hösseliksi siellä toisessa päässä että se tilaukseni on perjantaina neljän jälkeen vielä pakattu ja saatu ehtimään postin matkaan.

Eilen mietin ihan ohimennen itsekseni aamupäivällä että mihinkähän veisin noita kirppistavaroita ja lasten vaatteita kiertoon/myyntiin. Parin tunnin päästä soi puhelin ja ihminen kertoi siellä tosi kivasta tapahtumasta ja tarjosi sinne myyntipöytää ilmaiseksi kun joku toinen oli aamupäivällä perunut tulonsa.

Näin nyt vaan pari esimerkkiä viime päiviltä. 

Sain työhakemuksen vihdoin laadittua ja postiin.

Kapteenitar viimetinka.

Oho. Ne valitsi mut. Alkaa tiistaina. 

Pienryhmä, autismin kirjon ihmisiä ja kehitysvammaisia. Ei mikään maailman helpoin aloitus kotiäitivuosien jälkeen, mutta asenteella mennään. Enköhän minä sen hanskaan saa, vaikka siihen aikaa menisikin. Pääsen opettelemaan taas ihan uusia kommunikaatiomenetelmiä, kehoviittomia (viittomat tehdään lapsen iholle kevyesti painamalla tai piirtämällä) sekä kommunikaattorin käyttöä. On tää kieli ja kuinka niiiiin monella eri tapaa sitä voikaan toteuttaa vaan niiiiin kiehtovaa kuulkaa.