Olin 6 vuotta sitten raskaana vaikeassa elämäntilanteessa. Raskaus oli vahinko. Minua painostettiin aborttiin, ja minulla oli jo kotona vauva. Tajusin järjellä, että raskaudenkeskeytys olisi viisasta. Mutta jokin sanoi minulle, että tämä lapsi on  tarkoitettu minulle, se on suunnaton onni. Ja vastoin lähimpien odotuksia pidin lapsen. Se säteili kohdussa minuun voimaa, jotta jaksoin taistella paremman elämän puolesta. Kun se syntyi, se oli täysin tuttu, se ei ollut puhdas paperi kuten vauvat yleensä vaan minä tiesin, että tämä lapsi ja minä olemme olleet yhdessä toisessa elämässä ja tulemme aina olemaan yhdessä tavalla tai toisella. Se ei ollut hormonihuuruja eikä äidinrakkautta - niistä molemmista minulla oli jo kokemusta, olinhan jo ennestään äiti. Se oli sitä kun katsoin tämän lapsen silmiin, näin ikiaikaisen ystävän.

Vuodet ovat kuluneet ja tämä lapsi kasvaa, henkinen yhteys voimistuu. Lapsi lukee ajatuksiani, tuntuu joskus että hän on henkisesti minun edelläni, viisaampi.

Minulla on myös toinen ihminen, joka on ollut elämässäni ennenkin. Hänet näytettiin minulle unessa vuosia sitten. Suhde häneen ei ole harmoninen vaan vaikea (jatkuva keskinäinen kilpailu, joka ei koskaan pääty, koska olemme täysin samanlaiset). Kun tämä lapsi kohtasi hänet, hän juoksi tämän luokse, halasi ja kutsui häntä "isiksi". Se oli täysin sopimatonta ja toruin häntä, mutta hän teki näin uudestaan ja uudestaan. Koskaan kenenkään muuun kohdalla mitään vastaavaa ei ole tapahtunut. Tuntui oudolta katsoa noita kahta ihmistä jotka ovat ennenkin olleet kanssani samassa elämässä. Ainakin lapsi tunnisti hänet heti. Aikuinen hymyili suljettua hymyä sanomatta mitään. Ja miksi olisikaan sanonut, koska välimme ovat räjähdysalttiit.

Nyt olemme siinä tilanteessa, että lapsi oli yötä pois kotoa ensimmäisen kerran niin, etten minä ollut mukana. Yöllä heräsin siihen, että joku liikkui huoneessani. Minua ensin pelotti, mutta sitten tajusin, että se oli oma lapseni. Hän tuli sängylle luokseni ja silitti käsivarttani, halasimme  ja hän sanoi, että voimme aina tällä tavalla antaa hyvänyönhalit vaikka toinen olisi muualla ja voisin huoletta nukkua.

Näin jälkeenpäin tuo tuntuu vähän pelottavalta ja muistan yöllä lapsella olleen kiharat hiukset vaikka ei oikeasti ole. Hän oli kuitenkin täysin varmasti oma lapseni ja kohtaaminen yöllä oli lohdullinen.

Mietityttää kuitenkin nämä asiat kovasti, en osaa pukea näitä kysymyksiksi mutta jos joku osaisi sanoa jotakin tästä. Miten näiden aiemmista elämistä tuttujen ihmisten kanssa pärjää tässä maailmassa. Miten tuo lapsi, miten osaan tukea häntä ettei hän kadottaisi tätä henkistä voimaa minkä on saanut? Mikä minun merkitykseni tässä kaikessa on, kun en ole näitä asioita etsinyt elämääni ja nämä lähinnä pelottavat?

Härkä ja jousimies eivät liene millään muotoa paras mahdollinen yhdistelmä. Tästä huolimatta elämääni on annettu viime vuosina jousimiehiä, joista kaksi ovat ehkä elämäni merkittävimmät ihmiset tänä päivänä. Kumpaankin on lähes telepaattinen yhteys, molemmat saavat minun parhaat piirteeni esiin ja heidän kanssaan on todella helppo ja hyvä olla.
Toisen jousimiehen kuumerkki on härkä, kuten minun aurinkomerkkini. Toisella jousimiehellä on sama nouseva merkki kuin minulla. Nämäkö selittävät kaiken - mutta en saa samanlaista henkistä yhteyttä edes ihmisiin joiden syntymäkartta olisi härälle paljon sopivampi.
Omalla kartallani ei ole jousimiestä ollenkaan. Kuumerkkini on vesimies.
Kummatkin tärkeät jousimiehet on annettu elämääni oudon sattuman kautta. Lisäksi jousimiehiä  on ilmestynyt elämääni viime vuosina muitakin - ja tulleet johonkin melko tärkeään rooliin elämässäni. Mistä etsiä selitystä kartalta tälle jousimiesten ilmestymiselle?

Näin unta joka jäi kovasti mietityttämään. Unessa olin nimittäin päässyt sillan toiselle puolelle, elämään johon haluaisin. Minulla oli mukanani unessa vanhempi naishenkilö oppaana. Häntä ei oikeassa elämässä ole ja unessa tunsin hänet nimenomaan henkioppaana. Hän kuljetti minua ympäriinsä ja tutustuimme maisemaan.
Mutta sitten se itse silta. Se kasvoi rikkaruohoa ja sammalta ja sillassa oli jostain syystä sen alla terassi, joka oli veden alla. Minä selitin että minua kammottaa tuo terassi, näen sieluni silmin vesiruumita istumaan tuoleille. Uniopas lupasi että korjaamme kaiken niin että minun tulee hyvä olla, mutta sille terassille emme voi vielä tehdä mitään, aloitamme kitkemällä rikkaruohot sillan päältä jotta siitä tulee kauniimpi.
Nyt minä en ymmärrä tarkoittaako uni että haaveestani pitääkin luopua, kun siltaa takaisin alettiin laittaa kuntoon? Vai oliko uni kannustava, että pääsen kyllä toiselle puolelle oikeasti kun unessakin pääsin? Vai oliko tässä joku kolmas sanoma, joka ei minulle aukea, kun uni jäi vaivaamaan mieltä? Ajatuksia?

Minä olen kuollut unessani vuosia sitten. Tuo uni oli hyvin lohdullinen ja vei kuolemanpelon elämästäni miltei kokonaan.
Unessa minua ammuttiin, mutta en tuntenut kipua. Vedin henkeä sisään ja ilma ei pysähtynytkään keuhkoihin vaan meni läpi koko kehoni. Samalla minä irtaannuin ruumiistani, kohosin katon rajaan ja katsoin ruumistani, tajusin että se on niin pahoin vammautunut, että minun on jätettävä se. En tuntenut mitään pahaa enkä kuullut tulitaistelun ääniä vaikka paikalla edelleen ammuskeltiin. Minut valtasi syvä rauha ja tavoitan sen rauhan vielä vuosienkin jälkeen jos kuolemanpelko meinaa nostaa päätään.