Hei Vexi ja kiitos mahdollisuudesta. Minulla olisi vain yksi kysymys; hiukan yli vuosi sitten minulle kerrottiin, että elämääni tulisi mies, josta tulisi pitkäaikaisempi kumppani, ja tämän pitäisi olla yllätys. Nyt olen tavannut miehen, josta tunnen vahvasti, että hän voisi olla se, ja toivoisin vahvistusta omalle intuitiolle. Johtaako tunne harhaan, vai olenko kuunnellut sydäntäni oikein?

Mukavaa kesää ja toivottavasti lomailu tulkinnoista sujuu hyvin!

Minulla on sellainen käsitys, että myös Aspergerin syndromaan saattaa liittyä
taipumus tuijottaa, vaikka toisaalta assit välttävät katsekontaktia!

 

Pikemminkin päinvastoin: Aspergerit yleensä välttävät katsekontaktia viimeiseen asti. Tunnen yhden ja hän ainakin välttelee. Joudun psyykkaamaan itseäni etten yrittäisi ottaa katsekontaktia edes lyhyen kohteliaasti, kun tiedän että se häntä ahdistaa.

Molemmat ovat oikeassa; minulla itselläni on as-diagnoosi (ensimmäisiä Suomessa tehtyjä, itse asiassa), ja olen todennut että as-diagnosoidut jakautuvat melko lailla kahtia katsekontaktin suhteen, jotkut välttävät ja jotkut tuijottavat. Oikeastaan molemmissa tapauksissa "poikkeavuus" katsekontaktin ottamisen suhteen johtuu lähinnä kyvyttömyydestä lukea ns. normaalin ihmisen sosiaalista funktiota katseen suhteen: välttelijä ei tiedä miksi toinen katsoo, ja tuijottaja ei ymmärrä miksi tuijottaminen on epäkohteliasta. Sitä ominaisuutta (katseen tulkintaa) ei ole tavallaan ohjelmoitu Asperger-ihmisen päähän, ja vahvimmin se näkyy luultavasti niillä joiden oireluokitus on korkein. As-diagnosoitu voi kuitenkin tämän opetella ja olla häiriintymättä katseesta/olla tuijottamatta sen tarkoituksen ymmärrettyään ja opittuaan tulkitsemaan erilaisia katseita, kuten muitakin sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä aspekteja, itseltäni se on ainakin onnistunut niin hyvin että hämään sujuvasti jopa nuppitohtoroinnin spesialisteja, ainakin jos eivät ole nimenomaan erikoistuneet autismin kirjon oireyhtymiin ja pystyvät muusta käytöksestäni syndrooman lukemaan Eli ainakin matalimman oireluokituksen pokanneilta tämä pitäisi siis sujua, jos vain tahtoa ja kiinnostusta asiaan as-ihmisellä itsellään on, koska ainahan niin ei ole.

Mielenkiintoinen aihe tämäkin, minunkin silmistä on sanottu vaikka ja mitä... itse olen hirveän huono kertomaan niiden kertomasta mitään, muut sitäkin enemmän Ulkonäöstä nyt kuitenkin sen verran, että ovat sitä sinivihreää merenväristä sävyä joka tuppaa muuttumaan vähän valon mukaan, perussävy on jokseenkin harmaanvihreä, ei järin tumma, mutta hyvin, hyvin tumma ja paksu reunus ("limbal ring" on muistaakseni sen nimi) iiriksen ympärillä. Lisäksi pupillin ympärillä on muutamia kultaisia pilkkuja, olen samanlaisia nähnyt vain toisella isoisälläni, muodoltaan silmäni ovat melko lailla mantelin malliset, hitusen raskasluomiset eivätkä kauhean isot, ja niistä on yllättävän helppo meikata aasialaisia muistuttavat. Olen useammin kuin kerran saanut kuulla (enimmäkseen miehiltä) silmieni olevan vaaralliset, tiedä sitten kuinka paikkansapitävä väite lopulta on Pitkäaikainen kumppanini taas sanoi silmiini toisinaan etsiytyvän jopa hätkähdyttävän saalistavan petoeläimen katseen, mikä todennäköisesti on melkoinen kontrasti normaalille katseelleni, josta rakkaani lausuikin joskus kauneimman kommentin jonka olen silmistäni tai katseestani saanut, siitä kuinka lempeä katseeni on. Mielenkiintoisimman lausahduksen niistä taas on tarjonnut yllättäväänkin syvällisyyteen joskus pystyvä isäni, joka kuulemani mukaan oli synnytyslaitoksella äidille sanonut tuolla lapsella olevan vanhan, viisaan naisen katseen. Tulin vaihteeksi pohtineeksi tuota kommenttia tämän topikin otsikon pohjalta, ehkäpä sieluni onkin jo hyvin vanha? Siitä olisi kiehtovaa ottaa selvää.  

Voisinkin koittaa etsiä pari kuvaa silmistäni, olisi jännä kuulla mitä te muut niistä osaisitte sanoa!


//edit. Tuollaisia löytyi ja rajailin vähän, kummassakaan kuvassa ei taida olla meikkiä kun ripset näyttävät noin lyhyiltä... ovat ihan kohtuu pitkät, mutta niissä on niin vaaleat kärjet etteivät ilman ripsiväriä näy

Kiitos paljon, Esmiralda, olipa ihana lukea tuota! Tunnistin kyllä itseni niin monesta kohtaa ettei tosikaan, ja oli hauska huomata joistain jutuista että näinhän se on, kappas kun en ole sitä noin itse ajatellut  Oikein hyvää sunnuntaita ja syksyä sinne!

1. Mikä aurinkomerkkisi on?
Rapu.

2. Mikä kuumerkkisi on, jos tiedät?
Kauris.

3. Mikä aurinkomerkki sytyttää sinut?
Toiset ravut, jousimiehet, oinaat

4. Mikä aurinkomerkki on sinulle luotettava ystävä?
Ravut, jouskarit ja neitsyet eritoten, mutta kaksi pitkäaikaisinta ystävääni ovat vaakoja, ja tämän hetken läheisimpiin ystäviin kuuluvat myös oinas, kauris ja skorpioni.

5. Mikä aurinkomerkki saa sinut ristiriitaiseksi?
Melko moni - esimerkiksi pidän härän tasaisuudesta, mutta ajoittain esiintyvä täysi kyvyttömyys hyväksyä muutoksia ajaa raivon partaalle. Toisten rapujen kanssa ymmärrys pelaa loistavasti, mutta saatan huomata tylsistyväni näiden ajoittain ylikorostuvaan ujouteen ja varautuneisuuteen (ja jopa liialliseen rauhallisuuteen!), mikä taas tavallaan ärsyttää siksikin etten osaa edes ärsyyntyä siitä koska ymmärrän näitä taipumuksia liikaa  Vesimiehet taas, niistä ei tahdo ottaa selvää onko lintu vai kala, mutta ihailen veskareiden idealismia ja omintakeisuutta - kunhan vain joskus osaisivat pysyä yhdessä ajatuksessa hetken.

6. Mikä aurinkomerkki saa sinut näkemään punaista?
Aika tapauskohtaista, mutta useimmiten se on joko leijona tai kauris; molempien kanssa saattaa tuntua siltä että hyvinhän tässä toimeen tullaan, mutta pitkässä juoksussa tuppaavat jotenkin silittävän vastakarvaan. Yhden ainoan poikkeuksen olen kumpaakin löytänyt. Härätkin tahtovat tätä nykyä saamaan irti ärtymysreaktion, vaikka aina olen luullut synkkaavani hyvin näiden kanssa.

7. Mikä aurinkomerkki saa sinut tukahdutettua täysin?
Pakko myöntää että härkä, jos jokin yksittäinen pitäisi valita. Muutoin se riippuu paljon tilanteesta. Esimerkiksi entinen kämppikseni, joka on kaksonen (joiden kanssa yleensä on hirveän helppoa), teki arkielämästäni mahdottoman hankalaa.

8. Mitä aurinkomerkkejä lähipiirissäsi on?
Äiti on vesimies, isäni oinas-härkä ja veljeni kalat. Parhaista ystävistä löytyy vaakoja, oinas, skorpioni, jouskareita, kauris, veskari, rapuja sekä kaksonen ja leijona. Usein elämääni on päätynyt vähintään yksi neitsyt kerrallaan, ja asuinkin kolme vuotta kolmen "prototyyppi"-neitsyen kanssa: helpompia ja jouhevampia kämppissuhteita saa hakea!

9. Kuinka tulet läheistesi kanssa toimeen?
Kaikkien perheenjäsenten kanssa melko vaihtelevasti: äiti on parhaita ja luotetuimpia ystäviäni, vaikka yhteen otetaankin säännöllisesti. Isä taas on luonteeltaan sekä enemmän kaltaiseni mutta toisaalta täysi vastakohta - toki, jääräpäisiä ja vahvatahtoisia sekä muutoksille vastahankaisia molemmat, mutta siinä missä itse prosessoin asioita tunteiden kautta ja inhimillistäen, faija nojaa järkeen, faktoihin ja tuntuu yllättävän usein tunneasioissa olevan aika palikka, ainakin jos ne vaativat asettautumista toisen asemaan. Velipoika sen sijaan on mulle mysteeri. Parhaiten ymmärrys ja yhteistyö toimii oinasnaiseni kanssa: neljä yhteistä vuotta, nyt tosin jo puoli vuotta rauhallista jäähdyttelyä takaisin ystävätasolle, ja molemmat tuntevat toisen paremmin kuin kukaan, eikä kommunikaatiossa ole ainuttakaan solmua.

10. Mahdollinen lisätieto/kommentti.
Jouskarit ja oinaat ovat aina vetäneet minua puoleensa, siinä missä ravulle hämäävän usein sopivaksi mainostetut härkä, kauris, leijona ja kalat paria poikkeusta lukuunottamatta tahtovat lähinnä turhauttaa. Olen usein miettinyt että näkyyköhän se jotenkin kartastani, siinä kun mielenkiintoisesti on sekä kaurista että leijonaa, edellämainitussa Kuu, Uranus ja Neptunus ja jälkimmäisessä sekä Merkurius että Venus, Khironkin näyttäisi siellä majailevan. Oli miten oli, jouskarit ja oinaat (ja toki myös toiset ravut) tuntuvat saavan minusta parhaat puolet esiin, sekä ystävinä että parisuhteessa.

Oi, tämä ketju on aivan upea. Väkisinkin rupesi askarruttamaan mitä osaisit sanoa minun korumieltymyksistäni...

Minulla on ollut paljon täysin koruttomia kausia, mutta useimmiten kaulassa on ollut vähintään yksi riipus. Pitkän aikaa, melkein kymmenen vuotta sitten se oli miekka, käsin tehty, pieni ja tinaa, sitä pidin yläkoulun lopulta pitkälle ammattikoulun toiselle vuodelle kunnes se katosi. Hiukan sen jälkeen tuli hankittua suuri pronssinen Ukonvasara, sepän tekemä; sitä ei kuitenkaan järin usein tule pidettyä, lähinnä folkkimetallibändien keikoilla, mutta muistan muutamat rajut ukkoset kun olen hakenut sen laatikosta. Omistan myös pronssisen, kietoutuvan käärmeen mallisen käsivarsirenkaan, jota houkuttaisi käyttää useammin, mutta se ei oikein minnekään menoihin ole sopinut, lisäksi se tuntuu saavan minusta esiin puolia joista en ole aivan varma tunnistanko itseäni, tai muistuttaa nuoremmasta ja vähän hillittömästä ja holtittomasta itsestäni jolla oli voimaa muttei viisautta ja taitoa kanavoida sitä. Myös Kalevala Korun Hannunvaakunaa tulee käytettyä, mutta lähinnä juhlatilaisuuksissa. Pitkäaikaisin jokapäiväinen koruni oli hopeinen sydämenpuolikas, jonka toinen puolikas on rakkaallani; se roikkui kaulassani melkein neljä vuotta, kunnes kiinnike katkesi ja irtosi ketjusta. Myös eroa on tehty yhtä pitkään kuin koru on ollut rasiassaan, puolisen vuotta.

Juuri nyt lempikorujani ovat pari rihkamahelyä joihin olen kuitenkin kiintynyt: hopeanvärinen pikkuinen avain, ja siro pieni kullanvärinen L-kirjain kermanvaalealla, soikealla emaloidulla pohjalla. Ylipäätään avaimet, pronssiset ja hopeiset ja kulutetun messingin väriset korut vetävät minua puoleensa, ja ne käärmeet. Lisäksi olen tavattoman viehtynyt runsaisiin rannerenkaisiin jotka helisevät ja kilisevät aina kun liikun, niitä ei tunnu koskaan olevan liikaa, vaikkei niitä aivan joka päivä voikaan käyttää. Väreistä turkoosi, kaikenlaiset siniset (paitsi koboltinsininen), tumma sinertävä violetti ja muutama vihreän sävy (minttu, merenvihreä ja ylipäätään varsin siniset ja harmaanvihreät sävyt) hyppäävät korujen seasta esiin aina. Mutta hiuksiini tahdon vaaleita, valkoisia, kermanvärisiä, puuterin ja roosan värisiä kukkia, saatan sitaista sellaisella koristetun hiuslenkin letin päähän tai koota nutturan kukkasoljilla. Myös rusetit ovat ihania, niissä tyydyn useimmiten simppeleihin mustiin tai valkoisiin, vaikka olen hetken aikaa ollut sitä mieltä että jokin oikein kirkkaanvärinen voisi olla piristävää vaihtelua. Myös ihanan käytännöllisen nutturapuikkoni lasken lempikoruihin, se on tummanruskeaa puuta ja sen tylpässä päässä on hopeanvärinen koristehela. Itse asiassa, puisia koruja olen jo hetken aikaa kaivannut enemmän, erityisesti pehmeästi toisiinsa kolisevia rannerenkaita. Niin, ja kitschiin vivahtavia herkkujen muotoisia koruja ei sovi unohtaa! Ihana cupcake-riipukseni kaipaa parikseen teekuppisormusta, tai vaihdokikseen donitsikorua - tai mikä vielä kitschimpää, viiksien mallista rannekorua.

Siinähän sitä tarinaa olikin, jos muistia penkoisi niin jotain varmasti vielä löytyisi, vaan eiköhän tämä riitä

Hei vaan, vapaavalintaista vuorokaudenaikaa kaikille tasapuolisesti! Kuten joku kirjallisuusreferenssejä harrastava saattoi jo nimimerkistä päätellä, rapunainen kirjoittelee tällä puolen näyttöä (Ithilienhän on sindaria, ja sen lisäksi että on paikannimi, on se myös kirjaimellisesti "kuun tytär"). Toisinaan kauris-kuu ja nouseva vaaka puskevat melko railakkaasti läpi (leijona-Merkuriuksen suosiollisella myötävaikutuksella), vaikka aina sen ravun sieltä jostain löytää

Astrologia ja henkimaailman hommat on kuuluneet elämään suhteellisen pienestä asti, horoskooppeja olen tutkinut niin kauan kuin lukemaan oppimisen jälkeen niitä edes puolittain ymmärsin (kiitos etenkin äidin ja kummitädin), ja rapumaisen vahva intuitio on arkipäivää - vielä kun oppisi luottamaan siihen kunnolla. Etiäisiä ja kunnollisia enneunia ei sentään ole vielä ilmaantunut, kuten tädeillä ja mummolla, ja ehkä hyvä niin, pääkopassa tuota liikennettä tuntuu riittävän ihan ilmankin :'D Joskus nuorempana yhteys "jonnekin" oli vahvempi, ja nuorena ja hölmönä tuli sorkittua parinkin ihmisen kanssa energiayhteyksiä ja muuta, enkä missään nimessä kokeilisi uudestaan sellaisen kanssa joka ei omia voimiaan tiedosta ja hallitse, tai edes sellaisen kanssa joka hallitsee, sen verran henkisesti kuluttavaa oli. Nyt vahingoista viisastuneena keskityn enemmän sellaisiin asioihin joihin en vahingossakaan voi tulla puuttuneeksi itse, eli tutkimaan kanssaolijoiden luonteita ja motiiveja Ihmisen pää on sen verran mielenkiintoinen laitos että siinä onneksi riittää tekemistä pitkäksi aikaa. Ja (etenkin vaakanousuisena) rapuna on tullut myös huomattua sen olevan erinomainen tapa toteuttaa aaltoilevaa luonnetta, toisten jonkintasoinen ennakointi helpottaa huomattavasti varautuneisuuteen taipuvaista mutta sosiaalisuutta kaipaavaa ihmistä. (:

Auttamattoman uteliaana etsin täältä siis lisää tietoa, ei vain pään tukkeeksi mutta toivon mukaan myös avartamaan! Eikä uudet matkakumppanit koskaan vaellusta haittaa, etenkään toisia rapuja ei tunnu voivan koskaan olla elämässä liikaa (joskin tapojeni mukaisesti todennäköisesti huomaan jossain vaiheessa päätyneni taas oinaiden, jouskareiden, neitsyiden ja kaksosten seuraan) :'D