Tähän en malta olla tarttumatta heti, koska nyt tuli sellaista settiä, että väkisinkin pisti vähän naurattamaan.
Taide ja hoitoala ei sulje toisiaan pois, varsinkaan kun taiteilijaksi ei opiskella, taiteilijaksi synnytään ja taidetta tulee ihmisestä itsestään jos on tullakseen. Tee taidetta vapaa-ajalla ja opiskele sairaanhoitajaksi.
Ai niin, ja perhe tai seksuaaliterapeutin homma vaatii mun tietääkseni psykologian maisterin tutkinnnon, jossa on hommaa niin paljon, että jos sitä ei tosissaan halua, niin kannattaa jättää väliin. En tiedä muuten mikä sun käsitys on kivasta, mutta tuossa ammatissa päädyt esimerkiksi pedofiilien, insestin harjoittajien, raiskaajien, perheväkivällan, lasten heitteille jätön ja laiminlyömisen ja sen selllaisen pariin, vieläkö kuulostaa kivalta ja helpolta ja mukavalta? Kysymys kuuluukin, haluatko kantaa työksesi muiden ihmisten psyykkisen taakan, siitä johtuvat traumat sekä vielä yrittää löytää niihin ratkaisua tajuten sen, että voit tahattomasti jopa pahentaa ihmisten tilannetta ja saada jonkun soittamaan sulle keskellä yötä, vaan ilmoittaakseen, että aikoo nyt ampua itsensä ja perheensä?
Sulla on muuten
ammatin huoneessa,
merkissä, joka viittaa johonkin hyvin konkreettiseen tekemiseen ja se tekee vielä kolmio aspektin huoneessa 1
oleviin
ja
. Olisko kuitenkin galleristi, käsityöläinen, puuseppä, joku keramiikkaan liittyvä tai sisustaminen tms. enemmän sun juttu?
Ajattelin olla tarttumatta mutta en härkäpäisyyttäni malta
Sillä pakko poiketa sun kannasta että taidetta ei opiskella. Kautta historianhan taidetta on opiskeltu. Joko oltu teideilijoiden oppilaina tai taidekouluissa. Se että miksi ei ole sitä että ei osaisi tai että taiteen syvimmän olemuksen ja luomisen palon pystyisi oppimaan. Se on persoonassa itsessään tietty herkkyys ja taipumus. Se on sitä että opiskellessasi taidetta sinulla on sille aikaa. Ollaan kuitenkin realistisia. Jos vaikka nyt lähtisin opiskelemaan vaikka sairaanhoitajaksi. Olisin keskimäärin n. klo 16-17 kotona. Sitten lapset hoidosta, kauppaan, ruuanlaitto, kotityöt ja hetki yhteistä aikaa lasten ja perheen kanssa. Sitten lasten iltatoimet ja lapset nukkumaan. Sitten kotitehtävät joihin menee n. tunti/kaksi tuntia keskimäärin tuttuja seuranneena niin kello onkin sitten jo 22-23. Järjellisesti tuohon aikaan pitäisi mennä nukkumaan kun aamulla on lasten aamutoimen ja hoitoonvienti ennen koulua niin pitää herätä aikaisin.
Näin ollen aikaa perehtyä omaan luomiseen ja taiteelliseen ilmaisuun ei jää. Tietenkin sitä voisi tyrkätä lapset sukulaisille, mutta sitten taas aikalailla voisin tuntea syyllisyyttä itsekkyydestä.
Taidetta opiskellessa on aikaa. Ruhtinaalliset 6-8 tuntia päivässä omassa työtilassa. Tähän lisäksi valmiiksi jätjestetty mahdollisuus elävään malliin viikottain, luentoihin eri taiteensuuntauksista inspiraatiota antamaan ja ennenkaikkea mahdollisuus saada ohjausta teknisesti jos sitä tarvitsee että saa materiaaleista kaiken mahdollisen irti. Lisäksi työtilat. Kotona ei pysty maalaamaan vaikka sellaista 5m taulua tai tekemään raudasta isoa veistosta. Siihen tarvitaan työhuone joka tulee jo koulun puolelta. Sitten opiskellessa luodut yhteydet muihin taiteilijoihin joista on aivan suunnaton apu tulevaisuudessa näyttelyiden kannalta. Lisäksi suhteet luoviin ihmisiin luo mielenkiintoisia keskustelutilanteita smanhenkisten kanssa. Toisin näihin nyt on saanut tutustua muutenkin. Mutta lisästä ei ole haittaa.
Enkä siis väitä että opinnot olisi pakollisia. Itsekkin olen näyttelyitä pitänyt, luonut suhteita ja teen vapaa-ajallani niin paljon taidetta kuin suinkaan ehdin. Aika onkin ainut vihollinen. Kun sitä ei tahdo olla. Taiteilijaksi kehittyminen vie aikaa. Se vaatii henkistä kypsyyttä, oma-aloitteisuutta ja oman tyylin pitkälle vietyä hiomista. Se ei tapahdu hetkessä. Sitten jos vielä ei kiinnosta maalata mitään yksisarvisia tai kukkatauluja vaan tahtoisi tehdä jotankin syvälle vietyä ajatuksen kanssa tehtyä oman viestin esilletuomisen tavankin miettiminen vaatii aikaa ja keskusteluseuraa ja mahdollisuutta tutkia aihetta. Esim. minua kiinnostaisi sarja lapsensa menettäneistä vanhemmista ja sen luomasta maailmasta tämä vaatisi tutkimustyötä ja haastatteluja mikä taas vaatii aikaa.
Sellaisella parin tunnin iltamaalaamisilla pääsee usein kivasti harrastelijapiireihin ja jopa oman kunnan taiteilijaseuraan ja sillä yhteisnäyttelyihin. Aika harva niin pienellä ajalla pääsee kansavälisiin markkinoihin ja käsiksi apurahoihin että voisi täysipäiväisesti maalata. Tietenkin sukulaisilta voi saada kivoja päähäntaputuksia ja kavereilta aplodeja. Se ei taas suurta tyytydystä luo kun tarkoitus ei ole tehdä kivoja kuvia vaan vakavaa syvälle menevää puhuttelevaa ja keskustelua herättävää työtä.
Ja tiedän mitä seksuaaliterapeutin työ sisältää. Tunnen yhden ja olen häntä paljon haastatellut työstään. Tunnen myös pari sosiaalialalla toimivaa terapeuttia. Itselleni koen tämän helpoksi ja mukavaksi koska minulle henkilökohtaisesti työ olisi ominaista. Ei niin että asiat olisivat kevyitä, mutta se että pääsee ihan kongreettisesti auttamaan. En yleisesti persoonana ota ihmiset ongelmia itseeni vaan katson asioita ratkaisukeskeiseltä kannalta. Toisten taakkaa ei kannata ottaa omakseen, mutta silti voi auttaa toista pääsemään omastaan
Tai ainakin aina yrittää. Minua myös ihan objektiivisella tutkimuskannalta kiinnostaa erillaiset seksuaalisuutee n ja sosiaalisuuteen liittyvät ongelmat. Vaikka siis vakavia aiheita onkin, mutta se mistä ne kumpuaa ja miten ne ilmenee on mielenkiintoista ja syventymisen arvoinen asia.
Ja maalaaminenhan on konkreettista tekemistä parhaimmillaan
Näytä kirjoitukset
