Hei vexi63, teetkö vielä tulkintoja?

Pitäisi sanoa tietäväni, että pitäisi luottaa. Joskus mietin enkö luota riittävästi? Vaikka todisteita on vaikka miten paljon! Nuorempana elämäni oli erittäin raskasta ja tunsin elämänhaluni olleen 50%:ssä ja toivoisin sen joskus yltävän edes 90%:iin, jotta tuntisin olevani normaali mutta viime vuosina tunsin olevani elossa 200%sesti. Valtava ero pelästyttää minua joskus ja joskus minua pelottaa miten käy jos luotan täysillä. Tuntuu, että se on tie tuntettomaan, enkä ole vielä valmis siihen. Mutta luotan kyllä sen verran etten hermostu vaikka yhtenä päivänä tässä pyöräni varastettiin, menetin 3 viikon työt kun ulkopuolinen kovalevy hajosi ja se oli ainoa paikka mihin olin kirjoittanut kaikki tekstit, oli rahaongelmia. Tekstit saatiin osittain pelastettua ja opin miten tärkeä opiskelupaikkani on minulle ja se nosti motivaationi, pyöräni löydettiin muutamien päivien jälkeen hiukan kärsineenä mutta sainpahan sen takaisin, ja raha-asioita hoitui itsestään.
Näitä on monta esimerkkejä viime vuoden aikana ja opin pysymään rauhallisena enkä stressaa. Ystäväni onkin sanonut, että olen tapahtumien nähden ottanut liiankin rennosti. 

mutta en vieläkään luota täysillä ja syynä siihen on rakkaus. Pelottaa joskus, että minulle ei olla suunniteltu täällä kerralla kumppaania.

Hei, olen uusi täällä.
Sain aavistuksen/tuntemuksen elämäntehtävästäni viime vuoden sisällä ja se on vahvistunut, mutta kaipaan edelleen kehitystä, oppimista sillä saralla.. Itselläni ilmenee sitten, että joskus kun keskustelen vastaanottavaisen ihmisen kanssa vaikkapa jostain ongelmasta, tarkoittamattani johduin siihen tilaan jolloin "autan", "opastan" tai sanon jotakin "viisaista" jonka heidän tarvitsi tietää sillä hetkellä vaikka he eivät itse tiennyt tarvitsevansa, eivätkä ehkä tiedäkää koskaan.
Itse tuntuu sillä hetkellä kun annan neuvoja, olen jotenkin poissaoleva, en ehkä muista jälkeenpäin mitä olen sanonut tai sanon ajattelematta. Tuntuu joskus, että jokin muu puhuu puolestani. Uskon sen olevan "Elämä" joka on kaikkialla ympärillämme mutta emme enää aisti sitä tai ole yhteydessä siihen.
Tämä on hassua, sillä minun oli aiemmin erittäin vaikea ilmaista itseni kielellisesti tai ajatuksiani, minulla tökkii aina kommunikaatiossa mutta hyväksyin vain tuon "Elämän" viestintä kauttani enkä enää yritä estellä siitä mitä Elämä haluaa sanoa meille. Kuulostaakohan kenelläkään muilla tutulta? Miten voisin kehittää tämän asian kanssa ja mihin pystyisin?

evig