Henkilökohtaisia oireita: äärimmäistä väsymystä ja ruokahaluttomuutta, laihtumista, kuumia aaltoja (en ole vaihdevuosi-iässä), ärtymystä ja minulle epätyypillistä "hermojen menettämistä". Toisaalta myös syvän sisäisen tietämisen lisääntymistä, selkounia ja muita mielenkiintoisia unimaailman kokemuksia, selkeämpi yhteys "näkymättömiin tukijoukkoihin" ym. Minulla on voimakas tarve omaan yksityiseen aikaan, ja ellen saa sitä tarpeeksi, tunnen ylikuormittuvani ja alan käyttäytyä epätasapainoisesti.

Ympäristössä ihmiset vaikuttavat seonneen. On monenlaisia ristiriitoja, väärinymmärryksiä ja ylitulkintaa. Eräs läheiseni käyttäytyy erityisen omituisesti enkä oikein tiedä, miten suhtautua siihen. Minulla oli noin pari kuukautta sitten erittäin vahva tunne siitä, että syvemmillä tasoilla tapahtuu jotain suurta. Tästäköhän siinä oli kyse?

Minä näen asian vähän samoin kuin Magellan. Kollektiivisessa tajunnassamme on käsitys siitä, ettei yltäkylläisyyttä voi riittää kaikille, ja se ilmenee sitten köyhyytenä ja vähävaraisuutena. Oikeastihan resursseista ei olisi pulaa, jos niitä vain säännösteltäisiin järkevämmin ja jaettaisiin tasaisemmin. Eihän tämä järjestelmä kenenkään yksittäisen ihmisen "syy" ole, vaan meidän kaikkien yhteinen luomus.

Lillillä oli tosi hyvä pointti siitä, että ahdistus tappaa usein luovuuden, ja tuon olen huomannut omallakin kohdallani: vasta kun aloin luottamaan elämään, myös taloudelliset asiat paranivat merkittävästi. Pidän runsauden virran liikkeellä niin, että annan omastani myös eteenpäin ja luotan siihen, että aina löytyy uusi keino ansaita elantonsa. Tässä muuttuvassa maailmassa on täytynyt olla valmis kokeilemaan uusia juttuja välillä hyvinkin tiuhaan tahtiin, sillä jossain vaiheessa vanha keino on lakannut toimimasta. Nyt opiskelen kyllä ammattiin, jossa työllisyystilanne on erittäin hyvä, mutta eipä sitä koskaan tiedä, onko tilanne sama valmistuttuani. Luovuus on todellakin tärkeää myös tässä asiassa, ja ainakin omalla kohdallani puuteajattelu on vähentänyt luovuutta.

Täytyy vielä lisätä, että myös itselläni on köyhä tausta ja joskus leipä on ollut todella tiukassa. Jos pitää hakemalla hakea hyviä puolia köyhyydestä, niin ainakin omalla kohdallani se toimi hyvänä motivattorina kääntyä sisäänpäin ja etsiä iloa elämään sieltä. Kun ei paljon materiaa/ matkoja/ tapahtumia ollut mitä odottaa, kehittyi mielikuvitukseni melko rikkaaksi. Sitä ei onneksi kukaan pysty minulta viemään, vaikka kaikki muu häviäisikin.

Näen usein hampaisiin liittyviä ikäviä unia (takaumia oikomishoidosta), mutta silti parin yön takainen uni jäi vaivaamaan. Unessa minulta irtosi alahammas ja menin hammaslääkärille korjauttamaan sitä. Jotenkin päädyin hammaslääkäreiden taukohuoneeseen, ja siellä oli tussilla kirjoitettu isänpuoleisen tätini nimi seinällä olevaan tussitauluun. Kyseisessä nimessä on yhden kirjaimen ero siskoni nimeen, ja aluksi katsoinkin, että siinä on siskoni nimi. Myös oma nimeni löytyi taulusta, ja sen perään oli piirretty sydän. Tuleeko kenellekään mitään ajatuksia tästä? Minulla on kyllä itsellänikin eräs ajatus unen viestistä, mutta kysynpä vielä täältä muidenkin näkemyksiä.

Lena-mimosa, älä suotta vähättele auttamistasi! Juuri tuollainen arjen pieni huomioiminen saattaa pelastaa jonkun päivän, nimimerkillä kokemusta on. Joskus ihan vain ystävällinen hymy tai huomioiva ele palauttaa uskon ihmisyyteen.

Minusta on ihanaa auttaa muita taitojeni avulla, sillä siitä nautin kovasti itsekin. Olen esimerkiksi ommellut vaatteita sisarusten lapsille, tehnyt kampauksia juhliin ja auttanut ratkomaan matemaattisia tehtäviä. Tykkään siitä, kun saan haastaa itseäni kehittämään näitä taitoja. Apua olen kyllä saanut paljon myös takaisin, etenkin mieheni vanhemmat ovat olleet ihan suunnaton apu lapsiperhearjessa. Kun voisi vielä antaa heille jotain takaisinkin... No, ehkä vielä tulee aika, jolloin apua suuntautuu myös meiltä heille.

Tuo "ylhäältä alaspäin" -tyylinen sanelu herättää varmasti monissa vastareaktioita, se on ihan ymmärrettävää. Mutta sitten taas on minunkaltaisia, näkemyksiinsä niin tiukasti jämähtäneitä ihmisiä, että mikään muu kuin kunnon ravistelu ei herättele ajattelemaan. Henkisessä kirjallisuudessakin minuun vetoaa eniten "märkä rätti päin naamaa" -tyyli, vaikka se monesti tuskallista onkin. Mutta joo, ymmärrän kyllä, että kyseinen tyyli herättää myös vastustusta. Ymmärretyksi tuleminen on kyllä tärkeää, sitä pitäisi harjoittaa itsellänikin niin antavana kuin vastaanottavanakin osapuolena.

EDIT: Pakko tarkentaa vielä sen verran, että "tylyllä ilmaisulla" en tarkoita tässä yhteydessä epäkohteliaisuutta, haukkumista tms., vaan jämäkkää faktojen kertomista ilman tarvetta siloitella sanomaansa. Jos joku syyllistyy faktoista, niin silloin kannattaisi ehkä miettiä ensin, mistä se reaktio kumpuaa. Luin vastikään artikkelin siitä, miten syyllisyys itseasiassa on hyvinkin tarpeellinen tunne empatian ja moraalin kehittymisen kannalta. Minusta Eklektikko joutuu turhan usein kohtuuttomien hyökkäysten kohteeksi siksi, että hän ei yleensä pehmennä sanomaansa mitenkään. Minua se ei henkilökohtaisesti haittaa, ja siksi helposti puolustan tällaistakin ilmaisua, sillä joillekin siitä on myös hyötyä. Ei kaikkia tarvitse yrittää tunkea itselleen mieluisaan muottiin sen suhteen, miten asioista tulisi kertoa...

Kiitos Palance, tärkeitä huomioita sinulla! Täytyy pohtia tätä aihetta enemmänkin. Minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän haasteita näiden asioiden kanssa, joten ulkopuolisen neutraali näkemys tuli tarpeeseen.

Täällä ilmoittautuu yksi, joka ei ottanut Eklektikon aloitusta henkilökohtaisesti, vaikka asiasta täysin tietämätön olinkin. Itse teen niin, että jos ärsyynnyn joistakin kirjoituksista esim. täällä Astrossa, mietin ensin omia kätkettyjä uskomuksiani ja ajatuksiani. Usein sieltä ärsyyntymisen taustalta löytyykin joku syy, joka ei välttämättä liity itse kirjoitukseen mitenkään vaan pohjautuu omiin kehittymisen paikkoihini. En siis sano, että tässä Aviciin avautumisessa olisi siitä kyse, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa miettiä. Minäkin koen eettisen ja moraalisen elämisen välillä hyvin haastavaksi, mutta pääasia kai lienee, että yrittää edes ottaa asioita huomioon. Vaikka sitten sen joulusypressin osalta, jos ei muuhun riitä vielä kapasiteettia. Minä olen pohtinut näitä joulukuusia ja muita tapettuja kasveja viime aikoina muutenkin, joten herättely tältäkin osin tuli tarpeeseen.

Ihan näin sivupohdintana: On myös niitä, jotka tykkäävät suorasta, tarvittaessa vähän tylystäkin puheesta, joten kyllä myös Eklektikon tyylille on paikkansa.

Palance, en tiedä tarkoititko minua, mutta kirjoitetaan nyt kun kerran aihe herättää ristiriitaisia tuntoja. Yritin jäljittää näiden tuntemusten syytä, mutta en löytänyt mitään selkeää... Ehkä turhautuminen liittyy tietynlaiseen "hyvän ihmisen syndroomaan", josta edelleen aika ajoin kärsin. Minulle kiltteys, auttaminen ja toisten huomioonottaminen on joskus mennyt liian pitkälle, ja on varmaan ollut jonkinlainen keino yrittää saada hyväksyntää ja rakkautta. Nyt kun olen oppinut asettamaan rajoja ja sanomaan "ei" silloin kun siltä tuntuu, ihmiset eivät tunnu hyväksyvän sitä ja välillä jopa suuttuvat minulle. Minusta auttamisen pitäisi olla pyyteetöntä eikä mikään velvollisuus tai tapa korottaa itseään ja kiillottaa sädekehäänsä. Käsittelen näitä teemoja elämässäni parhaillaan, joten jostain sieltä turhautuminen varmaan kumpuaa. Auttamista en ole kokonaan unohtanut, vaan yritän tehdä sitä omia rajojani kunnioittaen ja sisäistä opastusta kuunnellen.

Unta, unta, nukkumista, torkkumista, lepäämistä ja sen jälkeen vielä vähän unta. Alle vuosikkaan lapsen väsyneenä äitinä elämä järjesti mojovan yllärin, minkä takia kaikki tekeminen on nyt vähän aikaa katkolla. Edes lasta en saa hoivata muuten, kuin seurata vierestä tämän tekemisiä ja ehkä vähän silittää selkää. Tämä lepo tuli kyllä tarpeeseen, vaikka sen hintana olikin kova fyysinen kipu. Sen kanssa pärjään kyllä, mutta väsymys oli viedä jo voimat ihan täysin. Nukkuminen on vaan niiiiiiin ihanaa!

Irtipäästäminen ei tarkoita aina sitä, että joutuisi luopumaan jostain konkreettisesta (ihmissuhteesta, työpaikasta tms.), vaan joskus sitä joutuu harjoittamaan ihan vain mielen tasolla. Neuvoja parisuhteeseen minullakaan ei ole, sillä olen niissä itsekin melko surkea, mutta tuon masennuksen hoitaminen olisi nyt kyllä hyvin kriittistä ja mielestäni se ensisijainen asia. Minulla on itselläni vakavasti masentunut läheinen, joka on myös yrittänyt itsemurhaa useita kertoja. Itsekin sain saman diagnoosin parikymppisenä, mutta vuosien saatossa pitkällisen terapian ja itsetutkiskelun tuloksena se on saatu hoidettua kuntoon. Omaa motivaatiota täytyy olla, se on tärkein edellytys hoidon onnistumiselle. Läheiseni suhteen tunnen oloni avuttomaksi, sillä hän ei ole tällä hetkellä halukas ottamaan apua vastaan. Oman jaksamiseni takia olen joutunut ottamaan häneen viime aikoina hieman etäisyyttä, mutta olen koko ajan kuitenkin taka-alalla valmiina toimimaan, jos tilanne jotenkin muuttuu. Vaikea masennus on todella hankala sairaus niin itse masentuneelle kuin läheisillekin. Olen ollut molemmissa rooleissa, eikä niistä kumpikaan ole helppo osa. Toivon todella, että saat apua olotilaasi mahdollisimman pian.

Ihmissuhteista ylipäätään voisin todeta jotain omakohtaista. Masennusaikoinani minullakin oli tapana ripustautua ihmisiin, erityisesti miesystäviin, ja projisoida omat ongelmani heihin. Uskoin todella tarvitsevani heitä, ja erään miehen "menettäminen" sai minut jopa yrittämään päivieni päättämistä. Onneksi en onnistunut siinä, sillä moni asia on auennut vasta myöhemmin. Mm. se, että omalla kohdallani en usko ongelmien poistuvan edes kuoleman kautta. Ne täytyy vain kohdata ja käsitellä, mieluiten osaavan ammattilaisen ohjauksessa. Ymmärrän kyllä, että tuo kaikki tuntuu liialta käsitellä kerralla, mutta ehkä miehen eroaikeet ovat olemassa vain herätteenä muutokselle? Ja puhun nyt siis sisäisestä muutoksesta, en ulkoisesta. En tiedä, mutta tällainen ajatus tuli vain mieleen tuosta kertomuksestasi. Hurjasti valoa ja voimia toivotan sinulle!

Hei selvänäköiset ihmiset, kaipaisin tietoa eräästä auroihin liittyvästä asiasta! Onko kovinkin tavallista, että tällainen näkökyky voi herätä aivan "yhtäkkiä"? Minulla on ollut meneillään eräänlainen itsetutkiskelujakso, ja tänään yllätyksekseni huomasin, että pystyin näkemään erään ihmisen auran. Kokeilin taitoa myös mieheeni ja peilin kautta itseeni, ja varsinkin oman aurani näin hyvin selkeästi. Minulla ei ollut mitään ennakkoajatusta aurojen väreistä, mutta kun googlettelin tulkintoja, ne sopivat hyvin yhteen näkemieni värien kanssa. Mistä tällainen yhtäkkinen kyky voisi kertoa? En ole harjoittanut taitoa mitenkään tietoisesti, vaan kyky ilmaantui tosiaan ihan yllättäen. Olenko ihan väärässä, jos ajattelen, että nämä ajat ovat suotuisia tällaisten taitojen lisääntymiselle?

Minä olen viimeaikoina taputellut itseäni olalle moneen otteeseen. Ei minulla mitään suurempia henkisiä kykyjä ole, en koe olevani mikään valotyöntekijä tai muutakaan, vaan onnistumisen tunteeni liittyy ihan maallisiin asioihin. Historiani tuntien on oikeastaan suoranainen ihme, että olen tällä hetkellä tässä, missä olen: En täysin tasapainoinen, kaukana täydellisestä, mutta kuitenkin peruspositiivinen, avoin, luottavainen ja rakkautta ympärilleen jakava ihminen. Minulla olisi (näennäisesti) ollut syytä katkeroitua, suistua mielenterveysongelmiin tai vakaviin addiktioihin tai muutenkin synnyttää suurempaa tuhoa ympärilläni tiedostamattomien ja tiedostettujen traumojen aiheuttamien käytösongelmien takia. Sen sijaan olen aktiivisesti työstänyt itseäni ja ongelmiani, katsonut pelkojani silmästä silmään, kohdannut sisäiset mörköni ja tehnyt rauhan niiden kanssa. Asioita on vielä kesken, mutta silti onnittelen itseäni: Minä en hukkunut. Enkä huku jatkossakaan, tuli mitä tuli.

Minun täytyy nyt kyllä kommentoida tähän, kun omat kokemukseni sattuvat sopimaan niin hyvin noihin Eklektikon pohdintoihin (siis ajatuksiin vapaasta tahdosta ja uskomusten vaikutuksista kokemusmaailmaan). Itse koin ennen "henkistä heräämistä" tosi usein noita ns. pimeiden voimien hyökkäyksiä, mutta silloin vielä ajattelin niiden olevan joitain harhoja/ unia. Pelkäsin sekoavani, kun koin unihalvauksia, joiden aikana ties mitkä hirviöt yrittivät saada minua pois päiviltäni. Kokemukset olivat todella stressaavia ja hyvin todentuntuisia, mutta kuittasin ne univajeesta johtuviksi harhoiksi enkä ajatellut asiaa sen enempää.
Sitten koin havahtumisen, ja henkimaailman ilmiöt alkoivat kiinnostamaan. Tutustuin moniin periaatteisiin, mm. vapaan tahdon lakiin ja siihen, että uskomukset (myös alitajuiset) synnyttävät kokemusmaailmamme. Aloin tietoisesti työstämään menneisyyden traumojani, sillä ajattelin, että nämä "pimeiden voimien hyökkäykset" olivat oikeasti omia alitajuisia pelkojani projisoituneena ulkoisiksi kokemuksiksi. Tulokset olivat melkoisen vaikuttavia, kun unihalvaukset muuttuivat pikkuhiljaa positiivisiksi ja johtivat lopulta siihen, että pystyin melko hyvin hallitsemaan esim. ruumiistairtaantumiskokemuksia. Yhtenäkin yönä olin jo menossa toisessa ulottuvuudessa olevalle avaruusalukselle, mutta koska minua alkoi pelottamaan, päätin keskeyttää kokemuksen. Ei taistelua, ei uhkaa, vain päätös kokemuksen keskeyttämisestä riitti siihen, että olin turvallisesti takaisin kehossani. Päätän siis itsekin pelata varman päälle ja uskoa vapaan tahdon lakiin, sillä sen myötä "yliluonnolliset" kokemukseni ovat muuttuneet lähes täysin stressittömiksi seikkailuiksi, joihin ei liity mitään uhkakuvia.

Jos jollekin herää joitain ajatuksia tästä, kuulisin niitä mielelläni:

Näin unessani taivaalla lentävän joutsenen, joka kantoi räpylöidensä välissä pientä joutsenen poikasta. Tiesin, ettei tuo pieni joutsen osaa vielä lentää, ja että hänen äitinsä yrittää kantaa lastaan turvaan. Äitijoutsen yritti laskea ensin pienokaisen puun oksalle, mutta ei onnistunut siinä. Sitten hän kääntyi kohti minua, ja laski pienen joutsenen jalkojeni juureen. Näin, että pikkuinen oli loukkaantunut... Mutta ennen kuin ehdin tehdä mitään, tuo pieni joutsen muuttuikin siinä silmieni alla nuoreksi vahvaksi kotkaksi. Siihen uni päättyi. En osaa itse tulkita unen viestiä, mutta ehkä joku täällä voisi auttaa?

Tuli vielä tarve vastata noihin pohdintoihisi, Ave, kun tunnistan niissä kyllä paljon samaa, kuin mitä itsekin olen läpikäynyt. Olen siinä aivan samaa mieltä, että ns. "maallisella tasolla" se menee juuri noin, kuin tuossa kuvailet. On tärkeää nähdä ihmiset sellaisina, mitä he ovat, eikä yrittää "selittää pois heidän vikojaan". Täytyy osata tunnistaa omat rajansa ja olla suostumatta siihen, että niitä rikotaan.

Mutta tosiaan tämä IOK ei lähesty asioita pelkästään maalliselta tasolta käsin, vaan ottaa huomioon myös hengen näkökulman. Minulla on jo vuosia ollut usko jälleensyntymään ja ns. karmaan, mikä on oikeastaan vain syyn ja seurauksen laki, ei mikään rangaistus. Olen saanut tietooni joitakin entisiä elämiäni, ja en todellakaan ole aina ollut mikään pyhimys, päinvastoin. Ajattelen siis niin, että me vuorottelemme näissä "pahantekijän" ja "hyväntekijän" rooleissa niin kauan, että onnistumme parantamaan karmamme ja pääsemme pois jälleensyntymän kierrosta. Jäin Renardin kirjojen pohjalta siihen käsitykseen, että karman parantamiseen on olemassa "oikotie" eli anteeksianto. Lueskelin tuossa illalla hindujen opetuksia, ja siellä esitettiin seuraava esimerkki:
Karman mukaisesti voisi olla sellainen tilanne, että olen jossain aiemmassa elämässäni vahingoittanut toista ihmistä, minkä seurauksena minun kohtaloni olisi tulla surmatuksi veitsellä tässä elämässä. Mutta jos harjoitan Krishna-tietoisuutta, on olemassa mahdollisuus, että tuo aiemman elämäni teko tulee tekemättömäksi, ja lopputuloksena saankin tässä elämässä vain pienen viillon sormeeni.

Hindujen opetuksissa tämä anteeksianto esitetään Krishna-tietoisuudessa toimimiseksi, mikä mielestäni vaikuttaa ihan samalta, kuin mitä IOK esittää Pyhästä Hengestä. Eli näitä samoja opetuksia löytyy kyllä monilta eri tahoilta, mutta termit ja tulkinnat vaihtelevat. Minua IOK puhuttelee eniten kristillisen taustani vuoksi, mutta aloin ihan uteliaisuuttani lukemaan taas hindujen opetuksia, kun aiemmin nekään eivät ole oikein avautuneet minulle. On hauskaa huomata, miten samankaltaisia monet opetukset pohjimmiltaan ovat: Ristiriidat syntyvät vain siitä, että niitä tulkitaan niin eri tavoin. Yritän tällä kertaa itse pidättäytyä tulkitsemisesta ja sen sijaan pyrkiä henkilökohtaiseen kokemukseen, sillä minulle se on ainoa asia, mikä on lopulta aitoa. Teorioita maailma kyllä tarjoaa mielin määrin, mutta ilman omakohtaista kokemusta ne jäävät vain tyhjiksi opetuksiksi.

Kun siis tulkitsee kirjoituksiani, kannattaa tosiaan ottaa huomioon nämä pohjalla olevat uskomukseni. Kaikki eivät varmastikaan ajattele asioista samoin, ja ei missään nimessä tarvitsekaan: Kuten Ave itsekin sanoit, samaan lopputulokseen voi päästä monia eri teitä.