Olin narsistin kanssa melkein 7v.
Siitä suhteesta kaksi lasta.
Pääsin eroon yhdessä asumisesta, kun pienempi puoli vuotias.Vainoaminen loppui vasta vuosien päästä.
Nyt pienin lapseni on 5v. Ja olemme kaikki terapiassa.Tulee kestämään kaikkien kohdalla vuosia.
Sain kuulla muutama viikko sitten, että pojat saavat valvotut tapaamiset ja ovat turvassa.
Minulla on ollut uusi mies 3v.
"Rakastumisen vaihetta" uudessa suhteessa ei ole ollut, vaan hän on auttanut ja tukenut minua ja Rakkaus on Suurempaa ja Tasaisempaa sekä Aidompaa mitä olisin ikinä voinut uskoa ja luottaa.
Olen käsitellyt sekä käsittelen terapiassa lapsuudenperheeni asioita.
Olen katkaissut välini lapsuudenperheeseeni.
Ympärilleni olen valinnut vain muutaman Aidon välittävän ihmisen.
Nyt olen vihainen, kun joudun suremaan ja "tuhlaamaan" vieläkin elämäni aikaa näiden inhottavien tapahtumien ja ihmisten tekemien asioiden käsittelemiseen.Käyn ns.surukautta.
Kyllä tämä kohta iloksi pitäisi muuttua...

Kuulostat hieman tilanteeltani 5-6v.sitten.
Kypsyttelin, kypsyttelin...
kokoajan  "keksin"tekosyitä lähteä...lopulta en voinut lähteä lasten takia-sillä en voinut rikkoa perhettä, KUNNES tajusin, että parempi kaksi
hyvää kotia kuin yksi huono.
Mies oli väkivaltainen narsisti.ensin fyysistä, sitten henkistä.
Siinä oli tulla hulluksi.
Pienempi lapseni oli puoli vuotias kun sain voimaa ja uskallusta ajaa miehen pois kotoa.
Hän häiriköi ja pelotteli niin, että jouduin muuttamaan.Itsetuntoni oli ajettu nolliin.
Osoite salainen.
Pelko oli läheisin päivittäin.
Jatkuva kiusaaminen vei mielenterveyteni.
Jaksoin lasteni takia elää. Lapseni ovat valoni
Löysin ihanan, kärsivällisen miehen, joka jaksoi nostaa minua "suosta". Käyn terapiassa edelleen. Lapset myös nykyään.
Sain vihdoin valvotut tapaamiset. Nyt elämä on turvattu.
Käsittelen terapiassa lapsuusperheeni aikaa ja minulla on ns.surukausi.
Oletko ollut kiltti tyttö? Onko sinut opetettu miellyttämään ja pelkäät hyljätyksi tulemista? Oletko saanut näyttää myös vihantunteesi avoimesti?Ne on käytyvä jossakin vaiheessa elämää läpi, vaikka asioista olisi kuinka kauan aikaa kulunut, jotta voi jatkaa ehyenä eteenpäin.
Kannatan lähtöä.Mutta vasta, kun olet itse siihen nuppia myöten täynnä-taidat nimittäin pelätä sitä, että mitä jos tuletkin katumapäälle;)
mitä jos et löydäkkään yhtä hyvää miestä tms? mitä jos..mitä jos...pelko estää sinua elämästä ja saavuttamasta.
Minäkin pelkään edelleen, mutta eri asioita.
Jossakin vaiheessa hengähdät, huh..onneksi uskalsin lähteä!Onneksi olen jo tässä vaiheessa!Onneksi voin hengittää vapaasti omassa kodissani, eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä, potea huonoa omaatuntoa, sillä sinun EI TARVITSE. Olet varmasti hyvä äiti ja sinun hyvinvointisi on tärkeää.Sinun jaksamisesi.Ja yhteiskunta auttaa.Tiedän sen vaikken ensin uskonut lainkaan!
Hae kaikki apu.itke, jos siltä tuntuu.NÄYTÄ TUNTEESI, se on ohjeeni sinulle

hei, olisin todella kiinnostunut! Kiitos

1.saammeko kaksi lasta?
2.perustammeko yrityksen?
3.muutammeko eri paikkakunnalle?