Heipä hei,

Kysyisin minäkin neuvoa riimuilta. Taisin äsken lähettää vahingossa yksityisviestin. Vähän kämmäsin sori.
Mutta neuvoja ja apuja tälle vuodelle ja tulevaisuudelle kaipaan kun on asiat vähän sekaisin ja energia kateissa

Kiitos etukäteen

Moi!
Kuka osais auttaa mua mistä mä haen apua ja sisäistä voimaa jaksaa. Toi mies joka meillä asuu tekee mut hulluks. Mä en jaksa. Se on omasta mielestään aina oikeessa ja sillä on varaa arvostella kaikkee mitä mä teen. Asioita joista on puhuttu en jaksa puhua enää kun kaikki kääntyy aina lopulta mun syykseni. Tiedän kyllä tehneeni paljon mistä se mua syyttää, oon kylmä ja  en halaa, en haluu, en osota hellyyttä jne. Mutta mistä kaikki johtuu??? No siitä tietysti että se vika on mun päässäni hänen mielestään.

Mä en haluu koskettaa sitä, mieluummin väistän kun hän koskee mua. Siitäkin oon saanu kuulla. Mä yritin erota siitä reilu vuosi sitten, mutta ei siitä eroon pääse. Mä en voi tunnesyistä myydä meiän taloo ja mulla ei oo rahaa maksaa sitä ulos. Ja jos hylkään hänet kun vanhan rukkasen hän alkaa vihata mua ja tekee kaikkiensa jottam un elämä on helvettiä. Mä haluisin sitä tilanneetta paeta ulkomaille mutta en voi koska hän ei suostu että lapset muuttaa maasta. Poliisit saan perääni.

Jos joku tietää kertokaa minkä ikäsenä lapsi saa itse valita. Saa muuttaa äidin kanssa maasta jos haluaa eikä isä voi estää. Onko odotettava täysikäisyyttä. siihen on viä 12 vuotta. Apua....

Ehkä mä liiottelen kaiken päässäni, mutta mun on vaan niin paha olla. Toi mies vie mun energiat. Mua kiinnostaa henkiset asiat, mutta hän pilkkais jos tietäs. On mulla onneks ystäviä joille puhua, mutta silti.... Eilen makasin sängyssä puoli päivää ei ollu haluja tehdä mitään. Mulla olis yks tö jolla saan taloudellisen riippumattomuuden. Mutta hän ei hyväksy sitä minkään arvoiseksi. Olen vastaavia ennenkin yrittäny onnistumatta. Vaatii hirveesti saada ittensä nostettua vauhtiin, koska mä tiedän pystyväni jos vaan haluun. Mä haluun mutta on saatava se energia toimia. Ja välillä sitä on paljon ja hetken päästä ei mitään. Tiedän tiedän vain minä itse voin nostaa itseni suosta, ei sitä kukaan muu tee. Silti mä tarvisin henkistä tukee ja apua mistä mä kaivan itsestäni ne voimat esiin.

Auttakaa hyvillä neuvoilla please

Lapseni oli kaksivuotias kun hänellä oli jokin ongelma suussa, jota ensin ientulehdukseksi luulin. Suuhun sattui kun söi ja ikenistä tihkui verta.

Kävin apteekissa kysymässä apua. Levittelivät käsiään kun niin pienelle ei voi suuvettä antaa kun ei osaa purskuttaa. Tarvii kattella, eiköhän se siitä helpota....

Ongelma paheni, lapsi itki nälkäänsä ja itki kipua kun yritti syödä. Kamala tilanne äidille ja lapselle.

Mentiin lääkäriin. Höpinät suuvedestä samat kun apteekissa. Antibioottejakaan ei uskaltanu antaa kun on huonosti syöny. Tosin en olis ikinä moista kuuria hakenu jos olis sen määränny. Tarvii seurata tilannetta, eiköhän se siitä parane pikkuhiljaa.... Rahat tänne kiitos ja näkemiin ei apua....

Eipä se tilanne parantunu. Nälkä ja kipu söi tyttöä.

Soitin homeopaatille ja kerroin tilanteen. Hän sanoi että selvästi ongelma peräisin suolistosta. Hain purkin ainetta jonka nimeä en enää muista. Annoin heti ja illalla toisen annoksen. Seuraavana päivänä maistui jo puuro ilman tuskia. Seuraavana päivänä annoin kolma annosta. Ja sitä seuraavana päivänä kaikki ruoka näkkileivästä alkaen maistui eikä suuhun sattunut enää. Oireet loppui ja hölmö minä jätin kuurin kesken. Muutaman päivän kuluttua alkoi oireet palata. Soitin homeopaatille uudelleen. Hän sanoi että tuo tyttö tänne niin katsotaan. saatiin uusi kuuri kolmea eri ainetta. Ja minulle hän vannotti että anna se kuuri loppuun... Annoin ja sen jälkeen ei ole se ongelma vaivannu.

Viisivuotias ei ole eläissään antibiootteja syönyt, ei korvatulehduksia, ei allergioita. Päiväkodin "kulkutaudit" menee yleensä ohi. Meidän perhe luottaa homeopatiaan.

Itsekään en ole lääkärissä käynyt kun viimeks viisi vuotta sitten kun lapsi syntyi (jälkitarkastus)
Särkylääkkeitä ostan paketin vuodessa. Jos olo tuntuu kipeältä tankkaan vitamiinit ja hivenaineet extrana ja luotan homeopatiaan.

Toivoisinkin jokaisen ottavan selvää asioista kaikkia tasapuolisesti kuunnellen ja omaa järkeä käyttäen löytäen oman polun joka on itselle se oikea.

 

Moi!

Mä olen ite vesimies nainen, nouseva merkki on leijona. Mun ukko on skorpioni ja nouseva rapu muistaakseni.

Me on oltu yhdessä 13 vuotta. Alkuun meillä meni loistavasti, oltiin kaikkien kavereitten mielestä ihanne pari kun ei koskaan tapella.

Kyllä niitä erimielisyyksiä silti meilläkin on ollut ja aikojen myötä yhä enemmän. Mä olin ja olen suorapuheinen, sanon eka ja ajattelen vasta sitten. Olen herran herkkää sydäntä ja rakasta sukua loukannu sillä tavalla toisinaan.

Molemmat haluu olla oikeessa ja sanoo viimesen sanan joka asiaan ja se aiheuttaa törmäyskurssin. Herran pitää antaa ohjeita ja mä en voi sietää että joku neuvoo jos en ole apua pyytäny. 

Vuosien varrella on etännytty toisistamme kauas. Meillä ei ole enää vuosiin ollu mitään puhuttavaa paitsi pakolliset asiat. Mä tunnen että mua ahdistaa ja että mua yritetään alistaa. Enhän mä siihen suostu, mutta pahaa oloo se tuottaa kun mulle tärkeet jutut on miehelle toisarvosia. No hyvin olen vastannut samalla tavalla.

Sanotaan etä seksi skorpioonin kanssa on loistavaa. Puppua sanon mä. Alkuun oli ok, nykyään painajaista. Tylsää rutiinia. Herra valittaa etten haluu ja oon kylmä, Sit kerran yllätin ja näytin paljonko oikeesti haluun, niin sit se aneli armoo ei kunto kestäny. Ei vesimies kylmä oo, mutta jos kohde on väärä niin kyllä sillon on varsin jäätävä. Oikeen kohteen kun saa niin...

Kostonhalusia ne skorpparit on ja niitähän ei saa jättää. Heikkojen aikojen jälkeen ehdotin eroa, mutta herra roikkui kun kravatti kaulassa. Jos jätän hän tekee mun elämän vaikeeks. No sehän ei kuitenkaan ihan tosta vaan onnistu. Taistelutahtoo löytyy tästä mimmistä ja kun sota on tavallaan jo julistettu, niin nyt tarvii vaan koota armeijansa kasaan...

Meillä tää tulee edellisistä elämistä, jossa me on kohdattu, Mä olin villi mustalainen toisen maailmasodan aikaan balkanilla tai kreikassa ja mun mies oli systeemin edustaja jonka oli pakko vahtia mua. Se on vaan jääny päälle hänelle, tässä elämässä hän on mulle edelleen vanginvartija ja pitää näennäisen suhteen kasassa pakolla.

Empä tiä paljonko tää vastas sun kysymykseen, täähän on vain meidän tarinasta osa. Mutta ehkä se suuntaa antaa mitä se voi olla tai sitten ei.

Mutta onnea ja menestystä sulle kuitenkin mikäli aiot suhdetta skorppariin kehittää. Toivon teille parempaa suhdetta kuin meillä on.

Heippa!

Nyt tarttis selvänäkijää. Tietääkö kukaan neuvoa, kuka olis hyvä Tampereen seudulla. 

Mä tein ratkaisuni ja aloin puhua meiän tilanteesta ja ongelmista ja kuin ne on vaan vuosien varrella kasaantunu. Kerroin että musta tuntuu ettei mun rakkaus riitä yrtittää enää vaan haluun erota.

Sehän oli shokki miehelle. Kyllähän hänkin meiän ongelmat jossain määrin tiesi, mutta silti mun tunteeni oli sille shokki. Hän pyysi mua miettiin viä viikon ja mä mietin. Ja sen jälkeen olin viä sitä mieltä että pysyn ratkaisussani.

Ensin tuli shokki ja krokotiilin kyyneleet. Kun minä jä lapset ollaan koko elämä eikä ole mitään ilman meitä. Hän haluu elää meiän kans.  Mutta kun en siihen vastannut että ok tehdään kuten haluut vaan pysyin kannassani. Seuraava reaktio oli että koska rakkaus ja viha on niin lähellä toisiaan, ja tämän tiedon jälkeen valtaa suunnaton katkeruus. Hän sanoi tekevänsä kaikkensa jotta mun elämä tulee vaikeeks, jos edes ajattelen mennä lasten kans pidemmäks aikaa ulkomaille niin poliisit on perässä, ja summa jonka olin hänelle luvannut jolla maksan ulos oman sukuni perintötilasta oli ehdottomasti alakanttii, siis miehen mielestä. Siihen tupsahti yli puolet lisää. Mun kanta perustuu kiinteistövalittäjän arvioon.

Eli siis valitse joko rakastat tai itket ja rakastat. Mun mielestä raukkamaista kiristää. Ei viilenneitä välejä korjata sillä että pakko olla yhdessä jolllet haluu elämästä vaikeeta. Jokin mulle sano sisällä että anna sen ymmärtää että annan periks ja sitten vaan tarkemmin selkoo kaikista asioista ja tarkemmat toimintasuunnitelmat miten toimia. Tässä sitä nyt ollaan "pakko avioliitossa" loppuun kuolleessa suhteessa. No en mä tähän jää. Jos mua alkaa alistaa niin sillon on sarvipäät irti.

Nyt haluisin selvänäkijän apua tähän tilanteeseen. Voisko joku auttaa.

MOI!

nyt mun on pakko kirjottaa kun on tosi levoton olo. Mies oli viikon reissussa ja mä lasten kans kotona ja mä nautin joka hetkestä. Ihana rauha ympärillä. Tosin se ratkasu ja sen tekeminen kaiversi mieltä. Siis olen mä sen ratkaisun jo tehny. Mä haluun ulos tästä tilanteesta.

Mies tuli eilen illalla kotiin, en uskaltanu heti räjäyttää tilannetta. Mua ärsytti tänään ihan kaikki siinä miehessä. Viime yönä se pyysi kainaloon, olin nukkuvinani. Se silitteli, olin nukkuvinani. Aina kun se koskee mä kavahdan kauemmas. Mä en pysty enää muuttaan tilannetta. Mulla ei ole halua.

Tänään illalla pitäs ottaa asiat puheeks sit kun lapset nukkuu. Mulla on miljoona perhosta mahassa. Mä en tiä saanko sanottua. Mua ärsyttää epätoivoset jotka ei osaa toimia ja silti olen itse juuri sellainen. Antakaa rakkaat ihmiset mulle voimia kohdata tää tilanne.

Katotaan nyt kuin käy....

Hei!

Lapset on molemmat tyttöjä ja 10 v  oinas(pian 11) ja 4 v rapu.

On me asioista joskus puhuttu. Tosin niitä on hirveen vaikee ottaa puheeks. Asioita haudotaan pitkään ennen kun kiehahtaa. Yleensä täydellinen skorppari kääntää asiat niin että kaikki on mun vikaani. Onhan mussakin tietty vikaa, mutta mies ei huomaa omaa osuuttaan ongelmien synnyssä. 

Mä vaan mietin asioita enkä uskalla toimia. Ottaa välillä pattiin mä itse, miksi mä vaan olen enkä elä.

Heipparallaa!

Olet kai kuullut että suurin osa määrätyistä antibioottikuureista on täysin turhia. Ja viruksiin ne ei edes tehoa. Kerrottiin peruslääketieteen kurssilla ihan alkuvaiheessa, jotta jokaisen lääkärin pitäisi kyllä tietää, mutta kun koulutuksesta on niin kauan etä on päässyt unohtuun monilta. Ja saahan oireet pois ja  potilaat hiljasiks, ainakin suuremman osan.

Suomessa kun noi lääkärit on monille kuin jumalia. Kun lääkäri kerran määräsi niin onhan se niin tehtävä. Markkinamiehet saa sanoa mitä haluaa, mutta meillä jokaisellla on vapaus valita.

Itse olen viimeeks ollut kunnon flunssassa kuusi vuotta sitten. Neljävuotias lapseni ei ole eläissään yhtään antibioottikuuria syönyt. Eikä ole vanhempi lapsikaan vuosiin, vaikka niitä vauvana korvatulehduksiin popsi kun en silloin paremmasta ymmätänyt.  Meillä on neljä vuotta käytetty ternimaitokapseleita säännöllisesti. Vitamiinit ja hivenaineei saadaan fitlinen tuotteista. Jos jokin tauti kiusaa apua haetaan homeopaatilta. Lääkärissä olen viimeeks käyny sillon kun nuorempi lapsi synty. Toiset ne on kipeitä jatkuvasti, onhan meilläkin joskus nenät tukossa.

Monipuolinen ruoka vihanneksia, hedelmiä, kuituja  ja terve suolisto niin kyllä taudit loitolla pysyy. En tiä saako täällä nimeltä mainita ravintoterapeuttia jonka luentoa kannattais mennä kuunteleen jos joskus tilaisuus tulee. Lue luontaisterveyslehteä ja kysele ja ota selvää asioista. Vaihtoehtoja on rajattomasti, jokaisen pitää vain itse löytää se oma polkunsa.

Moi!

Mulle selvänäkijä sanoi että olen entisesssä elämässäni asunut suuressa perheessa. Nyt oon ainoo lapsi.

Ja olen aina kuollu nuorena, mulla on parikymppisen sielu, joten mun on vaikee hyväksyä vanhenemista. Ja tuun pysyyn aina nuorekkaana. Siinä selvis sit sekin että päätin aikanaan kun täystin 21 että nyt riitti vuosien laskeminen.

Niin ja oon lääkäri ollu kans. Siitä kiinnostus opiskella vaihtoehtohoitoja.

Tarviipa joskus kysellä lisää.

Mikä olis oikeen? Mitä mun oikeesti pitäs tehdä?
Tilanne on tää. Mä oon vesimies, nouseva leijona. Ylikymmenen vuotta naimisissa skorppionin kanssa.  Alkuaikoina kaikki kehu meitä ihannepariks kun koskaan ei tapella. Oli meillä erimielisyysiä, joskus. Lähinnä silloin kun mä vastustin jossain asiassa.
   
Tällä hetkellä mulla on tunne että on levottomat tuulet tulleet noutamaan, eli tarttis päästä jatkaan matkaa ja seikkaileen ja katteleen maailmaa. Mun on paha olla kun musta tuntuu että mua vaan kokoajan alistetaan. Mun jutut ei miehen mielestä oo juuri mitään, pyh, turhaa hömpötystä.

Kävin viime keväänä selvänäkijällä, joka kerto paljon asioita. Hän kerto asioita menneestä, joka tosiaan oli just niin. En mä siis epäile etteikö ihmisellä olis kykyä nähdä, mutta tarkoitan että kävin sellasella jolla se kyky tosiaan on.

Hän sanoi  ettei tää mun mies ole mun elämäni mies. Tulee toinen, jonka kans ajatusmaailamat on likempänä toisiaan.

Mä haluisin nähdä ja kokea uusia asioita. Mä en kestä tätä tylsää arkee. Mutta yhdessä meille ei voi niitä seikkailuja tulla, koska herralle pitäs olla torvisoittokunta vastaanottamassa ja joku ojentamassa kokoajan lisää rahaa, että maailmaalla pärjää. Tietty en mäkään voi päättömästi lähtee, koska on kaks lasta.

Mä olen täysin kypsä ja harkinnu jo monesti erota. Kuitenkaan en ole vaan saanu tehtyä sitä ratkaisevaa askelta. Tunteet miestä kohtaan on loppu ja tuskin niitä enää millään herätetään. Tuskin edes haluun herättää. Mä pelkään kai että tulee maailmansota kun sanon haluuvani eron. Ja pelkään omani puolesta, koska meiän yhteinen koti on mulle elintärkee (perintö) Olen miettiny tuhat kertaa mitä lapset aattelee ja mikä niille on parasta, kärsiikö ne ja paljonko ne kapinoi ja jaksanko sen. taas mä ajattelen muita kun itseeni. Toisaalta oon itsekäs kun en haluu korjata tilannetta vaan haluun ulos siitä.

Nää on asioita, jotka tarttee ihan ite päättää mitä tekee, ei toinen voi sitä sanoo. Sen mä haluisin tietää josko joku sen vois nähdä. Tuleeko meille hirveet matsit ja vaikee ero. Tapellaanko lujaa talosta ja lapsista. Kuin mä sen kaiken kestän.