Näytä kirjoitukset
Sivuja: [1]
1  Muita keskusteluaiheita / Unet / Kuollut äiti unissa : 28.05.2013 10:30:37
Olen vasta alkanut tutustua unien tulkintaan ja ajattelin kysyä teiltä apua. Äitini kuoli noin kolme vuotta sitten. Siitä lähtien olen nähnyt lähes joka yö unta äidistäni. Usein unissa juttelen äitini kanssa. Aiemmin unissani sanoin äidille usein että "tulet kuolemaan pian" johon äiti vastasi että höpöhöpö, hän ei mihinkään kuole. Äitini oli siis tuolloin jo kuollut. Nykyään kysyn äidiltä unissa, että tietäähän hän, että hän on kuollut, johon hän vastaa kyllä tajuavansa sen.

Viime yönä näin unta, jossa olin lähdössä matkalle ja äidin oli tarkoitus lähteä mukaan. Menin hakemaan äitiä asunnoltaan (kerrostaloasunto). Rappukäytävässä oli kuolleita rottia. Äidin ovi oli auki. Menin asuntoon ja huhuilin äitiä. Kävin myös parvekkeella, jonka ovi oli auki. Parvekkeella nukkui hyväntuulinen oranssi kissa. Äitiä ei löytynyt asunnosta ja minun piti lähteä matkalle yksin.
Tämän unen tulkinta on varmasti aika selkeä, mutta tulisiko teillä jotain erityisiä ajatuksia unesta?

Unet äidistäni vaivaavat mieltäni paljon ja haluaisin jo päästä niistä eroon. Onko teillä neuvoja, miten?
Sivuja: [1]