Näytä kirjoitukset
Kyseessä on samaa sukupuolta oleva uusi työkaverini. Kaikkien muitten mielestä, ja järjellä ajatellusti minunkin mielestäni, hän on ihan normaali tavallinen ihminen. Jopa kiva sellainen. En vaan kestä olla hänen lähellään yhtään enempää kuin on pakko. Jos on pakko, mielessäni tai jopa ihan konkreettisesti teen ristinmerkkejä ja kiroan häntä. Jos mahdollista työnnän väliimme liikuteltavan pöydän jollain tekosyyllä. Tai käännyn selin.
Hankalaa, koska kyseessä nyt kuitenkin on työpaikka. Työt tulee hoidettua ja välttämättömät asiat, myös tervehdin häntä kyllä mutta hyvin virallisesti ja hynmyilemättä. Vaikka muuten olen jopa suulas ihminen niin tämän henkilön vitseille en naura.
Tilanne huvittaakin minua, koska mitään syytä minulla ei varsinaisesti ole - joten syy löytynee jostain muualta kuin tästä elämästä? Mutta oikeasti, tunne on vahva ja inhon, vihan ja vastenmielisyyden yhdistelmä, jopa pelon. Hän puolestaan yrittää tehdä itsestään normaalia työkaveria ja käyttäytyy ihan ystävällisesti.
Help! MIstä voisi olla kyse? Ja mikä tähän auttaisi? Työpaikan vaihdos tietysti mutta se ei ole ihan niin yksinkertaista nykymaailmantilanteessa.
