Toi on aivan totta! Ja se vaa'an lähtöoletusten kyseenalaistaminen ja keskustelupohdiskelu on aivan ihanaa silloin, kun itse olen jonkun asian edessä tyyliin "en tajua tästä yhtään mitään"!! Silloin on aivan mahtavaa kuulla erilaisia näkökulmia ja pääsääntöisesti ne vielä tuovat valtavan määrän järjen ääntä omiin pohdintoihini, jotka saattavat kyllä laukata aivan henkimaailman lainalaisuuksien parissa... 
Vaan totta myös toinen puoli, eli silloin kun minä olen oivaltanut jotain tämän oman maailmankuvani kautta (esim. tosiaan astrologiasta tms.), niin eihän mulla ole mitään ns. järjellistä perustetta asioihin ja silloin se vaa'an kyseenalaistava tyyli saa minut tuntemaan tyhjän päälle jätetyksi tavallaan.
Vaan kunpa sitä aina muistaisi sen, että loppuviimeksi sen minkä näkee toisissa, kertoo itsestä. Ja niinpä se on tässäkin. Kiitos itsellesi vastauksista, keväthalaus   

Kiitos vastauksesta  Hehee, tuo tilan tarve asia on varmasti ihan todellinen ero ja siinä voi helposti syntyä väärinkäsityksiä. Tosin koen minäkin tarvitsevani omaa tilaa ja aikaa (paljonkin), mutten osaa sitä oikein tehdä toisen seurassa. On vahvasti tietoinen toisen läheisyydestä ja niinpä oman tilan ottamiseen tarvitsee melkeinpä sitten poistumisen paikalta. Esim. lähtee itsekseen kävelylle tms. Samoin "eroamistilanteet" eli ollaan vaikka oltu yhdessä syömässä ja sitten heipataan, niin minä teen juurikin tuota halimista ja heihei ja nähdään ja oli kivaa jne jne. niin vaakaystäväni (naispuolinen) useammankin kerran vaan hypännyt  autosta ulos kun tultu perille, todennut siinä samassa heippanytsitten ja läimäyttänyt auton oven kiinni perässään. Olin ihan tyrmistynyt siitä alkuun ja kun niin kävi pari kertaa otin asian puheeksi. Vaan hänelle se vaan oli ihan normi tapa heipata ilman sen suurempia tunteiluja, samoin tämä miespuolinen tuntemani vaaka on lähtemisissä sellainen "jaahas, täytynee lähteä menemään" ja sitten onkin jo kengät jalassa nanosekunnissa ja menoksi (ellei sitten pysähdy peilin luo hetkeksi tutkimaan, että onko sävysävyyn lakki sopivasti kenollaan  ).
Tulipa tässä mieleen sellainen, että mulla itselläni lienee taipumusta hakea toisen toiminnasta jotain hämärämotiivia (kuu+ descendentti skorpionissa ehkä vaikuttaa?) ja sitten kalan herkkyydellä rekisteröin vaikka ja mitä... ehkä se jankkaaminenkin on lähinnä vain sitä vaa'an pohtimista puoleen ja toiseen, vaikka mun korvissa se sitten alkaa kuulostaa siltä, että toinen kyseenalaistaa asioita. Ja josko sen punnitsemisen ns. katkaisen "liian nopeasti", jää vaaka tyytymättömyyden tilaan kun ei saanut asiaa miettiä loppuun saakka (ja näyttää nyreältä). No, tiedä näitä. Vaan kiitos vastauksesta  - tuli valoisampia arvioita asioihin tähän rinnalle.

Olen aurinko kalat. Minulla on ollut elämäni aikana kolme läheistä vaaka-ystävää (naisia ja yksi mies) ja yllättäen olen huomannut näissä kaikissa suhteissa samaa... Nimittäin alkuun on ollut suorastaan sydänlämpöistä ystävyyttä - ystävyys syventynyt nopeasti, kun tuntuu, että samalla tavalla halutaan puhua kauniisti, huomioida toista ystävällisesti. Keskusteluissa usein vaaka on ollut se ns. "järjen ääni", minä haaveilijapohtijatunteilija, vaan kovin sopusointuisesti jutustelut ja oleminen ilmennyt. Minä olen päätynyt tuntemaan vilpitöntä arvostusta ja ystävyyttä tällaista jollain lailla realistista, silti kaunosieluista lämmintä ihmistä kohtaan.
Vaan hassu juttu, että nämä kaikki vaakasuhteet tuntuvat noudattavan samaa kaavaa... sillä tämän mukavan vaiheen jälkeen olenkin todennut yllättäen saavani välillä varsin teräviä vastauksia. Kanssakäymiseen alkaa myös tulla ajoittaista suorastaan jankkaavaa vastustuspuhumista, jossa vaa'an on näemmä päädyttävä jollain lailla ns. voittajaksi, tai hän päätyy jonkinlaiseen nyreyteen. Aivankuin tunteelliseen logiikkaani perustuvasta toiminnasta yritettäisiin kaivamalla kaivaa kohtaa, joka ns. ampua alas realistisella loogisuudella. ("Mutta onkohan..", "meillä kyllä kävi niin ja noin päinvastoin tuossa kohtaa.." jne). Minulle tulee olo, että tuo ihminen ei halua minulle vilpittömästi hyvää vaan toivoisi hankkeitteni epäonnistuvan (jotta voisi osoittaa olleensa oikeassa) ja luottamus alkaa kärsiä. Molemmat alkaa katsella toisiaan jotenkin vähän pettyneinä, että "ei toi ollutkaan sitä mitä luulin" ja ymmärrys on kateissa. Minun puoleltani ennen kaikkea luottamuskin ja luulen tämän olevan molemminpuolista. Tässä kohdin viimeistään vaaka alkaa hakeutua uusien ystävien pariin, minä puolestaan saan kauemmin pureksia sitä, että niin kovin erityiseltä tuntunut ystävyys ei kestänytkään pitkässä juoksussa.
Onko kenelläkään mitään näkemystä siitä, että mitäköhän tuossa tapahtuu? Nimittäin tuo on ollut nimenomaan vaakasuhteille tyypillinen malli - minä olen kyllä hyvinkin ollut heihin hurmaantunut ihmisinä, mutta jotenkin päätynyt tuntemaan itseni petetyksi heidän taholtaan. Että kovin kepeästi heittivät menemään jotain aivan erityistä (vai eikö se mitenkään erityistä sitten heille ollutkaan, vaan vain heidän tapansa yleisestikin olla ihmissuhteissa).
Olisipa mielenkiintoista kuulla vaaka-ihmisiltä, että miten he puolestaan kokevat kalat-ihmissuhteen? Tai ihan mitä vaan kommentteja. Enkä minä tässä missään kauheassa tuskan syöverissä ole, mutta mietityttää kyllä se, että mitä noissa ihmissuhteissa on tapahtunut oikein.. ja selkeästi vielä vuosienkin jälkeen (yksi vaakaystäväni oli tosi läheinen lukioaikana..josta on ikuisuus  ), koen tuota ystävyyttämme kohtaan kaihoa, mikä edelleen tuntuu jonkinlaisena menetyksenä. Minä olisin tuon ihmisen pitänyt mielelläni elämässäni mukana iät ja ajat. Vaan jokin muuttui ja selkeästi hän oli lopulta se, joka otti etäisyyttä.

Vaan siis näissä nahoissa mennään  Vierellä en kyllä toista samanmoista jaksaisi katsoa 

Yhtään ottamatta kantaa Axl:iin ja Heikkiin (enpä heppuleita tunne), mutta pakko sanoa, että olen alkanut aika kriittisesti suhtautua  ihmisiin. Monet vaikuttaa aika viheliäisiltä tutkivine katseineen ja se jokin sellainen "minä näen tuon asian niin täysin toisin" - ilme silmissään. No, ei kai pitäisi sanoa näin, koska olenhan aurinko kalat itsekin  Onneksi sitä ei näe itseään ulkopuolelta, tuskin tulisin toimeen. Kyseenalaistan myös suuresti sen, että kaksi kalaa on jotenkin aivan taivaallinen sielujen sympatian yhdistelmä - ei ole sopinut ainakaan minuun! Sensijaan oinaiden kanssa on helppoa ja selkeää olla, härkienkin kanssa ajoittain hauskaa, kaksosista ei ota selvää, rapunaiset on sydämellisiä, miehet aika pehmoja, leijonat hauskoja, mutta itsekkäitä, neitsyet hankalanintressantteja, vaa'at jotenkin jalatmaassaihaniakultasia, skorpionit hauskaa seuraa, mutta petollisia (?), jousimiehet valoisia mutta käsittämättömiä, kauriit kai vilpittömiä, mutta niintosierilaisia, vesimiehet Mielenkiintoisia. No, eksyinpä aiheesta. Vaan tulipahan mieleen 

Mutta niin. Olen ollut jotenkin ylpeä siitä, että olen aurinkokalat. Vaan päätynyt nyttemmin näkemään koko kalamaisuuden aika hankalassa valossa. Ei se nyt AxL:in toimesta moinen ajatuskulku lähtenyt liikkeelle, mutta osaltaan tuli tuota kalamaisuutta tuossa aiemmin pohdittua tässä viestiketjussa ja sittemmin itsekseenkin. Lipsuvia kummallisia ihmisiä, joista ei ota lopunperin selvää ja helposti aikamoista loukkaantuneisuutta. Vastapainona ainakin joillain kaloilla valoa, joka jotenkin taittuu herkkyyden kautta sieltä sisimmästä, tavallaan valloittavana kai. Vaan oma määritelmä aurinkokaloista: vähän turhan monimutkaista ja hankalaa, mieluummin jotain muuta kiitos.

Kiitos kovasti paljon vastauksesta  Kyllä tuo ihan kuulostaa kovastikin sopivaiselta tilenteeseeni - vahvisti osaltaan näkemystäni.
Kiitos!

Jaa-a, mikäköhän kaloilla johtaa kaunisteluun.. Yksi juttu on varmaan ristiriita ihanteiden ja todellisuuden välillä. On korkealentoisia ajatuksia esim. siitä millainen joku ihminen on, mutta sitten todellisuus voi olla ihan toisenlainen ja sitä voi olla vaikea hyväksyä. Ainakin läheisten kohdalla. Voi tulla tarve purkaa mieltä asiasta/ihmisestä (herkkä kun on), mutta kun oman arvomaailman mukaan kaikkia ihmisiä tulisi ymmärtää sellaisina kuin he ovat, niin siitä mielenpurkamisesta voi tulla jotain sellaista todella vaikeaselkoista "sotkua", jossa oikeastaan  ei arvostella, mutta sitten kuitenkin yritetään purkaa omia tunnepatoutumia. No, tuollaista ainakin ilmenee mulla, siihen liittyy kyllä varmasti muutakin kuin kalana oleminen. Mutta ehkä osaltaan juuri tuo "kaikkia tulisi rakastaa, tulisi ymmärtää ja arvostaa" vs. maailmassa on myös ikäviä asioita ja kauhealla tavalla käyttäytyviä ihmisiä ja itsekään ei ole niin ylevä aina kun toivoisi - se varmasti johtaa osaltaan kaunisteluun.

Yksi asia voi olla halu suojella. Joko suojella toista itseltä (tässä tullaan niihin omien salamyhkäisyyksien kohtaamiseen, ymmärtämiseen ja hyväksymiseen), tai sitten suojelee muita ja kertoo hieman kaunisteltua totuutta asioista (esim. vaikka joku läheiseni käyttäytyisi minua kohtaan kuinka halpamaisesti, en kenties pystyisi kertomaan siitä sellaisenaan jollekulle ystävälleni). Asioita voi hieman värittää kauniimmaksi sitä läheistä kohtaan - onhan hän sentään läheinen.

Yksi asia voi olla se, että kaikki asiat pitäisi ymmärtää ja on usko, että ne lopunperin on ymmärrettävissä. Siksi on vaikeaa sanoa ikävistä asioista ikävästi, koska jotenkin tuntuu siltä, että niiden syyt on lopunperin ymmärrettävissä kun osaa tarkastella asioita toisenlaisessa valossa. Eli raadollisen faktan toteamisen yhteydessä voi tulla olo, että puhuukin palturia. Nimittäin jos asiaa tarkastelisi tarpeeksi syvällisesti, se olisi ymmärrettävissä jollain lailla inhimillisenä asiana kuitenkin. Minun esimerkiksi olisi vaikea todeta vaikka sellaista, että "Hitler oli paha". No, ehkä pöhköä, mutta niin se vain on.

Näitä nyt tuli mieleen omalla kohdallani. En tiedä sopivatko samat jutut kaikkiin muihin kaloihin.

Ai niin, yksi asia mikä voi johtaa kaunisteluun on se, että asia josta puhutaan, on jotenkin kesken. Sanotaan vaikka, että minulla olisi todella stressaantunut olo sen suhteen, että pääsenkö opiskelemaan. Stressi heijastuu muuhunkin olemiseeni, vaikka muutoin kaikki on ihan loistavasti. Saattaisinkin kuulumisia kysyttäessä todeta, että "hyvää kuuluu" (vaikka olo olisi surkea), sillä tiedostan stressin syyn ja en katso sitä aiheelliseksi mainita - syytä todelliseen pahaan mieleen on vasta, jos selviää etten päässyt opiskelemaan. Nyt kun asia on kesken, sitä on turha mainita. Toinen kuitenkin saattaa asian minusta aistia.

Heh, näitä kun kirjoittelee tulee sellainen olo, että on ihan  No, nämä siis sopivat minuun, vaan kenties ei kannata yleistää kaikkiin kaloihin 

Hei!
Katsoisitko minulle kortin liittyen "omaan tieheni", kiitos. Eli jos kysymys on kokonaisvaltaisesti "Minun tieni", mitä tulee vastaukseksi?
  Jiallana

Minusta Axl kyllä vaikuttaa tyypiltä, joka toimii tietoisella tasolla, eikä ole huonon itsetunnon uhri. Mitä jos hän on todennut, ettei nyt ole halua sitoutua, eikä kykyäkään, kun vaihtelu on mukavaa ja naisia on tulossa jonoksi asti? Käsittääkseni oli kohdellut naisia huomioivasti ja kohteliaasti, illat olivat sisältäneet muutakin kuin videokuvausta  Eihän moinen elämäntapa mihinkään perinteiseen parisuhdemalliin istu, mutta onhan sitä monenlaisia tapoja elää ja naisetkin luonnehtivat omalta puoleltaan tuota "kevyeksi tapailuksi". Minulle siis tämä näyttäytyy niin, että Axl on toiminut tapailun osalta niissä puitteissa kunnioittavasti mihin itse tiedostaa kykenevänsä. On sitä muitakin miehiä (ja naisia) joilla on useampi seuralainen samanaikaisesti, enkä nivoisi moista automaattisesti huonoon itsetuntoon. Ehkä vain tunnistaa itsessään sen, ettei nyt ole halua tai kykyä vakavammin sitoutua keneenkään.
Mitä salakuvaamiseen tulee, niin se on tietenkin väärin. Axl näyttää oikeuttaneen sen itselleen sillä, ettei nauhat tule mihinkään yleiseen jakoon ja eihän nauhojen olemassaolo olisi kyseisiä naisia vahingoittanut, mikäli he tai kukaan muukaan kuin Axl ei olisi tullut tietoiseksi niistä. Vaan silti hänellä on kyllä tuossa käynyt arviointivirhe, ei salakuvaamiseen ole oikeutusta. Yllyke kuvaamiseen lienee hänen omassa päässään ja sitä on mahdotonta arvailla, että onko hän saanut tyydytystä nimenomaisesti salakuvaamisesta (jotain vallankäyttöä naista kohtaan ja ns. oma salaisuus), vaiko kiehtooko häntä itsensä seuraaminen sänkypuuhissa. Koska on kaveri on nuoresta saakka hakeutunut kameran eteen, niin voisin veikata jälkimmäistä. Keinot nyt vaan oli ihan väärät ja Axl:in olisi pitänyt rehellisin keinoin hankkiutua moiseen tilanteeseen, kyllä naisia olisi siihenkin ihan varmasti löytynyt (mieltymyksiä on monia). Kuuluisuudenhenkilölle moinen avoimuus tosin voi olla vaikeaa ja riskialtista, omat "perversiot" saattaa aika helposti vuotaa julkisuuteen.
No se Peter...ehkä jokin hieman Axl:in luonnehtima tapaus on ollut joskus menneisyydessä tai hän on kuullut sellaisesta, tai spekulaatioita tuollaisesta tapauksesta - mistä sen tietää. Ihmisen pää on niin kumma kapistus, että vuosien mittaan asiat vääristyy ja etenkin jos hän on kokenut edes joiltain osin syyllisyyttä omista toimistaan, niin on ollut tarve värittää tuo menneisyyden tapaus mielessään. Mukaan on tullut aina vaan lisää ja lisää kaikkea ja lopulta tarinalla on alkuperäisen totuuden kanssa hyvin vähän tekemistä.
Eli minun versioni tapauksesta Axl: hän on tiennyt toimivansa väärin ja tietää syvällä sisimmässään, että kuvaaminen ei ole oikein. Omaa halua siihen on ollut vaikea käsitellä (tosin kyllä seksuaalisiin mielihaluihin liittyy monilla ihmisillä aika lailla pureksimista itsensä kanssa ja joitain asioita itseltään saattaa kieltääkin). Sitten hän on pyrkinyt toimimaan niissä puitteissa "oikein", kun kykenee. Kyseessä kuitenkin mies, joka on kaiketi tottunut toteuttamaan elämässään toiveitaan ja vaikeampi varmasti moisista toiveista luopua, kuin kaverin, joka kenties kerran vuodessa saa jonkun naisen houkuteltua luoksensa yökyläilemään. Tarjontaa ja tilaisuuksia on ollut ja jossain kohdin Axl päätti tarttua tilaisuuteen. Siinä se. Siis minulle koko kuvio näyttäytyy näin. Itsellä aurinko 12. huoneessa kaloissa. Ja tosiaan - kyllä sellaisia "salaisia vehkeilyjä" voipi tosiaan olla kalojen merkin edustajilla. Perimmäisesti on kuitenkin tarve tehdä asioita oikein, joten siinä voi aikamoisia ajatusrakennelmia kehkeytyä vuosien mittaan, sellaisia, joilla ei sitten todellisuuden kanssa ole enää mitään tekemistä.
 

  Itse olen kokeillut (ja tulen kaiketi kokeilemaan) noita kaikkia oppimisen tapoja. Tuli näistä onnellisista tähdistä mieleen myös "epäonnen tähdet". Nimittäin kun itse on kokenut, että aina lopulta asiat kääntyy hyväksi, olen oppinut niin luottamaan siihen, etten oikeastaan edes kovin helposti elossani hätäänny vaikeiden asioiden keskellä. Vaan..
Sitten on ihmisiä, joiden läheisyys tekee levottomaksi. Jotka tuntuvat kuin olevan jollain toisella taajuudella, sellaisella "epäonnen taajuudella". Joiden läheisyydessä tavarat menevät rikki ja tapahtuu muita epäonnisia asioita. Pelkkä ajatus siitä, että esim. oma lapsi on hetken heidän vastuullaan, tekee olon levottomaksi. Yksi tällainen henkilö on oma isäni (kauhea sanoa). Hän on kyllä menestynyt työelämässään oikeinkin hyvin. Mutta veljeni kuoli hänen käsivarsilleen, samoin hänen oma veljensä. Ja jotenkin aina kun hänen kanssaan johonkin ryhtyy, niin olen hieman levoton (esim. ottamaan neuvoa vastaan). Jotenkin vaan tuntuu kummasti siltä, että aistin hänestä jonkin "epäonnen tähden" tai minkälie... Sama joidenkin muidenkin ihmisten kohdalla. Harvojen, mutta joitain sellaisia ihmisiä on.
Olen itsekin varsinainen omantien kulkija ja nuo vesimies-ominaisuudet tuntuu itseenkin monelta osin sopivan. Olen syntynyt vesimiehen ja kalojen rajalla, 20.2. Lisäksi venus vesimiehessä 11. huoneessa, ehkä sekin siellä sitten näkyilee sellaisena hiukan "epäperinteisenä naiseutena". 
Kiva olisi kuulla mielipiteitä noista "epäonnen tähdistäkin", vai miksi voisi sanoa. Mitäköhän se on oikein, jollakulla vastaavia kokemuksia?

  Hmm, toi kokemus "onnellisten tähtien alla syntymisestä" on mielenkiintoinen ja mistäköhän siinä loppuviimeksi on kyse - toteutuneesta elämästä vaiko asenteesta tms? Nimittäin olen itsekin vahvasti kokenut, että olen syntynyt onnellisten tähtien alla, vaikkakin elämäni on ollut mm. lapsuudessa ainakin noin äkkiseltään referoiden suorastaan kauhea monien mielestä. Ja tavallaan omastakin mielestäni kyllä. Mutta sitten kuitenkin sellainen perimmäinen tarkoituksenmukaisuus on löytynyt kaikkeen ja kokemuksista on ollut lopunperin kiitollinen, niistä kokee oppineensa paljon ja asiat lopulta on aina järjestyneet. Tuollaisissa merkityksellisyyden löytämisen kohdissa olen useasti elämässäni kokenut äärimmäistä kiitollisuutta ja vahvan kokemuksen, että olen "syntynyt onnellisten tähtien alla". 

Kiitos vastauksesta  Kyllähän nuo kaikki heppuliin sopivat - kovin on eläinrakas, aika selkeä arvomaailma ikäisekseen ja pirteyttäkin piisaa.

Kiitos tuosta näkökulmasta .ave. ! Juuri noinhan se menee minulla - yritän kehittää itseni "toisten ominaisuuksien yli", jotta ei tarvitsisi ilmaista oman sietokyvyn rajoja - minulla lienee sisäinen vaatimus pystyä sietämään ihan kaikkea.
Kommenttisi oli todellakin valaiseva, joskus omien toimintamallien sanottaminen on itselle aivan tavattoman vaikeaa - tunteet sotkee sitä koko kuviota. Vaan noin ilmaistuna tuo toimintatapa - siitä saa kiinni, sitä voi tarkastella..
Kiitos 

Niin...

Mulla on jo varsin pitkään ollut erään ystäväni kanssa näitä "ymmärtämisongelmia". Olkoon hän nyt vaikka esimerkkinä tässä sille mitä tarkoitin. Ystäväni on aurinko leijona ja minä aurinko kalat. Molemmat ollaan varmasti hyvin tyypillisiä edustuksia tähtimerkeissämme. Minä pohdin syvällisiä, puhelen astrologiasta ja muista "ylimaallisista" kokemuksistani, suhtautumiseni ihmisiin on juurikin tuollainen hyvin ns. yliymmärtävä. Välillä olen täysin pulassa itseni kanssa - olen haaveileva ja en kovinkaan aikaansaapa (paitsi paineen edessä pystyn kyllä suorastaan ihmeisiin)    Ystäväni on kuitenkin kiinnostunut siitä panostuksesta, miten pystyn ns. selittämään laajemmassa kontekstissa hänen milloin mitäkin ihmissuhde tms. ongelmaansa, osaan antaa hänelle uusia näkökulmia ja kuulemma keskustelut parantavat hänen oloaan. On kiitollinen siitä. Hän on varsin realistinen, haaveileva toki omalla raukealla tavallaan, mutta enemmän jalat maassa, toimiva, syvällisyyksieni edessä saattaa todeta ns. arvottavaan sävyyn ensimmäisen lauseen kohdalla "kuule puhuttaisko jostain muusta", kohottaa itseään ja tekee minun nähdäkseni ajoittain hyvinkin lyhytnäköisiä ja suorastaan loukkaavia arvioita muista (minustakin). Tiuskii, saattaa komennella, olla ajoittain jopa pilkallinen.
No, meillä on kuitenkin todella pitkä ystävyys, lapsuudesta saakka ja minulla on omat syyni pitää kiinni ystävyydestämme. Kuitenkin tämä meidän erilaisuutemme on iän myötä alkanut rassata enenevissä määrin. Huomaan ajoittain ajattelevani hänestä halveksivasti, vaikka kuinka yritän hänen näkökantojaan ymmärtää. Ja sellaiset ns. halveksivat ja ikävät ajatukset jostain toisesta ihmisestä tekevät oman oloni todella huonoksi, tulee sisäinen vaatimus jotenkin nähdä asiat laajemmin ja hyväksyvämmin, löytää jokin hänen kannaltaan oikeuttava näkökulma asioihin. Kun en pysty sitä tekemään, en löydä oikeutusta, ahdistus senkuin lisääntyy. Alkaa tulla sellainen olo, että en halua olla koko ihmisen kanssa tekemisissä koska homma on niin hankalaa/ omat tuntemukseni ovat niin hankalia käsiteltäviksi. Varsinaisesti hän ei ole tehnyt mitään pahaa, kunhan on oma itsensä. Minä haluaisin olla edelleen hänen ystävänsä (mm. yhteisestä pitkästä historiasta johtuen), mutta toisaalta olo tulee vaan huonoksi hänen seurassaan. Hän puolestaan pitää minua rakkaimpana ystävänään. Tämä saa minut tuntemaan koko kuvion vielä valheellisenakin omalta puoleltani, enhän itse tunne vastaavasti häntä kohtaan. Toisaalta hän vain on mikä on, enhän minä voi häntä alkaa muuttamaan.
Huoh. No semmosta. Kai tossa on oppikirjaesimerkki siitä, miten "kalan on vaikea elää oman herkkyytensä kanssa".  Eli, minun silmissäni osa ystäväni käytöksestä on todellakin törkeää. Tosin, hän vain on mikä on. Enkä minäkään ole täydellinen. Mutta hän sietää sen. Eli - kyse on minun kyvyttömyydestäni ymmärtää hänen erilaisuuttaan? Semmosta..

Rajojen asettaminen...
Mulle taannoin yksi vaaka totesi kuunneltuaan juttujani (olen aurinko kalat), että mullahan on rajojen asettamisen suhteen ihan ne peruspalikatkin hukassa.  No, voisi olla pahasti sanottu, mutta todennäköisesti aivan totta. Sillä miten asettaa rajoja, kun ei osaa määritellä muita ihmisiä? Katselin hämmentyneenä tuolla edellä jonkun määritellessä toista ihmistä esim. törkimykseksi - mä en osaa! Ei haisuakaan siitä, että mikä tekee toisesta ihmisestä törkimyksen. Sillä ihmiset ovat niin monitahoisia, kuka on millainenkin missäkin tilanteessa ja yleensä (aina?) törkeälläkin käytöksellä on sen "törkimyksen" mielessä epätörkeät perustelunsa - hänelle käytös on siinä hetkessä oikeutettua. No, tässä päästään toiseen mulle vaikeaan asiaan, eli voisiko joku olla tahallisesti ja tietoisesti toiselle paha/ilkeä... Ei kai sentään voi? Eikö ihminen kuitenkin aina kuvittele tekevänsä hyvin ja oikeutetusti, vaikka toinen kokisi käytöksen ilkeänä/törkeänä?

No niin. Vaan siis kun ei edes osaa määrittää toisen käytöstä törkeäksi, niin millä sitten asettaa rajoja minkään mukaan...periaatteessa kaikelle löytyy aina oikeutus. Ja on omasta ymmärryksen puutteesta kyse, mikäli kokee toisen käytöksen loukkaavana. Jos niin kokee, pitää kehittää omaa itseään. Vaan niin, hmm... ehkä tuon asian suhteen on vielä opittavaa. Näkökulmanmuutos tuntuisi aivan oudolta, eli ryhtyäkin yhtäkkiä määrittelemään muita törkeäksi käytöksensä pohjalta. Pikemminkin päädyn toisinaan siihen, ettei vaan oma ymmärryskapasiteetti riitä. Muttei siitäkään voi ruveta niitä toisia syyttelemään. Itsessä riittäisi kehitettävää. Niin mä asiat näen, koen. Kieltämättä, ajoittain tuo on kyllä aika raskasta ja vastapainoksi kaikelle tarvitsee rutkalti ns. omaa aikaa.