Nyt tekee mieli tuoda tähän ketjuun rinnalle kysymys, että onkö täällä ihmisiä jotka olisivat lapsen näkökulmasta kokeneet aloittajan kuvaaman tilanteen ja sen mahdolliset seuraukset. Miltä homma silloin tuntui?

ymmärrän kantasi ja siksi olinkin yllättynyt, koska lapsien aikana koskaan näin ei ole käynyt. Toisaalta en voi olla niin lapsellinen tai oikeastaan voiko kukaan olla niin lapsellinen, että vaikka parisuhde voisi kuinka hyvin ja vaikka lapsia olisi kuinka monta, ettei minkäänlaisia ihastuksia koskaan tulisi eteen elämässä?

Tunnen aikuisia, joiden vanhemmat erosivat kolmannen osapuolen takia heidän ollessa lapsia (osa traumatisoituneita, osa ei)ja nyt ymmärrän myös ettei kaikki ole niin mustavalkoista vaikka sitä uuden kumppanin matkaan lähtenyttä onkin helppo syyttää.. Niinkuin aiempi kirjoittaja sanoi, myös isä ja äiti ovat inhimillisiä..
No mutta olen ottanut näistä vinkeistä vaarin, kuinka ihastumista voi yrittää laannuttaa ja katson josko se auttaisi..

Nyt rupesin miettimään, että ihastuminen on aina ennen iskenyt siloin kun parisuhteessa on menossa sellainen tyytyväinen kausi, että periaatteessa asiat on ihan hyvin, mutta jotain kuitenkin puuttuu.. Mutta tämä uusin ihastus tuli ihan puskista, sillä tavallaan olin nähnyt että noissa aikaisemmissa nuoruuden ihastumisissa ja pettämisissä ei ollut mitään järkeä, siksi säikähdin ja pelästyin tätä uusin ihastumista niin paljon. Luulin, että tuollaiset ihastumiset olisivat mennyttä aikaa. Rupesin kuitenkin miettimään nykyistä parisuhdettani, voiko se enää tarjota mitään? Olemme tunteneet miehen kanssa kauan ja parisuhde on tällä hetkellä kuin olisimme huonetoverit. Lasten harrastukset, sekä omat vievät aikaa, kun yhteistä aikaa toisinaan on, niin olemme kuin huonetovereita - yhdessä hieman kuin pakosta. Siksi tähän uuteen ihastukseen tutustuminen on alkanut houkuttaa, vaikka aiemmin pelkäsin koko ihmistä.. Onko tämä nyt sitä, että jos annan pikkusormen niin..

Hei, olen lueskellut tätä palstaa jo monta vuotta ja vasta nyt uskallaudun itse kirjoittamaan.
Ongelmana tietenkin se perusongelma eli ihmissuhdeprobleemia..

Olen naimisissa oleva nainen ja meillä on mieheni kanssa kaksi kouluikäistä lasta. Nuorempina (ja hölmömpinä) olemme pettäneet toisiamme puolin ja toisin ja aina kun olen pettänyt, niin olen siinä toisessa ihmisessä tuntenut jotain selittämätöntä vetovoimaa mutta koskaan niistä jutuista ei ole mitään tullut ja olen palannut häntä koipien välissä takaisin mieheni luokse tajuten kuinka typerä olin. Vihdoin nuo molemminpuoliset pettämiset loppuivat monia vuosia sitten ja olin onnellinen mieheni ja lastemme kanssa, kunnes sitten tutustuin erääseen ihmiseen jonka olen tavannut myös muutaman kerran noin 12 vuotta sitten, mutten kiinnittänyt häneen silloin mitään huomiota.
Mutta tällä kertaa hän tuntui niin lämpimältä ja taas kerran oli selittämätöntä vetovoimaa. En tiedä kyseisen miehen horoskooppia, enkä itseasiassa mitään hänestä. Siksi tätä vetovoimaa on vaikea selittää, joku puhui tällä palstalla hajusta/ tuoksusta ja ainakin se on se mikä hänessä vetää puoleensa. Nyt kysynkin teiltä neuvoa, kuinka pääsen eroon tästä ihastumisen tunteesta? En yksinkertaisesti HALUA olla ihastunut, joudun olemaan tuon miehen kanssa tekemisissä, mutta luulin jo että kaikenlaiset ihastumiset ovat taaksejäänyttä nuoruuden hölmöilyä mutta kuinkas kävikään.. Olen miettinyt että ovatko nämä aina eteentulevat ihastukset joitakin ihmisiä (esim sisaruksia) jotka olen tuntenut edellisessä elämässä, sillä vaikka olen tuntenut vetovoimaa heihin, niin seksi on aina ollut epäonnistunutta ja lopulta jopa kuvottavaa. Mutta tämän uuden ihastuksen kanssa en siis ole edennyt pientä juttelua pidemmälle, koska en uskalla, enkä halua, pelkään rikkovani perheeni, mutta se mitä tunnen tuota miestä kohtaan, on jotakin ihan käsittämätöntä.. Apua kaivataan.