Luin nuo kaikki linkitetyt ketjut entisiin elämiin liittyen ja ainakaan niiden joukosta ei silmiin osunut varsinaisesti tätä aihetta mitä itse jäin miettimään. Nimittäin pelot. Niistäkin varmaan voi päätellä jotain edellisien elämien teemoja? Tarkoitan lähinnä sellaisia "selittämättömiä" pelkoja, jotka eivät pohjaudu tämän kertaisen elämän kokemukseen tai hankittuun/saatuun tietoon.

Muistan itse lapsuudestani, aika varhaisesta vaiheesta paljon ennen kouluikää muutaman merkillisen pelon, jotka voisivat olla merkkejä entisistä elämistä, jos asiaa siltä pohjalta lähestyy. Ensimmäisenä muistan sen, että pelkäsin tulivuoria 3-4 -vuotiaana. Oman huoneeni ikkunasta kerrostalossa näkyi korkea kukkula jossa oli jotain mastoja ja muistan aina tuijotelleeni sitä ja pelänneeni että koska laavaa tulee. Jankkasin ja jankkasin sitä asiaa, että eihän Suomessa varmasti ole tulivuoria.. En tuolloin katsonut televisiosta muuta kuin pikku kakkosen, joten mielikuvat vyöryvästä laavasta eivät ainakan sillä selity. Miehelläni on tämä sama pelko kuulemma ollut lapsena! 

Toinen pelko liittyi lentokoneisiin, pysähdyin ihan halvaantuneena aina katsomaan kun jylinä lähestyi että minkälainen kone on kyseessä. Jos se oli hävittäjä, juoksin kuin hullu aina johonkin suojaan, puun tai kiven tai auton taakse ja yritin juostessani vielä nähdä että onko koneen siivissä sellaiset maalitaulut. Koska jos oli niin sitten se oli "pommikone." Tämä oli joskus 4-5-vuotiaana pahimmillaan. Opin lukemaan ja kirjoittamaan 4-vuotiaana ja monissa omissa tarinoissani jylläsivät nuo pommikoneet.

Kolmas pelko on tosi hassu, pelkäsin nimittäin ruotsin kieltä. Pikku kakkosen jälkeen alkoi yleensä ruotsinkieliset lastenohjelmat ja kanava piti HETI kääntää pois tai laittaa televisio kokonaan kiinni. Olin ihan hysteerinen, itkin suoraa huutoa vielä 5-vuotiaana jos sattui niin että jostain tuli tuolta puhuttua ruotsia tai en osannut kääntää kanavaa itse pois ja vanhemmat oli kaukana. Painoin käsiä korville ja vaan itkin että ei ei tätä..  Myöhemmin ruotsin opiskelu ei ollut enää mitenkään hysteeristä, itse asiassa opin sitä erittäin helposti.

Aikuisuuteen asti jääneitä pelkoja on ampiaisten pelko, minua ei ole koskaan pistänyt ampiainen, mutta kammoan niitä aivan hirveästi. Toinen pelko  kohdistuu ikkunoihin; sellaisessa tilanteessa kun ulkona on pimeää ja sisällä valoista, on PAKKO laittaa verhot kiinni! Muuten on ihan sellainen olo että minua väijytään ulkoa..

Siis ihan käsittämätön oivallus kun tätä ketjua aloin aamulla lukemaan! Ne olivat siis auroja millä joskus lapsena leikittelin kun oli tylsiä hetkiä..!  Muistan että tuijottelin ihmisiä ja esineitäkin(!) ja sitten niistä heijastui hassuja värikuvioita. Joskus niitä leijaili näkyvillä ihan ilman katsomistakin. Saatoin (ja saatan näköjään edelleen, muutama harjoitus pitkin päivää ja sieltähän se löytyi, voi jukra!  )
napata sen värin/värit jotenkin silmiini ja siirtää sen jonnekin, useimmiten juuri seinälle nähdäkseni sen paremmin. Vaikea selittää, mutta esim. tuossa kun tuota oman auran katsomista harjoittelin niin ensin katson siis tuohon kolmannen silmän kohdalle itseäni, mutta sitten täytyy katsetta siirtää vähän ylöspäin ja "vapauttaa" väri nähtäväksi sinne. Tuntuu kuin jokin painaisi otsalta silmiä kiinni ja ainakin nyt näin alkajaisiksi niin aikamoisen päänsäryn tuohon otsalle kyllä sain. Tuttu tunne kyllä sekin, vähän sama tunne kuin olisi lapsena pitänyt silmiään kauan ihan kierossa, mikä oli suurinta huvia muistaakseni joskus.. 

Ja kauhia kun pelästyin tuolta ykkössivulta tuota valkoisen värin kuvausta, onneksi muiltakin löytyi kokemuksia valkoisesta aurasta, positiivisia. Minä nimittäin "näen" kaikki nuo lapseni aina valkoisina, tai oikeastaan läpinäkyvänä valona, kristallin tapainen "väri".. Varsinkin keskimmäinen tytär, reilu 2v säteilee sellaista kristallivaloa välillä ihan silmistään saakka.    Vanhimman, kohta 4v tytön auraan sain vähän myös tumman kirkasta (haasteellista sanoittaa värejä!) keltaista, melkeinpä kultaa voisi sanoa. Itselleni sain sinisen valkoisilla reunuksilla. Tosin sain nämä värit näkymään ihan vaan tuohon päälaen ja kasvojen ympärille vasta, sitten tuo otsaa painava tunne pakotti sulkemaan silmät tai kääntämään katseen pois.

Minulla on       sekä    .  Osaako joku näistä jotakin kertoa?  

Aivan aloittelijana täällä siis kirjoitan, kiinnostusta olisi nyt vaikka ja kuinka mutta kolmen alle 4-vuotiaan kanssa on sekä ajasta että unesta puutetta niin ettei keskittymiskyky tahdo riittää paneutumiseen tällä hetkellä..  

Mikähän mussa sitten on vikana kun järjestään "parhaat" ystävät sekä niin entiset poikaystävät että nykyinen aviomies on olleet kaikki  ?  Aviomies on itseasiassa viisinkertainen skorppari, sillä on auringon lisäksi siellä      ja  . Itse olen  .  Tää olikin muuten aika hauska hokasu kun rupesin miettimään..

  en tunne kuin yhden ja hän on äitini.. ah ja voih, kaikkien marttyyriäitien kruunaamaton kuningatar. Saattaa mennä parikin viikkoa ja sitten kun ihmettelen että miksei hän soita tai käy niin saan tietää että hän on koko tämän ajan ollut jostakin loukkaantunut ja odottanut minulta anteeksipyyntöä. Loukkaantumiset eivät todellakaan siis ole mitään riitoja tms. vaan aina joku aivan käsittämätön juttu mistä kukaan muu ei edes osaisi loukkaantua. Sitä draaman määrää!

Oi, tämä kiinnostais minuakin ihan hirmusti.. Tuolla olenkin meidän perheestä jo kirjoittanut "lapsesta"- ketjussa ja juuri äskettäin mietin tätä ihan samaa, etä mahtaako meillä olla jotain yhteisiä tekijöitä kartoilla jotka tätä "taitoa/taakkaa" kerää tähän perheeseen. Itse en vielä osaa tulkita karttojamme, eikä juuri nyt ole aikaa sitä opetellakaan. Mutta jos tietäisi edes nuo tekijät niin voisi jotain osata katsoa! 

Mieheni on 5kk sisällä "poistanut" meitä häiritsemästä 3 henkeä, yksi oli ranttalisti joka mm.heitteli tiskiharjoja ja soittaa rimputteli olematonta puhelinta keittiössä.. Sille hän piti kunnon puhuttelun aiheesta ja sitten vaan neuvoi poistumaan. Puhumalla pääsee pitkälle näidenkin kanssa. 

Lause lähtenyt tuolta välistä: peloista huolimatta pantiin kuitenkin yksin sinne yläkerran lastenhuoneeseen nukkumaan..

^Minun mielestä toimitte hyvin. Ymmärrän pelkosi, mutta ole ennemmin ylpeä itsestäsi.
-On parempi suhtautua ymmärtäen ja uskoen, kuin lakaista maton alle juttuja..
Suhtautua luonnollisesti, niinkuin se siinä tilanteessa kävikin. Olen iloinen että lapsellanne on teidänlaiset ymmärtävät vanhemmat.
Minunkin mieheni on pienenpänä jotain kokenut.. silloin ollaan avoimempia näille jutuille..
Ihana kuulla että pelot ja huonot tunnelmat on poistuneet. Näin juuri usein käy, kun jonkin tuntemattoman kohtaa, tekee asialle jotain, kuten teitte. Hieno juttu!

Kiitokset sinulle vastauksesta! itsellänikin oli lapsuudessa kokemuksia ja niiden kautta pelkotiloja, koska ei ollut ketään kenelle kertoa. Tai jos kerroin niin vastaus oli aina että höpöhöpö ja äläs nyt viitsi. Äitini vei minut mieluumin perheneuvolan psykologille kun kerroin yläkerran askeleista, koputuksista ja painostavasta olosta siellä ja itkeskelin iltaisin pelosta kun minut kuitenkin pantiin miehellänikin on ollut vastaavia kokemuksia ja enneunia on nähnyt paljon, nämäkin on aina kuitattu vain sattumalla (toteutuivat aina parin päivän sisällä kuulemma!) ja vilkkaalla mielikuvituksella.

Ehkä me sitten jouduimme selviytymään ilman tukevaa aikuista näistä lapsuuden kokemuksistamme, jotta osaisimme nyt itse olla lapsille tukena näissä asioissa. Tietää, että ne kokemukset on lapsella ihan todellisia ja että tavalla tai toisella niille on jotain tehtävä. Saa nähdä mitä kaikkea tällä meidän porukalla on vielä edessä! 

Itse asiassa mä luin jostain, että tällaiset "erityiset" lapset valitsee vanhemmikseen sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät heidän erityislaatuisuutensa.  Eli ole oikein ylpeä, että olet saanut kunniatehtävän tukea jo näin valmista pikkuihmistä. 

Tämän kirjoituksen jälkeen on todella rytinällä tullut selväksi, että jotain aivan "erityistä" tässä lapsessa todellakin on.. ja pikkuhiljaa alkaa tuntua että ollaan ihan koko perhe tavalla ja toisellakin "erityisiä".

Taas tulee pitkä sepustus, mutta pakko purkaa välillä jonnekin. Tämä on ollut ihan uskomatonta aikaa meidän perheelle koko kevät ja todella on saanut miettiä ja tutkiskella sisintään näiden tapahtumien kanssa.. Maaliskuun lopulla tämä tyttäremme alkoi yhtenä aamuna puhumaan jostakin naisesta, joka puhuu hänelle öisin unessa. Naisella on pitkät vaaleat hiukset, punainen mekko ja hyvin murheelliset silmät. Pikkuhiljaa tämä nainen alkoi tulla päivisinkin, muutaman kerran tyttö huuteli toisesta huoneesta että äiti mitä sinä sanoit tai puhuitko sinä jotain.. Nainen oli kuulemma ihan ystävällinen ja mukava, mutta hänellä oli kauhea hätä. Yhtenä aivan tavallisen torstai-iltapäivänä sitten ruokapöydässä tyttö alkoi puhumaan taas tästä naisesta, kertoi että nainen asuu tässä lähellä olevassa autiossa mökissä ja on hukannut vauvansa ja siksi niin surullinen. (on tosi vaikea kuvailla fiiliksiä kun pienen tytön suusta tulee tällaista tarinaa kesken hernekeiton syönnin..)

Olin yrittänyt sivuuttaa tämän tarinan ajatellen että jos se on 3-vuotiaan mielikuvitusjuttua niin menee kyllä aikanaan ohi. Nyt kuitenkin keskusteltiin sitten kunnolla ja tyttö kertoi että naisella on vauva mahassa, mutta se vauva ei koskaan syntynyt vaan "nukkui vaan silmät ihan kiinni siellä mahassa" =kuoli? ja nyt nainen on yksin tuolla mökissä ja surullinen, sitä pitäisi auttaa. Minä olen itse aina "tiennyt" että tuossa mökissä ja sitä ympäröivässä metsässäkin on jotain, keskellä kauneinta kesäpäivääkään en suostu siihen pihaan astumaan.. Ahdistusta ja tuskaa, pelkoakin sen mökin ympärillä leijuu. Tytöllä tuntui kuitenkin olevan tästä naisesta jo pieni hätä ja toisekseen on kuulemma ärsyttävää kun yrittää nukkua ja se nainen vaan tulee juttelemaan eikä anna nukkua..

Illemmalla lasten nukkuessa sitten miehen kanssa juteltiin tästä jutusta ja siinä sitten jotakin vallan merkillistä tapahtui kummallekin.. Yhtäkkiä vaan huomasimme puhuvamme siitä paikasta ja parista muustakin (nimesimme molemmat täsmälleen samat paikat!) joissa tuntuu ahdistavalta eikä niihin haluaisi mennä. Mies paljasti myös "tienneensä" tämän raskaanaolevan naisen jo muutaman vuoden, kuulemma jotenkin vaan tiennyt sen asian siitä mökistä.. Se, mikä tässä oli merkillistä on se, että puhuimme näistä asoista ihan kuin oltaisiin puhutu seuraavan päivän kauppalistasta tms! Siis ihan vaan jutusteltiin, että "tiäkkö sen risteyksen tossa isolla tiellä, siinäkin on jotain kun menee sen pellon ohi.." "Joo, niin on ja se lampi sinä pellon laidassa, huhhuh." Yhdessä on oltu 8 vuotta hiiskahtamatta sanallakaan mitää tällaista ja nyt yhtäkkiä, kaikki purkautuu näin. Miehellä on myös jo lapsuudesta saakka ollut ihmeellisiä kokemuksia, kunnes oli jossain vaiheessa myöskin kieltäytynyt enää näkemästä ja tietämästä.. mutta tämän verran meillä molemmilla on kuitenkin koko ajan väkisin suodattunut läpi estoista huolimatta! Nyt ollaan sitten aika "auki" ainakin toisillemme..

Miehen ehdotuksesta sitten päätettiin, että tekevät tytön kanssa pienen kävelyretken yhdessä tuonne mökille tätä naista tapaamaan.. (tiedän, että kuulostaa arveluttavalta, mutta sinä kohtaa kaikki tuntui vaan täysin luontevalta, vaikea selittää..) Tyttö oli tästä aivan innoissaan ja sinne menivät sitten. Olivat mökillä ihan rauhassa jutelleet tälle naiselle, että toivotaan että sinä pääset täältä lähtemään sinun vauvan luokse ja voitte olla taas yhdessä. Tyttö oli vielä lähteissä vilkutellut talolle päin että hei hei nyt sitten ja hyvää matkaa(?) Ja ennenkuin kukaan soittaa lastensuojeluun sekopää-perheestä niin kerron, että tämäpä tosissaan auttoi!  Parin päivän päästä kyselin tytöltä että onko se nainen vielä häirinnyt sun untasi ja tullut juttelemaan niin vastaus oli että "ei se ehdi enää kun sen täytyy hoitaa sitä vauvaa!" On kuulemma oikein suloinen vauva ja ne leikkivät nyt yhdessä sen äidin kanssa ja nukkuvat rauhassa yhdessä. En tiedä, mutta ainakin tuo metsä ja mökin ympäristö on muuttunut tunnelmaltaan, se on ihan toinen paikka nykyään. Minäkin sinne suostuin pienen kävelyretken tekemään, eikä tuntunut enää miltään! Tähän asiaan ja naiseen ei tämän jälkeen ole enää keskusteluissa palattu, eikä ole tullut tytön unia häiritsemään.

Nyt alkoi tuntua arveluttavalta kertoa tästä edes tänne, mutta eipä ole ketään muutakaan jolle näistä kertoisi. En tiedä miten tuon tilanteen olisi sitten toisella tapaa ratkaissut? Sivuuttaa lapsen kertomus höpöhöpönä ja kieltää enää puhumasta siitä? Lapselle tämä kaikki tuntui olevan ihan luonnollista, ei ollut pelkoa, painajaisia tai puheita kummituksista, se oli vaan se surusilmäinen nainen ja nyt se on iloinen sen vauvan kanssa.  

Jotakin tässä taisi nimittäin oikeasti tapahtua, sillä tämän jälkeen on miehelleni tullut runsaasti "yhteydenottoja" ja avunpyyntöjä, mutta ne ovatkin jo ihan omia tarinoitaan sitten!

Heissan!

Tahtoisin kysellä teidän mielipiteitä tästä ko kuvasta. Kerron tähän alkuun vähän taustoja... Kuva on veljeni autosta talvelta 2009. Kamera on äitini kallis ja melko uusi. Tuona iltana kun veljeni uutta autoa yritettii kuvata, nii kuvat eivät kuulemma onnistuneet. Kamerassa ei muulloin ole ollut vikoja, eikä muitakaan vastaavia kuvia ole tullut. Pitkä valotus ei ollut päällä. Veljeni kuoli viime heinäkuussa tuota samaista autoa ajaessa. Kolme muuta autossa olijaa selvisivät vain naarmuilla, veljeni kuoli samantien.

Kuvassa on paljon oransseja ja valkoisia saman muotoisia "tulikärpäsiä" ympäri autoa. Taivaalla näkyvä "valoketju" on myös outo...  Emme ole äitini kanssa keksineet tälle kuvalle sellasta ns. "järjellistä" ja "loogista" selitystä, koska miksi rekkari on täysin selvä? Ei ollenkaan suttainen, koska rekisterikilpi heijastaa valoa, jolloin sen pitäisi myös pitkän valotuksen vuoksi olla suttainen jne.

Kiitos etukäteen, jos joku näihin perehtyneempi osaisi vastata, et onko oikeesti kyse vain kameran sekoilusta, vai onko jokin muu selitys kuvassa näkyviin asioihin. 

Kun aluksi katsoin tuota kuvaa, pienenæ, niin olin varma ettæ auton edessæ seisoi "læpinækyvæ" ihminen, mutta ku katsoin isompana, niin se ei  enææn næy samallalailla.

Minä näen tuossa isossa kuvassa auton edessa seisovan 3-4 hahmoa. Käsien linjat näkyvät selvästi, mutta seisovat hieman limittäin joten en ole ihan varma onko kolme vai neljä joukossa. Tuo oranssi valojuova lähtee pisimmästä hahmosta, voisi olla ns. elämänlanka joka joskus näkyy kuvissa värillisenä viivana. Sain joskus itse samanlaisen langan kuvaan ja silloin googlettelemalla löysin jonkun sivuston (tästä on jo vuosia aikaa, en muista enää..) jossa tämä oli selitetty. Noista "tulikärpäsistä" en osaa sanoa mitään.

Kiitokset vielä vastanneille, ei ole lähipiirissä ketään sellaista jolle ainakaan vielä rohkenisin näistä jutella.

AthaMaarit, olet aivan oikeassa tässä "Mehän olemme henkiolentoja, joilla on fyysinen keho ja kokemuksia fyysisyydestä, emme fyysinen keho, jolla on henkisiä, yliluonnollisia kokemuksia." Ehkä se oli itselleni aikanaan vaan liian paljon liian varhain, on kammottavaa olla 9v. ja todella (fyysisestikin) tuntea kaikki talossa vuosikymmeniä sitten eläneiden ja kuolleiden tuskat ja ahdistukset.. Siksi torjuin sitten kaiken, en haluaisi ikinä enää joutua kokemaan sellaista kauhua vaikka aikuisena ymmärtäisinkin tilanteen täysin toisin.

Kasvisruokavalioon minun täytyy todella paneutua, on ihan uusi juttu ja kun kyseessä on kasvava lapsi niin kaikki pitää olla kohdillaan. Selväksi on nyt tullut että tyttö ei todellakaan siedä lihaa, kyse ei ole siis mistään uhmailusta tai huomion hakemisesta asian suhteen.. Kirjastoon siis!

Ajattelin itsekin että rupean kirjoittamaan näitä asioita nyt ylös ja valokuvathan minulla säilyy aina, niissä tosiaan tuo valopallo aina on jossain päin tytön ja muidenkin meidän lapsien ympärillä. Liveforever, on tosiaan harmi ettei nuo pmat tarinakasetit ole säilyneet, mutta sen verran olen kuullut että mm. 2vkoa ennen syntymääni kuolleesta isomummostani olin tiennyt asioita mitä "ei olisi pitänyt tietää," mm. hänen talonsa paikan ja jopa entisen kissansa nimen.. Santeri. 


Tänään olin keittiössä kuorimassa perunoita ja tytön veli 2kk köllötteli siinä lattialla alusellaan. Satuin vilkaisemaan taakseni ja näin tytön mutisemassa jotakin ja piirtämässä veljensä otsaan sormellaan jotakin.. en tiedä näinkö ihan kokonaan, mutta näytti kuin olisi piirtänyt sateenkaaren, sellaisia pieniä kaaria otsaan alekkain. Siinä hymyilivät toisilleen hyvin tyytyväisinä, en tohtinut häiritä ja udella mistä oli kysymys..

Kiitokset teille vastanneille, kauniisti kirjoitatte asiasta!

Kerrottava heti alkuun että tytön eilisen "käsittelyn" jälkeen ei ole särkenyt rannetta eikä sormia yli vuorokauteen! Aika hurjaa jos tuo on vaan sattumaa, niin pitkään on tulehdus kuitenkin tässä jyllännyt.. Toisaalta ihan suoraan sanottuna hirvittävän hämmentävää. Nytkö se sitten on todella edessä, herääminen näihin asioihin ihan toden teolla tuon tytön kautta. Hätkähdyttävä lause oli tuo "olen ollut pitkään täältä poissa." Olen miettinyt näitä asioita koko päivän.

Minä olen niin tietoisesti sulkenut nämä "huuhaa"-asiat ulkopuolelleni vaikka ne aina ovat minua kutsuneet ja kiehtoneet. Jo lapsena luin kummitus- ja ufotarinoita, imin kaiken mitä kirjastosta löysin... 2 vuotiaana olen kertonut tarinoita ihmisistä ja paikoista joista minun ei järjen mukaan olisi mitään pitänyt tietää. Setäni on näitä kertomuksia silloin kuulemma nauhoittanut C-kasetille mutta eihän niitä enää tallessa missään ole..   Kouluiässä näin ennalta tulevia tapahtumia ja minulle on parilta taholta kerrottu, että tulen toimimaan jonkinlaisena terapeuttina näiden asioiden tiimoilta 40-vuotiaana. Suljin tuon kaiken pois kun kuvaan astui pelko. Se tuli yhdestä lapsuuden talosta, missä oli jotain hirvittävän pahaa. En edelleenkään tiedä mitä, mutta muistan sen tunteen; pakko päästä pois tästä huoneesta nyt heti. En suostuisi mistään hinasta yöpymään yksin siinä talossa nytkään.

15 vuotta onnistuin tämän kaiken sulkemaan täysin pois. Ensimmäinen kutsu oli tuo että tiesin tyttäreni syntymäpäivän. Seuraavaksi tulivat valopallot, kaikissa hänestä ja muista lapsistamme otetuissa kuvissa on vähintään yksi valopallo. Aina. Vilahdukset silmänurkissa ovat palanneet, lähes koko ajan joku häärää jotakin oikealla puolellani.. Havahtumiset tunteeseen "minähän tiesin tämän." Pakottava tarve hiljaisuuteen ja kivien kosketteluun.. Ja nyt sitten tuo tyttö!

Luin tänään indigoista ja kristallilapsista..Oma lapsihan on tietysti aina paras, kaunein ja viisain mutta en kiellä etteikö näissä määritelmissä olisi paljon yhteistä oman tyttäreni kanssa!
En kuitenkaan lähde sille tielle että alkaisin lapsen päähän mitään ajatuksia istuttamaan, laittamaan sanoja hänen suuhunsa.. Hän varmasti kertoo itse sitten kun haluaa että kuka on ja mistä tulee! (ja kenen kanssa tanssii ja juttelee takapihan omenapuun juurella..) 

Suuret kiitokset vielä teille vastauksistanne, jotain täällä nyt selvästikin on tapahtumassa. Kun vaan uskaltautuisin vielä itsenikin avaamaan.

Tänään tapahtui jotain aivan ihmeellistä tuon nyt reilu 3 vuotiaan esikoistyttären kanssa ja tuli ihan pakottava tarve kirjoittaa siitä tänne josko jollakulla olisi vastaavia kokemuksia.. tai jotain valaisevaa kommentoitavaa muuten.

Vastaavaa tapahtui ensimmäisen kerran jo viime kesänä, juuri ennen tytön 3v syntymäpäiviä, mutta se ei ollut ihan niin hätkähdyttävä kuin tämä tämänpäiväinen juttu. Tyttö tuli lastenhuoneesta juuri päiväuniltaan heränneenä, käveli luokseni jotenkin poissaolevan oloisena, semmoinen merkillinen katse silmissään. Tuli eteeni seisomaan ja tarttui toiseen käteeni katsoen samalla jonnekin taakseni. Ikäänkuin itsekseen ensin mutisten hän hieroi rannettani ja sormiani sanoen "niin sinulla on paljon kipua tässä kädessä." Sairastan nivelreumaa ja käsissäni on viime aikoina ollut paljon tulehduksia ja kipua, olen ääneen sanonut joskus että äidillä on käsi kipeä. Sen tarkemmin en kuitenkaan toki ole lapselle selvittänyt että mistä kohtaa ja miten käsi on kipeä. Kättä hieroessaan hän sitten näytti yksitellen ne paikat missä kipu ja tulehdus tällä hetkellä ovat! Ensin hän otti juuri siitä sormesta kiinni mikä on tulehtunut ja kertoi että täällä, tässä sormessa on pahin kipu. Sitten hän siirtyi sormillaan vielä ranteeseeni ja sanoi että tämä kipu on ollut sinulla jo pitkään. Tyttö oli pitkään hiljaa ja hieroi käsiäni, itselläni oli jo itku kurkussa siinä vaiheessa ja yritin vain olla näyttämättä hämmennystäni. Kysyin häneltä että voisiko hän näyttää toisestakin kädestä missä kipu on ja taas meni ihan nappiin, tyttö näytti täsmälleen sen sormen ja paikan mikä on ollut kipeänä! Kun kysyin häneltä että mistä sinä oikein tiedät nämä asiat niin osoitti silmiensä yläpuolelle ja sanoi "Minä tiedän kun minulla on tämä itkusilmä! Ja minä olen ollut pitkään täältä pois!" Tämmöisiä puheita ei ennen ole ollut, tosin tyttö ei kovin kauaa ole vielä selkeästi puhunutkaan.


Tyttö on aina ollut todella empaattinen, hän hätääntyy hirvittävästi jos joku itkee ja pyrkii kaikin mahdollisin tavoin lohduttamaan. Kerhossa ja muuallakin hän on se joka on aina huolehtimassa pienemmistään ja muista lapsista. Tähän on moni aikuinen kiinnittänyt huomiota.

Tämänpäiväistä tapahtumaa miettiessäni tuli mieleeni muutama muukin "omituisuus" tyttöön liittyen. Ensinnäkin jo raskausaikana minä tiesin päivämäärän jolloin hän tulee syntymään. En halunut sitä uskoa koska se oli kuukauden ennen hänen laskettua aikaansa. Mutta niin kävi, tyttö syntyi 20. elokuuta 2007  13 minuttia yli puolenyön. Ponnistusvaiheen kesto oli siis tuo 13 minuuttia. Tiesin myös sukupuolen sekä sen mikä hänen nimekseen tulee. Se tieto vaan oli minussa.

Kesän jälkeen tyttö on kieltäytynyt järjestelmällisesti syömästä lihaa. Siitä tulee kuulemma huono olo. Makaroonilaatikostakin erottelee jauhelihat toiselle puolelle lautasta ennenkuin voi syödä..

Myös vaatteistaan on todella tarkka, milloin hiertää tai kutittaa mikäkin, esimerkiksi sukat riisuu aina pois kun pääsee ulkoa sisälle. Tähän ei järkipuhe kylmyydestä tai flunssasta auta, sukat riisuu heti pois ja on aina kotona paljain jaloin.

En tiedä oliko tässä nyt oikeastaan mitään varsinaista kysymystä, haluaisin vaan kuulla onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten tuohon lapsen "itkusilmään" voisi suhtautua?

 On tähän pinoon nyt kuitenkin tämän vuoden puolella kirjoitettu, joten jatkan tähän enkä aloita uutta pinoa. Käykääpä kiinnostuneet katsomassa kaunis kuvasarja meidän nuorimmaisen tytön ristiäisistä huhtikuulta. Joko meillä oli vallan erikoisesti käyttäytyviä pölyhiukkasia ja roskia ilmassa tai sitten kasteen aikana tapahtui jotain muutakin... Erityisesti seuratkaa sen yhden pallon matkaa kummilta lapselle, kuvat ovat melkein peräkkäin otettu. Kuvissa mukana myös meidän 1v7kk esikoinen, jonka ympärillä varsinkin nuo pallot aina tuntuvat viihtyvän.

En osaa mitään naamanpeittelyitä noille kuville tehdä joten niille jotka tunnistaa meidät niin terveisiä!   Erinäistä "kuvausrekvisiittaa" löytyy kuvista myös kiitettävästi, täällä on tosiaan 2 alle 2-vuotiasta...

Ja se linkki ensimmäiseen kuvaan  http://www.aijaa.com/v.php?i=4518094.jpg

  Ensimmäinen viestini tänne, toivottavasti onnistuu..Lueskelin täällä aikaisemmin käytyjä keskusteluja syntymäkartoista ja sairauksista. Aihe kiinnostaa suuresti omasta elämäntilanteesta johtuen ja olisin kiitollinen jos joku täällä osaisi ja ehtisi neuvoa aloittelijaa. Minulla itselläni ja kahdella nuoremmalla veljelläni on lapsuudessa todettu nivelreuma. Olemme kaikki sairastuneet n.1-vuotiaina ja kaikkien sairaus on jatkunut vaihtelevan aktiivisena vuosikausia. Nuorin veljeni on ollut pitkän täysin oireettomana ja keskimmäisen veljenkin sairaus tuntuu asettuneen. Vain minun tautini jatkaa erittäin aktiivisena ja vaikuttaa oleellisesti elämänlaatuuni. Leikkauksia ja hoitoja on takana kymmenittäin, eikä tehoavaa lääkitystä ole vieläkään löytynyt. Kysymys kuuluu siis niin, että näkyykö tämä sama sairaus meidän kaikkien kolmen kartoilla? Tilanteemme on kuitenkin aika harvinaislaatuinen, koska kummallakaan vanhemmista ei tätä sairautta ole.
  Mietin myös sitä, että näkyykö kartallani sekin, mitä tätä sairautta ylläpitää juuri minun kohdallani? Sisäinen soturi-tulkinnan mukaan minulla on parantajan inkarnaato jo useamman elämän takaa, mutta sama tulkinta sanoo myös, että tämä elämäni on tarkoitettu palkkioksi edellisten elämien vaikeuksien voittamisesta.. Hmm. Näkyykö kartallani valmiuksia tasapainon löytämiseen, mitä itse voisin tehdä tilanteeni parantamiseksi?
  Kiitollinen olen kaikesta avusta, mikä veisi tässä asiassa eteenpäin.
 
 Oma syntymäaikani on 28.2.1981 klo 16:10  Tampere-ks
 1veli 26.11.1983 klo 22:35  Tampere-ks
 2veli 3.2.1988 klo 15:05   Tampere-ks