Hei Mama emi,
Olipa tarinasi kiehtova!
Minulle tuli jotenkin sellainen kuva, että paransit itse itsesi.
Itse taistelen masennusta vastaan, olen taistellut jo monta vuotta. Sellaista soutamista ja huopaamista, että hohhoijaa.
Jossain vaiheessa kun masennus on jatkunut kauan siitä tulee ikään kuin normaali mielentila ja heti jos on vähänkin positiivisempi niin on jotenkin "epänormaali" olo. Ihan kuin olisi nyt sitten sairastunut maniaan tai jotain. Ihmisen mieli on kummallinen.
Eli omasta mielestäni kuulostat terveeltä ja onnelliselta Se pitkä masennus vääristää todella maailmaa, tekee siitä mustavalkoisen ja kun sitten näkeekin värit ympärillään niin hämmentyy että onko sitä nyt sitten pilvessä tai jotain...
Surullista sinänsä ja kertoo jotain siitä kuinka vakavasta sairaudesta on kyse.
Tosin jos olet itse epävarma tai jotenkin huolestunut niin kannattaa puhua ammattilaisen kanssa.
Mutta, muuten kun olet löytänyt ilon takaisin elämään niin nauti ihmeessa siitä!
Alzbeta
Olipa tarinasi kiehtova!
Minulle tuli jotenkin sellainen kuva, että paransit itse itsesi.
Itse taistelen masennusta vastaan, olen taistellut jo monta vuotta. Sellaista soutamista ja huopaamista, että hohhoijaa.
Jossain vaiheessa kun masennus on jatkunut kauan siitä tulee ikään kuin normaali mielentila ja heti jos on vähänkin positiivisempi niin on jotenkin "epänormaali" olo. Ihan kuin olisi nyt sitten sairastunut maniaan tai jotain. Ihmisen mieli on kummallinen.
Eli omasta mielestäni kuulostat terveeltä ja onnelliselta Se pitkä masennus vääristää todella maailmaa, tekee siitä mustavalkoisen ja kun sitten näkeekin värit ympärillään niin hämmentyy että onko sitä nyt sitten pilvessä tai jotain...
Surullista sinänsä ja kertoo jotain siitä kuinka vakavasta sairaudesta on kyse.
Tosin jos olet itse epävarma tai jotenkin huolestunut niin kannattaa puhua ammattilaisen kanssa.
Mutta, muuten kun olet löytänyt ilon takaisin elämään niin nauti ihmeessa siitä!
Alzbeta
Hei Alzbeta!
Kiitos vastauksestasi. Masennusta vastaan taisteleminen on todella energiaavievää, ja vaatii itseltään koko ajan sellaista asennetta, että muuttuu lempeämmäksi itseään kohtaan. Useinhan sitä syyttää itseään sellaisistakin asioista, jotka ei millään ole voineet olla omaa syytä. Ja kun elämänhalu on kadonnut niin mikään ei tunnu miltään. Tuntee vaan koko ajan sen oman pahan olonsa.
Voit olla oikeassa siinä että jollain tavalla paransin itse itseni. Löysin ainakin oman voimani, ja otin uudestaan vastuun omasta elämästäni enkä syytellyt ulkopuolisia olosuhteita. Jätin myös huoleni ja elämäni tietoisesti korkeimman käsiin. En tiedä toimiiko se kaikkien kohdalla, kaikillahan on niin erilainen tie kuljettavana...
Rakkautta ja voimaa sinulle!