Hyvä aihe, jään mielenkiinnolla seuraamaan!

Tuli itse asiassa mieleen eräs jooga-artikkeli, joka kolahti aikoinaan jonnekin todella syvälle, koska se heijasteli niin hyvin omia tuntemuksiani: http://www.returnyoga.org/rage-fear-sadness-fatigue-and-yoga-the-yoga-of-darkness/. Aiheena nimenomaan negatiivisuuden ohittaminen. Laitan tähän nyt muutaman lainauksen, koska ne mielestäni sopivat tähän ketjuun ihan hyvin:

"In our efforts to feel better, many of us start  shutting it off, wholesale, in favor of pop psychology or easy spirituality.  It’s called spiritual bypass.  It’s an attempt to avoid painful feelings, unresolved issues, or truthful developmental needs with such words as ‘everything happens for a reason’,  ‘god’s ways are not our ways’, or ‘choose happiness’."

"Enlightenment is not ‘letting go’ of bad feelings, but understanding them, what they’re doing to us, and how they are expressed in the body.  Non-harming and forgiveness are not about feeling generous or big enough (bigger than and condescending), but knowing the difficulty of right actions and assuming responsibility for the difficult.  Forgiveness often comes directly out of acknowledging how bloody bitter we are.  Love is not joy, all the time. Sometimes, love hurts. Love is raw."

"Emotions are doorways, ways in.  The goal is not to exist without shadows, to become so spiritual we no longer feel fat, bored, envious, or impatient.  The goal is to swallow hard as we take on willingness to go into the dark."

Vielä joitakin vuosia sitten new age-tuttavani ja muut tuntemani vaihtoehtoihmiset olivat pieni ja viisas joukko. Nykyään on facebookit ja muut täynnä jengiä jotka LUULEVAT olevansa henkisiä vaikkeivät sitä ole.

Hyvät periaatteet menevät harakoille ja helmiä on syötetty sioille.

Tämä on varmaan nyt vähän aiheen vierestä, mutta mielenkiintoinen näkemys. Mistä tietää, kuka on oikeasti henkinen ja kuka vaan luulee olevansa henkinen? Itse kun olen aina ajatellut, että me kaikki tallaamme samaa polkua. Toiset ovat vasta astuneet polulle ja toiset ovat jo vähän pidemmälle, mutta se polku on yhtä kaikki sama. Mielestäni on aina ollut ennemminkin positiivista, että joku on ylipäätään herännyt ajattelemaan asioita. Mutta ehkä nyt ymmärsin jotain väärin.

Henkilökohtaisesti menisin varmaan monen mielestä kategoriaan "luulee olevansa henkinen" (vaikka en kyllä itse kuvailisi itseäni mitenkään erityisen henkiseksi). Mut kasvatettiin reikin, kanavointien, vaihtoehtohoitojen ja kaiken muun new ageilyn keskellä, mutta olen aina itse karsastanut vaihtoehtopiirejä. En tiedä joudunko tästä lausunnosta vielä tilille, mutta ainakin osittain olen kokenut new age -piirit yllättävänkin dogmaattisiksi ja sisäänpäinlämpiäviksi. En ole oikeastaan koskaan juurikaan kaivannut henkisen yhteisön tukea, olen aina halunnut etsiä omat vastaukseni yksin. Tosielämässä en juuri keskustele näistä asioista muiden kuin äitini kanssa enkä välttämättä hänenkään kanssaan jaksa kovin usein jauhaa. Veikkaan, että jos mä nyt jostain syystä päättäisin jakaa jotain henkisyyteen liittyvää Facebookissa, menisi muutamallakin kaverilistan ihmisellä sukat ruttuun närkästyksestä. Etenkin, kun mulla ei mitään todellista kompetenssia näissä asioissa ole. Luen äärimmäisen vähän esimerkiksi mitään henkistä kirjallisuutta, koska melko iso osa siitäkin on sellaista, mikä sotii intuitiotani vastaan. Pieni anarkisti sisälläni käskee heittämään kaikki kirjat, opit ja auktoriteetit nurkkaan ja katsomaan sisäänpäin, sillä kaikki tarvittava tieto on koodattuna jokaiseen meistä, kun vaan tarpeeksi kauan malttaa kaivella!

New age -piireissä on yllättävän paljon esimerkiksi henkistä ylemmyydentunnetta ja hyvä veli -verkostoja, niin intuitionvastaista kuin se onkin. Sudenkuoppa kai sekin, joskaan ei varmasti mikään yleisesti hyväksytty sellainen. Tai sitten oon vaan kuvitellut asioita.

Ja en oikeasti usko, että Hamal tarkoitti kirjoituksellaan mitään tällaista, mutta hyvänä aasinsillanrakennuskimmokkeena se toimi. Siispä kiitos siitä!

Hei Liekku ja Emelia, onpas kiva, että progeskorppari on ollut muillekin ihan antoisaa aikaa!

Se onkin mielenkiintoista, miten eri tavalla "vaikeat" ja "helpot" progressiot koetaan. Itselleni tosiaan vaaka tuntui todella vieraalta johtuen varmasti siitä, että sen energiat olivat kovin erilaisia verrattuna esimerkiksi tuohon oman syntymäkartan Kuu-Pluto -yhtymään skorpionissa. Mulla ei myöskään ole mitään muuta vaa'assa tai seiskahuoneessa, vastakkaisesta päästä nousuakselilta sen sijaan löytyy ulkoplaneettastellium. Skorpioni voi sopeutua melkein mihin tahansa muuhun mutta ei pinnallisuuteen, ja näin jälkeenpäin ajateltuna vaaka-aika oli nimenomaan melko pinnallista omalla kohdalla. En ole edes teini-iässä ollut niin epävarma omasta viehätysvoimastani ja siitä kelpaanko muille kuin tuona muutaman vuoden ajanjaksona. Asiaa ei varmasti helpottanut sekään, että progekartalla tuo vaakakuu oli tosiaan seiskahuoneessa. Huone ei ole vaihtunut mihinkään, mutta skorpioni on uskaltanut heittää pelkkään miellyttämisen haluun perustuvat ihmissuhteet menemään. Käsittelin noita vaakaenergioita kyllä melkoisen huonosti, ehkä ensi kerralla sitten paremmin jos ja kun sinne asti toivottavasti päästään. :

Skorpionissa tosiaan tuntuu tapahtuvan alitajunnan kevätsiivous. Sielu ripustetaan narulle ja tampataan siitä ulos kaikki aikansa elänyt. Itsestä sitten varmaankin riippuu kuinka lujaa pitää piiskata vai luopuuko vanhoista kuonakerrostumista suosiolla. Jousimieheen on varmasti tosiaan helppo mennä täynnä lapsenomaista uskoa ja avointa seikkailumieltä, kun takana on ihan oikeasti jonkinasteinen uudelleensyntymä. Odotan kyllä mielenkiinnolla, että millainen tyyppi meikäläisestä on progression loppusuoralla paljastunutkaan! Tuntuu, että jo tällä alkupuoliskolla olen kasvanut ihmisenä ihan valtavasti, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Pitääkin muuten lueskella tätä ketjua, josko progekuun paluusta löytyisi kokemuksia. Aihe kyllä kiinnostaa! Etenkin kun tuohon paluuseen tosiaan liittyy se transiitti-Neptunuksen tarkka kolmio. Mahtaa olla tunne-elämä silloin melkosissa sfääreissä.  

Progekuu on oleskellut siinä pahamaineisessa skorpionissa noin kuuden asteen verran. Nataalikartalla se on tehnyt opposition auringolle, sekstiilin Uranukselle ja on tällä hetkellä tarkassa oppositiossa Venukseen. Hiukan myöhemmin on vielä tulossa yhtymä kuulle ja Plutolle, sekstiili nousulle, Neptunukselle ja Saturnukselle sekä oppositio Merkuriukselle. Samalla kyseessä on siis progekuun paluu, jonka tarkka ajankohta osuu ensi kesälle.

Liekö sitten kyse tuosta nataalikartan Kuu-Pluto -yhtymästä skorpionissa, mutta en ole pitänyt tätä aikaa ollenkaan pahana. Intensiivisenä kyllä, mutta semmosta se elämä välillä on. Olen alkanut pitää koko skorpioniparkaa ihan väärinymmärrettynä merkkinä. Sehän on suorastaan lahja! Tuskin millään muulla merkillä on potentiaalia vastaaviin ääripäihin. Kehittymättömänä skorpionienergia on toki alhaisista alhaisinta, mutta kehittyneimmillään taas jotain todella kaunista.

Voin kyllä allekirjoittaa sen, että skorpionin suurin lahja on vapauttaa meidät peloista, joista suurin on monilla muutoksen pelko. Tällä kuluneella ajanjaksolla minut on suorastaan pakotettu kohtaamaan pelkojani yksi kerrallaan. Tänään tein jotain sellaista, jota olen vuosia pelännyt ihan suunnattomasti - ja tein sen vain siksi, että vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti enää ollut. Vapautumisen helpotus on jotain niin suunnatonta, että en enää ollenkaan ymmärrä, miksi annoin pelon sitoa itseäni niinkin kauan. Niissä höyryissä oikeastaan eksyin tännekin kirjoittelemaan ja samalla vähän jäsentelemään ajatuksiani.

Olen siis pelännyt (kukapa ei pelkäisi) ja kohdannut pelkojani. Henkisesti se on tietysti ollut aivan suunnattoman raskasta, mutta samalla myös aivan suunnattoman palkitsevaa. Vasta pelkojen kohtaaminen tekee meistä oikeasti vapaita. Vaikka olen itkenyt vähintäänkin valtameren, olen myös nauranut vapautuneemmin kuin koskaan ennen. Tässä prosessissa olen myös alkanut syvemmin ymmärtää tunnemaailmaani ja juuriani, mikä lähestyvään progekuun paluuseen tietty sopiikin. Kupletin juoni alkoi avautua mulle vasta ihan hiljattain. Nyt kun sen olen ymmärtänyt, osaan toivottavasti jatkossa valjastaa nämä skorpparin vapauttavat muutosenergiat tehokkaammin käyttöön - ja käyttää niitä myös itse sen sijaan, että ulkopuoliset olosuhteet vaan painavat selän seinää vasten.

Vähän nyhveröön vaakakuuhun verrattuna tämä on ollut voimaannuttavampaa aikaa. Vaa'an puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että kävin sen aikana läpi isoja ja vaativia Pluton ja Saturnuksen transiitteja ja kaiken lisäksi progekartan nousu oli (tai siis on) vastamerkissä oinaassa. Ympäristö ei siis oikein tarjoillut sitä, mitä progekuu olisi ollut vailla. Kaikki action on vieläpä tapahtunut progekartan seiskahuoneessa (ja nataalilla tällä hetkellä ysissä, on kyllä ollut intensiivistä niissäkin puuhasteluissa!). Vaakakuu seiskakamarissa oli kyllä suoraan sanottuna aika lälly. En pärjännyt sen kanssa ollenkaan, mutta se tietysti johtuu enemmän musta itsestäni kuin vaa'asta. Merkin vaihtuminen skorpioniin oli jopa helpotus, koska se tuntui siltä kuin olisi saanut itsensä jälleen takaisin. Olin vaakaenergioissa jotenkin tosi onneton ja kuvittelin onneni olevan muista ihmisistä riippuvainen. Skorpioni on antanut puhtia heittää toimimattomat ihmissuhteet yli laidan ja samalla itseluottamus on lähtenyt kohentumaan.

Iso luuta siis lakaisee! Ja vielä ehtii lakaista melkoisen määrän pölyä nurkista ennen kuin merkki taas vaihtuu.

Suoraan sanottuna oon kyllä tällä hetkellä sen verran Neptunus-sumuissakin, että erittelykyky on varmaan vähän kärsinyt. Neptunus juuri nyt siis tarkassa neliössä MC-IC -akselille ja samalla tekee sekstiiliä nousulle. On kyllä vähän sellainen hämärä olokin kuin valaan vatsassa vaeltaisi. Progekuun paluu ajoittuu muuten juuri samaan ajankohtaan kuin transiitti-Neptunuksen tarkka kolmio nataalikuulle (ja kaiken lisäksi Neptunus on ihan nataalillakin sekstiilissä kuuhun), joten saa nähdä mitä kreisiä siitä sopasta syntyy.

Kiitos tsemeistä Emelia ja sitä samaa sinnekin! Ei varmasti helpoimmat kuviot sinullakaan!

Olet varmaankin oikeassa Saturnuksesta. Nataalikartallani siellä vitoshuoneessa on Mars, joten kaikelta tekemiseltä putoaa pohja nopeasti ilman iloa ja leikkisyyttä. Saturnuksen kvinkunssi muuten aspektittomalle Auringolle (ja samalla kartan hallitsijalle) vielä oikein alleviivaa tätä. Kymppihuoneen pyrkimyksille ei tule tukea mistään ja se turhauttaa ja syö voimavaroja, mutta nytpä pitäisikin malttaa keskittyä tähän hetkeen ja hoitaa muut asiat (eli opinnot) ensin alta pois.

Seuraava askel onkin tuo löysääminen, vaikka se ei ole helppoa! Vaikea rentoutua, harrastaa ja juhlia, kun ilman sovittuja menojakaan vuorokauden tunnit eivät enää riitä rästitehtävien tekemiseen. Mutta siitä en voi syyttää muita kuin itseäni - ajoissa tekemällä tältäkin olisi vältytty, joten nyt täytyy kiltisti selvitellä tämä itse aiheutettu sotku ja kaapia jostain voimavaroja tekemisen taustalle. Ja se ei voi enää tapahtua sääntöjen ja kurin avulla.

Saturnus ei kyllä ollenkaan tunnu istuvan 5. huoneeseen. Sympatiani niille, jotka joutuvat ihan nataalikartalla sovittelemaan yhteen näitä kahta. Tai sitten mä en vaan osaa!

Noin puolivälissä mennään tämänhetkistä AP-karttaa ja kyllä tihkaisee. AC leijonan alkuasteilla ja Jupiterkin ykköshuoneessa, joten kivaa luulisi olevan, mutta njet njet. Aspektiton aurinko (lukuunottamatta kvinkunssia Saturnukselle) lymyilee kymppihuoneessa ja ihan on kuvaavaa tälle ajalle. Palo edetä opinnoissa ja päästä kiinni työelämään on ihan hirveä, mutta jotenkin en ole saanut itsestäni puserrettua oikein mitään irti. Puuttuu draivi, tekemisen meininki ja itsekuri. Pakko olisi kuitenkin jaksaa opiskella, jos oman alan töitä haluaa.

Tilanne on jotenkin hirveän ristiriitainen. Sitä haluaisi kovasti jotakin, mutta olo on yhtä aikaansaava kuin loppuunpuristetulla tiskirätillä. Siispä olen rankaissut itseäni pitämällä itseäni arestissa neljän seinän sisällä (noususolmu 4. huoneessa) ja tämän myötä kieltänyt itseltäni kaiken kivan (Saturnus 5. huoneessa) siinä toivossa, että saisin tehtyä rästihommia eikä muu elämä ainakaan estäisi näitä ryhdistäytymispyrkimyksiä. Turha varmaan mainita, että ei ole toiminut. Itseinhossa on kyllä kieriskelty siellä neljän seinän sisällä ilman huvituksia.

Tältä jellonalta tuntuu tällä hetkellä puuttuvan sekä kynnet että hampaat.

Kartallani on   (8. tai 9. huone)     (2. tai 3. huone). Molemmilla on lisäksi vahva kaveri sekoittamassa soppaa;   ja   .

Voin kertoa, että tunteet ovat ainakin vahvoja. Ihmissuhteissa nämä kuviot tuntuvat toimivan siten, että koskaan ei ole hyvä. : Olen totutellut ajatukseen, että luultavasti joudun aina tinkimään jostain. En voi saada sekä tunteita että harmoniaa. Silloin kun tunteet ovat syviä ja voimakkaita, en kerta kaikkiaan kykene tuntemaan oloani mukavaksi ja luonnolliseksi toisen seurassa (ja tästä saattaa seurata todella ristiriitaista käytöstä). Toisaalta silloin kun on hyvä ja helppo ja turvallinen olla, tunteet eivät varsinaisesti leisku liekkimeren lailla. Joko siis joudun opetella tulemaan toimeen niiden kanssa, jotka herättävät minussa syvimmät tunteet, tai tuntemaan jotain niitä kohtaan, joiden kanssa tulen parhaiten toimeen. Tällä skorppari-pluto -yhtymällä en kykene tinkimään tunteista, joten toistaiseksi ensiksi mainittu vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta.

Voin ehkä olla väärässä ja toivottavasti olenkin. Ainakaan vielä toistaiseksi ei ole kuitenkaan tullut vastaan ihmistä, joka olisi kyennyt täyttämään kummatkin tarpeet - ja sellaista olisi tietenkin epäreilua edes vaatia keneltäkään.

Yhdestä asiasta nämä riitapukarini ainakin ovat samaa mieltä. Kumpikaan ei koskaan, ikinä leiki tarkoituksella kenenkään tunteilla, vaan suhtautuu niihin hyvin vakavasti. En ihastu herkästi, mutta sitten kun ihastun, se on menoa ja lujaa. En myöskään ole koskaan ollut kiinnostunut yhden illan suhteista, sillä fyysinen vetovoima herää vasta tunteiden myötä. Sitten kun se herää, se todellakin herää koko skorpionin intensiivisyydellä että härän sensuellilla voimalla. : Marshan on minulla Kaksosissa vitoshuoneessa, ja omalla kohdallani Mars suhtautuu seksiin aika älyllisen etäisesti - siitä on hauska puhua vaikka aamunkoittoon asti (ja usein niin, että herkimpien keskustelukumppanien korvat alkavat punehtua). Käytännön harjoitteisiin ei sitten niin helposti päästä, sillä meikälikalla ei ns. viisari värähdä lainkaan ellei kumppani pysty sekä herättämään niitä vahvoja tunteita että stimuloimaan älyllisesti. Siksipä noita kumppaneita ei olekaan kauheasti kertynyt, vaikka mulla ei seksin suhteen mitään luutuneita moraalikäsityksiä olekaan ja olen arvomaailmaltani aika vapaamielinen. Ei vaan kiinnosta ennen kuin kiinnostaa.

Niin, ja kaveripiiri on melko vahvasti miespainotteinen - tähän ei mitään seksuaalista sisälly. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että huumorintajuni pääsee miesporukassa paremmin oikeuksiin ja/tai allekirjoittaneen ajatusmaailma on vähän sovinistinen

Haa, tämän olisin voinut päästellä omalta näppikseltäni! Hauskaa, miten erilaisilla kuvioilla tulee samankaltaisia lopputuloksia. Itsellä tuo   varmasti tuo ongelmia suhteessa toisiin naisiin. Jotain kokemuksen tuomaa epäluuloisuuttakin on taustalla, sillä lapsena en kerta kaikkiaan osannut käsitellä tyttöjä - siitä huolimatta, että itsekin olin (tai siis olen!) tyttö ja kasvoin lähes pelkkien tyttöjen ympäröimänä. Jouduinkin sitten kiusatuksi nimenomaan luokkani tyttöjen taholta, kun en koskaan kyennyt täysin ymmärtämään niitä tyttöjen välisiä hienovaraisia sosiaalisia sääntöjä tai osannut itse noudattaa niitä. Tai ehkä tämä onkin joku nousukauriiden juttu - jos "no bulls**t" - tyyppinen asenne toimii paremmin miesporukoissa.

Joskus tämä miesvaltaisuus häiritsee itseäni hiukan, mutta ainoastaan ajatuksen tasolla. Mähän olen kuitenkin arvomaailmaltani täysi feministi. Myönnän auliisti, että vika ei ole muissa naisissa vaan omissa puutteellisissa kyvyissäni bondata heidän kanssaan. Onneksi minulla on tästä "viallisuudestani" huolimatta edes pari todella läheistä naispuolista ystävää.

Nämä kirjoitukset "naisista" ja "miehistä" kuulostavat nyt kamalilta stereotypisiltä luokitteluilta. Haluan siis vielä alleviivata, että mielestäni ihmisen sukupuoli ei tietenkään määrittele häntä millään tavalla ja loppujen lopuksi sukupuoli on itselleni hyvin toissijainen ja merkityksetön asia (ja myös sellainen asia, että itselläkin nousee niskakarvat pystyyn, jos havaitsen jonkun tekevän typeriä oletuksia sukupuolen perusteella). Pakko tämä vuodatus oli nyt kuitenkin jossain muodossa tänne ulostaa, vaikka tämä kuulostaakin inhottavalta. En kuitenkaan kerta kaikkiaan jaksa nyt miettiä, miten ilmaisisin itseäni hieman ymmärrettävämmin.


edit. Lisätään oppositiosta vielä sen verran, että se toimii myös niin, että jostain syystä viehätysvoimani on suurimmillaan, kun en ole järin kiinnostunut kyseessä olevasta henkilöstä. Tämän vuoksi herätän ihastusta sellaisissa ihmisissä, joihin en itse ole kauhean mieltynyt - enkä todellakaan tee tätä tarkoituksella. Vastaavasti tuo toimii sitten myös toisin päin. Jos minä pidän ihan hirveästi jostakusta, musta tulee ihan jäätävä pökkelö, jonka käytöksessä ei ole kerta kaikkiaan mitään sulavaa.

Suurkiitos vastauksestasi downtempo! Kiitokset tulevat nyt todellakin vähän myöhässä, mutta ei ole mukamas ollut aikaa vastata, vaikka kävinkin kirjoituksesi lukemassa jo aiemmin ja se todellakin antoi minulle paljon ajateltavaa. Ja sen jälkeen ihan rehellisesti unohdin.

Kvinkunssi tosiaan tuntuisi olevan tällainen "soutaa, huopaa" -aspekti. Kun otan askeleen eteenpäin, toinen perääntyy, ja kun minä peräännyn niin toinen tulee lähemmäs. Ajoitus ei siis tosiaankaan millään tavalla osu yksiin. Luulen, että itse olen ollut alusta asti enemmän tietoinen näistä energioista kuin toinen, joten minun on ehkä ollut hiukan helpompi käsitelläkin niitä. Vaikka ei se missään nimessä meikäläisellekään helppoa ole ollut, kun nämä reaktiot tosiaan tuntuvat kumpuavan jostain hyvin syvältä alitajunnasta.

Tunne kaiken keskeneräisyydestä on myös enemmän kuin tuttu. Ikään kuin selvittämättömiä asioita olisi niin paljon, että se tekee irti päästämisen lähes mahdottomaksi - sitä ajattelee, että pakko nämä irtonaiset langanpätkät on solmia yhteen, jotta saa itselleen rauhan ja voi sitten hyvillä mielin jatkaa eteenpäin. Totuushan kuitenkin taitaa olla se, ettei tästä molemminpuolisesta keskeneräisyyden tunteesta voi päästä eroon. Tässä tapauksessa varsinkaan toinen ei tosiaan taida olla valmis kohtaamaan kvinkunssienergioita ja työskentelemään niiden kanssa, sen verran vaikeita ja alitajuisia, joskin samaan aikaan hyvin sitovia ja maagisia ne ovat. Enkä kyllä syytä häntä siitä ollenkaan, minunkin tekee välillä mieli repiä hiuksia päästä silkasta turhautumisesta, vaikka ehkä vähän paremmin saankin kiinni siitä mistä on kyse. Olen nyt hyväksynyt sen, että parempi antaa olla ja kaikkea ei voi saattaa loppuun tässä ja nyt (eikä sitä työtä varsinkaan voi tehdä yksin) - ehkä jossain toisessa ajassa ja toisessa paikassa ympyrä sulkeutuu. Nyt tätä juttua on turha tahkota väkisin eteenpäin, kun emme selvästi ole vielä kypsiä näiden energioiden kanssa työskentelemään.

Ovat nuo kvinkunssit kaikessa vangitsevuudessaan ja taianomaisuudessaan kyllä melkoisia epeleitä. Alkemiaa ne ovat, pisteitä joissa täysin erilaiset energiat kohtaavat vastoin todennäköisyyksiä.

Onko kellään kokemusta siitä, miten kvinkunssit toimivat synastriassa? Omaan elämääni kuuluu henkilö, jonka kanssa on ollut jotain tekeillä jo useamman vuoden ajan, enkä oikein saa tuosta energiasta kiinni (kuulunee myös aspektin luonteeseen). En osaa yhdistää tätä välillämme olevaa outoa kemiaa juuri muihin tekijöihin kuin noihin kvinkunsseihin, sillä se on jotakuinkin hallitseva aspekti synastriakartalla. Kahden asteen orbilla niitä löytyy pelkkien henkilökohtaisten planeettojen väliltä jopa kolme (meikäläisen planeetat vasemmalla):

     
     
     

Kvinkunssilla tuntuu olevan jotakuinkin huono maine hiertävänä aspektina. Jollain sivustolla kuvailtiin sitä kiikkulaudan kaltaisena: tasapainoa on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta löytää. Toisaalta jotkin astrologian suuntaukset tuntuvat pitävän kvinkunssia karmallisena tai jopa merkkinä sielunkumppanuudesta sen edustaman alkemiallisuuden vuoksi (kaksi toisilleen täysin vierasta elementtiä kohtaa jollain tasolla vastoin todennäköisyyksiä). Omat tuntemukseni ovat jotenkin ristiriitaisia, mikä varmaan myös kuuluu asiaan kvinkunssien kohdalla. Ilman kvinkunsseja välillämme ei olisi juuri minkäänlaista energiaa - ne jollain mystisellä tavalla yhdistävät toisiinsa planeettoja, joilla ei pitäisi olla kerta kaikkiaan mitään yhteistä. Omalla kohdallani voisin puhua jopa jonkinlaisesta viha-rakkaus -suhteesta enkä luule valehtelevani kovin paljoa, jos sanon että tunne on varmaankin molemminpuolinen. Välillä käy mielessä, voiko kvinkunssienergiaa saada toimimaan mitenkään vai kaatuuko homma omaan mahdottomuuteensa ennemmin tai myöhemmin.

Muilta osin tuo synastriakartta ei ole kovin kummoinen. Tosin meiltä löytyy se "maaginen" vastakkainen nousuakseli - minä olen nousukauris, hän nousurapu. Orbi on liian suuri ollakseen mikään varsinainen yhtymä (tai oppositio, miten vaan), mutta kai tuo energiatasolla kuitenkin toimii jotenkin. Hänen nousuakselinsa osuu minun seiskahuoneeseeni ja minun omani hänen kutoshuoneeseensa, joten ainakin meikäläisen osalta jonkinlainen viehtymys lienee selvää (hänen Marsinsa myös tulee minun MC:lleni ja ihailen suunnattomasti hänen energiaansa, joten tässäkin suhteessa se ryökäle on niskan päällä! ). Välilämme on vain yksi ns. helppo aspekti: hänen Venuksensa sekstiili minun Auringolleni. Neliöitä kyllä löytyy, nimittäin hänen Merkuriuksensa neliö minun Kuulleni ja Venukselleni. Merkuriushan nyt ei mikään varsinainen vetovoimaplaneetta ole, mutta meidän tapauksessamme ehkä jossain määrin, sillä hänen Merkuriuksensa on nataalikartalla kasihuoneessa ja itse olen huomannut viehättyväni Merkurius-kontakteista (vitoshuoneen kärki Kaksosissa ja Mars Kaksosissa). Lisäksi maininnan arvoinen on varmaan molemminpuolinen Marsin neliö Solmuille - siis hänen Marsinsa neliö minun Solmuilleni ja minun Marsini neliö hänen Solmuilleen.

Synastria on kyllä mielenkiintoista ja oikukasta. Lähipiiriini kuuluu monta vastakkaisen sukupuolen edustajaa, joiden kanssa minulla pitäisi olla niin vahva kemia, että se saisi monen parisuhdeastrologin huokailemaan onnesta. Silti välillämme ei ole kerrassaan minkäänlaista kipinää, pelkkää platonista ystävyyttä. Sitten on tämä yksi, jonka kanssa vaan hiertää ja hiertää, mutta siinä vaan on sitä jotain.

Olen alkanut ajatella, että parempi ns. hankala aspekti kuin ei aspektia ollenkaan, kuten näiden kvinkunssien tapauksessa. Toisaalta hankalat aspektit tuntuvat tuottavan myös eniten energiaa. Kolmiot ja sekstiilit tuovat harmoniaa, mutta eivät välttämättä kipinää. Ei tämäkään kyllä mikään ihanteellinen tapaus ole missään nimessä, sillä jotain yhteistä maaperääkin kaivattaisiin. Välillä sitä tarvitsisi rauhallisen hengähdyspaikan kaikelta levottomalta kvinkunssi- ja neliöenergialta, mutta harmoniaa ei tässä tapauksessa löydy muuta kuin tuosta yhdestä -aspektista.

Ai niin. Piti sanoa vielä sen verran, että yleensä olen sitä hanakammin ollut puuttumassa toisten asioihin ja ollut selvittelemässä toisten sotkuja, mitä enemmän asiat ovat olleet sekaisin omassa elämässäni. Sitäkin kannattaa pohtia, voisiko kyseessä olla jokin alitajuinen halu paeta omaa pahaa oloa keskittymällä toisten asioihin.

Martin Luther King sanoi aikoinaan: "Darkness cannot drive out darkness; only light can do that. Hate cannot drive out hate; only love can do that." Tällä yritän siis tuoda ilmi sitä, että negatiivinen ei syrjäytä negatiivista. Ihmisillä on taipumus pitää sitä tiukemmin kiinni omista mielipiteistään ja tavoistaan mitä suoremmin ne tuomitaan. Otetaan vaikka niinkin maallinen esimerkki kuin politiikka ja perussuomalaiset; mitä enemmän heitä kyseenalaistetaan, sen vankempi on heidän kannatuksensa.

En nyt siis tietenkään tarkoita sitä, että olisit pyrkinyt tuomitsemaan ketään. Ihmiset vaan helposti kokevat hyvääkin tarkoittavan sekaantumisen suoraksi hyökkäykseksi itseään kohtaan ja vastauksena voi olla jopa lapsekas puolustusreaktio, jossa aiempi jollain tavalla vahingollinen käytös vain korostuu ja vahvistuu. Tosielämän esimerkiksi voisi käydä vaikkapa alistava ja väkivaltainen parisuhde, jonka heikompi osapuoli loukkaantui ulkopuolisten hyvää tarkoittavasta puuttumisesta, eristi nämä "tuomitsijat" elämästään ja ajautui lopullisesti täysin kumppaninsa manipuloitavaksi katkaistuaan välit kaikkiin läheisiin, jotka yrittivät mielestään vain puhua hänelle järkeä.

Näissä asioissa kannattaa olla hyvin hienovarainen. Oman mielipiteensä saa tietenkin kertoa, mieluiten melko neutraaliin sävyyn ja tuomitsetta, mutta jos se ei uppoa vastaanottavaan maaperään, on parempi antaa olla. Ilmeisesti olet osannut juuri näin toimiakin, kun neuvosi on otettu kiitollisuudella vastaan. On eri asia kysyä onko toinen nyt varmasti miettinyt asian ihan loppuun asti kuin yrittää raahata kaveria väkisin narikalta pois ja marmattaa, että olet täysi idiootti jos nyt lähdet vieraan miehen matkaan. Ensimmäinen vaihtoehto ehkä havahduttaa ajattelemaan, toinen mahdollisesti loukkaa ja herättää kapinareaktion.

Ylipäätään olen huomannut, että ihmiset usein käyttäytyvät juuri sillä tavalla kuin heidän odottaa käyttäytyvän. Jos uskoo toisesta hyvää, hän saattaa pyrkiä elämään näiden odotusten mukaan - ja sitten taas päinvastoin. Esimerkiksi koulumaailmassa oppilaat lukevat paremmin kokeisiin ja saavat parempia arvosanoja silloin, kun heitä on kannustettu positiivisella tavalla ja heidät on saatu uskomaan, että he ovat älykkäitä ja lahjakkaita nuoria. Ihmisillä on taipumus pyrkiä toteuttamaan heihin kohdistuneet odotukset. Jos luottaa siihen, että toinen on pohjimmiltaan hyvä ihminen ja pyrkii tekemään hyvää, hän yleensä jollain tavalla vaistoaa sen ja saattaa jopa muuttaa käytöstään rakentavampaan suuntaan.

Otetaan vaikka tuo koirankakkaesimerkki. Jos marssii tomerana läksyttämään tuntematonta ihmistä ojanpohjien sottaamisesta, herättää toisessa luultavasti (ihmisestä riippuen) joko häpeää, pahaa mieltä tai kapinareaktion. Toinen vaihtoehto on käydä sanomassa ystävälliseen sävyyn ja hymyillen vaikkapa näin: "Anteeksi, mutta huomasin sattumalta, ettei sinulle sattunut koirankakkapussia mukaan. Minulla olisi ylimääräinen. Haluatko lainata?" Väitän, että suuri osa ihmisistä vastaa tässä vaiheessa myöntävästi, käy keräämässä läjät parempaan talteen ja saattaa tuntea jopa mielihyvää hyvän teon tekemisestä. Voi olla, että seuraavalla kerralla se koirankakkapussi kulkee mukana jopa omassa taskussa, jos oikein onnellisesti sattuu. Pääasia on se, että toiselle antaa tilaa ja mahdollisuuden toimia oman vapaan tahtonsa mukaan ja tehdä hyviä asioita omasta aloitteestaan. Uskon, että sinäkin löydät sopivat keinot toimia oman oikeustajusi mukaisesti tallomatta silti muiden varpaille!

Toinen asia on sitten se, että puuttumisessa kannattaa tietenkin käyttää vahvasti omaa harkintakykyä. Jos puuttuminen ei ole kerta kaikkiaan välttämätöntä, silloin on luultavasti parempi vaan antaa olla. Itsekin olen paininut samojen asioiden kanssa, mutta luotan nykyään enemmän esimerkin voimaan. Silloin välttyy kritisoimasta toisen tapaa toimia, mutta tarjoaa samalla uusia näköaloja siihen, miten asiat voidaan hoitaa toisellakin tapaa. Tietysti on tilanteita, joissa viatonta pitää puolustaa (kuten lasten ja eläinten huono kohtelu), mutta aikuisten välisessä kanssakäymisessä tällaisia pakkotilanteita harvemmin tulee. Minullakin on ollut elämässäni ritarillisia hetkiä, jolloin olen kuvitellut, että toinen kaipaa apuani vaikkei sitä itse vielä tajuakaan, mutta näistä tilanteista ei ole koskaan seurannut mitään muuta kuin mielipahaa kummallekin osapuolelle. Olen ymmärtänyt sen, että muille on annettava mahdollisuus kantaa omat taakkansa itse ja tehdä omat virheensä itse. Se on luottamuksenosoitus toista kohtaan, kuten Ritsakin sanoi. Minun piti oppia kantapään kautta se, että minä en ole niin vahva ja erinomainen ihminen, että minun pitäisi välttämättä ottaa toistenkin murheet kannettavakseni. He pystyvät siihen kyllä itsekin. Sitten on sopivaa auttaa kun toinen on halukas apua vastaanottamaan.

Matteuksen evankeliumin seitsemännessä luvussa on eräs pätkä, joka jostain syystä tuli tästä aiheesta mieleen. Tätä ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekään keskusteluun osallistuneista, kunhan yleisellä tasolla pohdiskelin.

1. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
5. Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
6. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
9. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
10. taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
11. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

Erittäin ajankohtainen aihe itselleni.

Olen ollut viitisentoista vuotta eli yli puolet elämästäni kasvissyöjä. Täysin vegaani en sentään ole missään vaiheessa ollut. Mitään järjellistä syytä päätökselle ei tainnut koskaan olla, sillä olin lihansyönnin lopettaessani ihan lapsi vielä - ehkä siinä 11 tai 12 ikävuoden korvilla. Eettiset ja ekologiset syyt alkoivat painaa vaakakupissa vasta myöhemmin. Oikeastaan on harhaanjohtavaa puhua "päätöksestä". Koen pikemminkin ajautuneeni kasvissyöjäksi kuin tehneeni mitään tietoisia valintoja ruokavalioni suhteen. Se kokemani suuri henkinen vastenmielisyys lihaa kohtaan ei vaan jättänyt paljoa tilaa kyseenalaistamiselle. Kun jokin asia alkaa rumasti sanottuna maistua suussa kuolemalta, ei sitä tee juuri mieli syödä. On jopa vaikea erottaa, onko se vastenmielisyyden tunne enemmän psyykkistä vai fyysistä. Minun kohdallani nuo kaksi tuntuvat kulkevan erityisen tiukasti käsikkäin, vaikka ihminen toki aina psykofyysissosiaalinen olento onkin.

Viime vuosina olen tutkinut ravintoasioita aika intohimoisesti ja tullut siihen tulokseen, että palkokasvit vaan eivät ole sitä optimaalisinta ihmisravintoa. Soijaa välttelen nykyään kuin ruttoa. Muita palkokasveja syön enää lähinnä idätettyinä. Kun vielä jouduin jättämään maitotuotteet pois yllättäen puhjenneen aknen vuoksi (ensimmäisen neljännesvuosisadan ajan sain nauttia täysin ongelmattomasta ihosta!), alkaa ruokavalioni olla vähän turhan rajoittunut. Olen alkanut syömään kalaa puhtaasti ravitsemuksellisista syistä. Nautinnosta on sen kohdalla kuitenkin turha puhua. Kyllä se alas menee, kun yrittää vaan aktiivisesti olla ajattelematta asiaa, mutta kokonaan en ole vielä onnistunut välttämään siitä koituvaa vastenmielisyyden tunnetta.

Nyt olen päätynyt vain jonkinlaiseen väliaikaiseen kompromissiin, jossa tyydytän proteiinintarpeeni syömällä hullut määrät (luomu)kananmunia, jonkin verran palkokasveja ja jonkin verran kalaa. Mennään nyt tällä siihen asti, kunnes joko järkeni tai intuitioni (tai miksi sitä nyt ikinä kutsuukin) vie voiton. Astrologiselta kannalta katsottuna osoittaisin syyttävällä sormella karttani voimakasta kolmos- ja ysihuoneiden polariteettia. Ysihuoneessa on Pluton ja Kuun yhtymä, vieläpä Skorpionin merkissä, ja kolmosessa Aurinko, Venus ja Merkurius. Tämä on kai elämässäni niitä osa-alueita, joissa järki ja tieto kamppailevat jonkinlaista aatetta, ideologiaa tai intuitiota vastaan. Kutoshuoneen vahva Chironkaan ei nykyään päästä ravintoon ja terveyteen liittyvissä asioissa helpolla, vaikka ensimmäiset parikymmentä vuotta elämästäni vietinkin viis veisaten sellaisista pikkujutuista kuin optimaalinen ravinto ja terveelliset elämäntavat.

Jos söisin järkeni ja tietoni osoittamalla tavalla, söisin ehdottomasti lihaa. Esimerkiksi Eklektikon mainitsema luuliemi on parempaa "superfoodia" kuin mikään sillä nimellä markkinoitu kaupallinen tuote. Tällä hetkellä alan kuitenkin olla tilanteessa, jossa joudun ainakin jossain määrin valitsemaan ruokavalioni terveellisyyden ja siitä koituvan nautinnon välillä. Itse asiassa muistan elämäni varrelta monia hetkiä, jolloin olen suorastaan hartaasti toivonut, että voisin syödä "normaalisti" kuten kaikki muutkin ja nauttia jonkin verran lihaa muun ruokavalion tueksi.

Oikeasti tässä ei tietenkään olisi mitään ongelmaa, jos voisin rehellisesti sanoa voivani erinomaisesti syömällä lähinnä kasvikunnan tuotteita. Näin ei kuitenkaan ole. Yo-kirjoitusten jälkeen jouduin sairaalan vuodeosastolle tutkimuksiin todella huonojen veriarvojen vuoksi ja tämä säikäytti sen verran, että nykyään olen ravintoasioissa ehkä vähän turhankin hysteerinen. Tässä tapauksessa koen, että selittämättömät voimakkaat tunnereaktiot vaikeuttavat elämääni kohtuuttomasti ainakin mitä tulee terveelliseksi kokemani ruokavalion noudattamiseen. Tai voihan sitä tietenkin väkisin tunkea kurkustaan alas jotain, mistä jokin tiedostamaton mielen osa-alue päättäväisesti kieltäytyy, mutta nautinnollisuus sellaisesta syömisestä on hyvin kaukana. En myöskään koe, että voisin luottaa kehoni kertovan millaista ravintoa se oikeasti haluaa ja tarvitsee, sillä tässä asiassa taitaa tuo tunnepuoli vetää pidemmän korren, vaikka muuten olen todella herkkä kehoni tuntemuksille. Ennen tätä sairaalakeikkaa olin kuitenkin autuaan tietämätön siitä, että jotain on vialla. Opiskelin, kirjoitin ylioppilaaksi ja kävin töissä ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa ikäiseni nuori. Asioiden huono tola selvisi ihan sattumalta muussa yhteydessä. Siitä sitten lähdettiin kiireellisellä lähetteellä sairaalaan ja osaston väki vähän ihmetteli, kun likka käveli sinne omin jaloin täysissä ruumiin voimissa ja pirteänä kuin peipponen. Mitään varsinaista vikaa ei kaikista tutkimuksista huolimatta löytynyt ja tujuilla lisäravinteilla veriarvotkin lähtivät paranemaan, joten ainoa looginen selitys on se, ettei kehoni vaan saanut syömästäni ravinnosta kaikkea irti.

En oikeasti osaa edes järjellä selittää, että mikä ihme siinä lihassa oikein tökkii. Ehkä täytyy etsiä jostain mahdollisimman eettisesti tuotettua lihaa tai riistaa ja lähteä vaan sinnikkäästi kokeilemaan, rupeaisiko se ajan kanssa maistumaan vähän paremmin. Jatkan siis itseni aivopesemistä ja liharuokiin totuttelemista ainakin aluksi pelkän kalan avulla.

Tulipas melkoinen avautuminen, mutta näitä asioita on tullut pyöriteltyä mielessä todella paljon.

Vai on meillä kuukaverit, no sepäs sattui! Joo, sanotaanko niin, että aurinkoiset kesäpäivät ovat käsittämättömän ihania, mutta mikään ei voita sitä ukkosmyrskyä, joka raikastaa ilman oikein pitkän hellejakson jälkeen. Toimii ihan kirjaimellisestikin - meillä me kaksi  kuuskorpparikakaraa, minä ja siskoni, ryntäsimme aina ukkosen tullen innostuneena hihittelemään nenät kiinni ikkunalasissa, vaikka äiti oli kauhuissaan ja käski meidän mennä kauemmas. Minulla on muitakin sisaruksia, mutta niitä ei pahemmin myrskyt kiinnostelleet. :

Tässä on viime vuodet olleet sellaista Pluton ryöpytystä (sekstiili Aurinko, oppositio Chiron, yhtymä Uranus, kolmio Ceres, kolmio Venus, yhtymä Vesta, yhtymä Nousumerkki, sekstiili Kuu, yhtymä Neptunus ainakin äkkiseltään katsottuna), että olen jo kadottanut tarkan käsityksen siitä, mikä on minkäkin transiitin aikaansaannosta. Vaikka eihän esimerkiksi joku Neptunus nyt kovin henkilökohtainen planeetta ole, mutta uskaltaisin väittää, että kyllä se vaan aika henkilökohtaiselta tuntuu siinä vaiheessa kun se on istahtanut nousumerkin viereen.  

Muutenkin kiinnostaisi tietää, miten se vaikuttaa asioihin, että mainitut planeetat ovat keskenään melko hyvin aspektoituneita. Otetaan esimerkiksi vaikkapa tuo, että sinulla Ritsa on ilmeisesti Aurinko osana Suurristiä. Se taitaa tavallaan sitten laajentaa transiittien merkitystä? Siis jos osuu kohdilleen vaikka tosiaan Pluto sekstiili Aurinko, niin se vaikuttaisi koko Suurristin dynamiikkaan? Ainakin näin perstuntumalta voisin heittää, että tuntuu kuin hyvin suuretkin osat kartastani olisivat olleet ikään kuin tulessa samaan aikaan. Kaikkein pahin paikka oli kyllä selvästi tuossa nousumerkin kohdalla, toivottavasti ei toista kertaa tule samanlaista identiteettikriisiä ja itsetunnon lopullista murenemista. Pahempaa kuin koskaan murrosiässä!

Mutta tuohon Pluto sekstiili Kuuhun palatakseni, kyllä huomasin! Olen tosin aloittanut joogankin ja se tunnelukkojen avautuminen on ollut aika intensiivistä. Tässä huushollissa on räkä lentänyt oikein urakalla ja sitten taas vastapainona olen nauraa käkättänyt niin, että hyvä kun muistaa hengittää. Ihan parasta terapiaa! Vaikea eritellä, onko tuo kokonaan joogan vaikutusta, mutta ehkä sitä on vaan jotenkin alitajuisesti tiennyt, että nyt aika on erityisen sopiva kaikenlaiselle tunne-elämän parantelulle. Varsinkin jotain lapsuusajan juttuja on pompahdellut jatkuvasti mieleen, vaikka luulin, että ne asiat on käsitelty jo moneen kertaan.

Tällä hetkellä Pluto muuten mennä viipottaa tuolla Saturnuksen kohdalla. Saipahan nyt sekin selityksen, että miksi olen yhtäkkiä kauhea stressierkki, joka ei saa iltaisin unta ajatusten surinalta ja joka on jotenkin täysin käsittämättömästi onnistunut kehittämään itselleen iho-ongelmia. Ja minä, maailman rennoin alisuorittaja, ikuinen siloposki ja kellon ympäri nukkumisen kruunaamaton mestari, olen omahyväisesti ajatellut olevani immuuni kaikille kaurisnousuisen tyypillisille vaivoille.

Tämän vuoden jälkeen elämästäni tulee varmaan tappavan vakaata. Tulee vielä Plutoa ikävä, kun se on tässä kaverina kulkenut jo sen verran kauan. Mutta ainakin sinulla Ritsa pitäisi vauhtia piisata! Voin sitten tylsyyspäissäni tulla tänne tirkistelemään, että mitä kaikkea hurjuuksia sillä Ritsalla oikein on meneillään. Varsinkin tuo Pluto yhtymä Mars voi olla aika jännittävä! Itselläni näytti Pluto oppositio Mars osuneen vuodelle 2006, ja vaikka osa muutoksista meneekin varmaan ihan tavallisen nuoruuden kasvun piikkiin, muistan sen vuotena, jolloin minusta tuli rohkeampi. Olin siihen asti ollut aika ujo piimä ja liiankin kiltti. Taisin saada edes ripauksen tervettä aggressiivisuutta persoonaani.  

edit. Äh, saatoin nyt olla huolimaton lukija tuon Suurristin kanssa, sori! Pointti sieltä toivottavasti aukeni, vaikka tässä kiireessä sekavia näpyttelenkin.

Jaah. Täytyy tunnustaa, että en ole tähän päivään mennessä ollut lainkaan kiinnostunut transiiteista, kun olen ollut vähän sitä mieltä, että viskokoon elämä risuja tai ruusuja tai vaikka männynkäpyjä, otetaan vastaan kaikki mikä on tullakseen sitten kun sen aika on tullut ja mietitään sitten. Jostain hetken mielijohteesta kuitenkin vilkaisin, että mitä kesällä 2012 oikein mahtoi olla meneillään, kun silloin koko elämäni lähti lopullisesti heittämään häränpyllyä (pun intended). Siellähän se Pluto on tosiaan ollut varsin herkullisella paikalla jo pitkään, en tiedä miksei ole aiemmin käynyt mielen vieressäkään! Piti nähdä oikein kartalta, ennen kuin ymmärsi. Täytyy sanoa, että tämän jakson jälkeen ei paljon hetkauta luopua yhtään mistään. Toisaalta siitä luopumisesta on aina seurannut jotain hyvääkin enemmällä tai vähemmällä vääntämisellä, joten kiitti vaan sulle Pluto! : Ihan helpottavaa kuitenkin tietää, että ei se elämä aivan tällaista rytinää tule aina olemaan. Ainakaan toivottavasti. Olisi kiva vihdoinkin saavuttaa edes jotain pysyvää.

Taidanpa lätkäistä tähän oikein kartan, kuva kun tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Suunnilleen näistä lähtökohdista moni asia lähti eskaloitumaan hyvin nopeasti, vaikka pinnan alla oli varmasti kytenyt jo pitkään.

Hauska ketju ja mielenkiintoisesti osuu kohdilleen Venuksen teemat!

Madonnan ikivihreähän siellä näytti ensimmäistä päivää keikkuvan.

https://www.youtube.com/watch?v=rDnUIXF2ly8

Tuolloin Venus oli melko vastikään siirtynyt Härkään ja mitä nyt nopeasti vilkaisin, tuo Like a Prayer näytti sinnittelevän listaykkösenä niin kauan kuin Venus Härässä pysyi. Sopii mielestäni ihan hyvin: elämän mysteerien keskellä etsitään turvaa ja pysyvyyttä, siis toisin sanoen kotia, toisen ihmisen kautta. Jotenkin osuvasti liitetään myös hengellisiä elementtejä fyysiseen aistimaailmaan. Aistillisuus ja näin ollen siis äänikin käsittääkseni liitetään Härkään, joten sekin myötäilisi samoja teemoja. Olipa muuten ihana tumma ja kohtalokas esiysäri-Madonna tuossa videossa!

Ennen popin kuningatarta listoja hallitsi hetken aikaa tämä: https://www.youtube.com/watch?v=9wSn81dLK6s

Linkin takaa löytyy siis Fine Young Cannibalsin biisi She Drives Me Crazy.

Tuossakin joku kavala hempukka on selvästi sekoittanut yksinkertaisemman Härkä-paran pään, vaikka Härkä se haluaisi ihan vähän vaan omistaa ja asettua jo mukavasti aloilleen. "I can't get any rest, people say I'm obsessed." Ihan loistavia tanssiliikkeitä tuossa kyllä esiteltiin, ihan tekee mieli lähteä JORAAMAAN!

Kuumerkkini on ja lisäksi kartalla on   , joten tunnistan kyllä nämä teemat vahvoina itsessäni. Etenkin jatkuva transformaatio on itselleni tuttua. Tunne-elämäni tuntuu olevan aina jonkinlaisessa muutoksen tilassa. Olen repinyt monta kertaa koko sisäisen maailmani maan tasalle vain rakentaakseni sen pala palalta jälleen ehjäksi kokonaisuudeksi ja aloittaakseni sitten koko prosessin alusta. Jos heittäytyisin melodramaattiseksi, voisin sanoa, että välillä tunnen eläväni tulivuoren katveessa; aika ajoin tulivuori purkautuu ja kuuma laava sulattaa kaiken alleen, mutta sen tuhka on erittäin hedelmällistä ja ravitsee ympäristönsä kasvamaan entistä ehommaksi. Pidän tätä sekä siunauksena että kirouksena, suurimman osan ajasta tietenkin siunauksena (riippuu missä transformaation vaiheessa olen  :), sillä paikoilleen pysähtynyt tunne-elämä kauhistuttaa minua ajatuksenakin.

En haluaisi myöntää olevani asioiden hautoja, mutta kyllä minä vaan taidan olla. Erottuani kipuilin yksin sen koko prosessin läpi ja tämä oli ihan helvetillistä aikaa ainakin vuoden verran. Tämä siitä huolimatta, että itse toimin kapellimestarina kyseisessä erossa. Yritin muutamalle valitulle ihmiselle selvittää, että olin aivan maassa ja olin särkenyt oman sydämeni särkemällä toisen sydämen ja pidin itseäni sen vuoksi hyvin kelvottomana ihmisenä, mutta eihän siitä mitään tullut. En millään saanut syvimpiä tuntojani avattua ymmärrettävästi (kiitos myös   ). Päinvastoin, tuona aikana myös lähipiirini ongelmia kasattiin niskaani tavallista enemmän, enkä millään saanut kakistettua ulos että olen jo valmiiksi hajoamispisteessä enkä kestä enää yhtään enempää. Hauskaa tässä on se, että kun pari vuotta myöhemmin selitin asiaa läheisimmälle nuoruudenystävälleni, joka jakaa kanssani sekä kuu- että aurinkomerkin, hän ymmärsi ihan heti mitä ajoin takaa. Emme olleet aivan erilaisten elämäntilanteiden vuoksi olleet vuosiin oikein minkäänlaisissa tekemisissä, mutta sitten kun polkumme taas osuivat yhteen, oli kuin kaikki olisi jatkunut suoraan siitä mihin se joskus jäi.

Hiukan huvittavasti olen liittänyt salailua myös kotiini, vaikka kotini onkin ollut niin sanotusti jatkuvasti tien päällä. Luultavasti karttani vahvan härkävaikutuksen vuoksi koti on minulle kuitenkin pyhä asia. Se on paikka, jossa voin olla täysin vapautuneesti oma itseni ja jossa kaikki mikä on minua on hyvin avoimesti näkyvillä. Kotona rauhoitun mieluiten yksin, vieraiden kestitseminen on aina ollut minulle jotenkin raskasta. Tosin tämä varmasti selittyy osin lapsuuden kokemuksilla, sillä kotioloni eivät aina olleet aivan ihanteelliset enkä siksi oikein koskaan kutsunut kavereita kotiini. Vasta joskus 15-vuotiaana taisin olla kypsä paljastamaan lähimmille ystäville, että perheemme tarina oli se tavallinen lama-ajan tarina, jossa konkurssin jälkeen kuvioihin astui alkoholismi ja että itse pidin isääni ilkeänä juoppona, jota häpesin suuresti. Elinolommekin olivat sattuneesta syystä vaatimattomat, enkä herkkiksenä perheihmisenä ollut valmis ottamaan vastaan minkäänlaista arvostelua ymmärtämättömiltä tähän asiaan liittyen. Sanomattakin on varmaan selvää, että perheasiani tulivat kaikille suurena yllätyksenä. Nykyään olen kuitenkin vapautunut kotinikin suhteen ja kutsun ihan mielelläni ihmisiä kylään, varsinkin lähimpiä ystäviä.

Olen muuten kyllä nykyään hyvin estoton tunnereaktioissani ja nauran ja itken yhtä helposti. Niin ilosta kuin surustakin tulee melkein päivittäin tirautettua muutama kyynel, yleensä ilosta. Teini-iässä olin kyllä melkoinen kivikasvo eikä tunteistani olisi varmaan mikään kallonkutistaja ottanut selvää. Minulla taisi olla monen vuoden jakso, etten itkenyt ollenkaan, vaikka olin ihan halkeamaisillani tunteiden määrästä. Olin niin taitava salaamaan kaikki tunteeni, ettei rakas äitimuorinikaan ollut niistä yhtään perillä. Hän on itse asiassa joskus sanonutkin, että kaikista lapsista hän on joutunut murehtimaan minua kaikkein vähiten. Voi jos poloisella äidillä olisi ollut aavistustakaan siitä, millaisia ajatuksia pääni sisällä haudoin! : Nykyäänkään minulla ei kerta kaikkiaan ole sydäntä rikkoa hänen illuusiotaan meikäläisen lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta miksi niin tässä vaiheessa tekisinkään. Minä oireilin niin voimakkaasti sisäänpäin, että nyt ihmettelen suuresti, että ylipäätään selvisin siitä myllerryksestä täysijärkisenä. Olen avautunut noista ajoista onneksi huomattavasti ja puhun omista asioistani hyvinkin estottomasti, kuten joku saattaa ehkä huomatakin.

Minua on tosi vaikea myöskään järkyttää ihmismielen pimeällä puolella. Voin aivan hyvin ymmärtää, miksi joku vaikkapa paukauttaa autolla päin bussia lapset kyydissään, vaikka tietenkään en missään nimessä hyväksy sitä. Fyysisissä kriiseissä, kuten onnettomuuksissa, en toimi kovin tehokkaasti, mutta kaikissa muissa elämän kriiseissä voin olla hyvin käytännöllinen ja jopa kylmäpäinen.

Luulin näihin päiviin asti olevani kahdeksannen huoneen kuuihminen, mutta sitten sain eräältä kanssa-astroilijalta (hei vaan jos satut tätä lukemaan) kipinän vaihtaa Placiduksen Porphyryyn ja sitä myötä kuu vaihtuikin sitten 9. huoneeseen. Toki noiden skorpioniteemojen myötä tunnistin itseni helposti sieltä kasihuoneestakin, mutta nyt en suostu enää huonetta vaihtamaan vaikka kuka sanoisi mitä! Kyllä minä tuon "nauravan kulkurikuun" otan omakseni ja ihan täydestä sydämestä. Ei varmaan tarvi pahemmin edes selitellä, jos kerron, että olen pelkästään viime vuoden aikana matkustanut kuudessa maassa, kotiani hallitsee suuri maailmankartta, olen viimeisen kuuden vuoden aikana asunut kolmessa suomalaisessa kaupungissa ja opiskellut korkeakoulussa kahta eri alaa, jotka voidaan suoraan liittää kuun sijaintiin tässä huoneessa. Myös transformaation teema tulee vahvasti esille nimenomaan matkustamisen ja jatkuvan horisontin laajentamisen kautta. Jos minun pitäisi elämässäni osoittaa yksi ajankohta, jolloin olen muuttunut kaikkein merkittävimmin, sanoisin sen olleen lukioiässä kun olin yhden kesän ulkomailla töissä. Aika oli hyvin lyhyt suhteutettuna siihen, miten erilainen ihminen sieltä maailmalta palasi kotiin. Sen huomasivat muutkin kuin minä itse.

Kuu-Pluto -kaksikko vaatii minulta vielä paljon tutkiskelua, sillä ne ovat hyvin aspektoituneita niin hyvässä kuin vähän vaativammassakin. Toisaalta ne muodostavat sekstiilin nousumerkkiini ja samalla myös askendentin päällä keikkuvaan planeettakasaumaan ( ,  ,   ja   - poikkeuksena tosin   ei ole aspektoitunut  :an eikä  :een). Toisaalta haastavia aspekteja sitten ovat      , , & ja      , & .

Kylläpäs tästä tulikin melkoinen romaani.