Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Syömishäiriöt  (Luettu 13261 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Millis
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 41


Profiili
« Vastaus #15 : 10.11.2006 08:38:22 »

Ceres konjunktiossa "ahmimis-Jupiteriini"  Shocked
tallennettu

Kuuni on vaikeasti aspektoitunut, joten yrittäkää ymmärtää...
Roxsheena
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 37



Profiili
« Vastaus #16 : 11.11.2006 21:59:30 »

Lainaus käyttäjältä: Irish
Roxsheena,
onko teidän perheessänne ollu tosi tiukka ilmapiiri? Sellainen, että tuntuu että teiltä on vaadittu aina vain parempaa? Tai sitten; onko tunteiden ilmaisu ollut kiellettyä? Vai ettekö ole saaneet tarpeeksi huomiota?
Kaikkia yllämainittuja Sad. Isä on aina ollut se joka vaati liikaa. Hänelle elämä oikeutuu suoritusten kautta ja tunteiden ilmaiseminen merkitsee heikkoutta. Itkeä ei saa ellei joku ole kuollut. (Isä on muuten  aurinko neitsyt ja kuu kauris.)

Lainaus käyttäjältä: Sign9
Sinun kuvasi (silmäsi) nähneenä veikkaan, että tapauksessasi on kyse siitä että sinua arvostellaan koska näytät toisten mielestä kauniilta. Sulla on oikeus näyttää juuri siltä kun näytät. Ihmisiä ei voi ikinä miellyttää, oli sitä miten päin vaan, aina tulee valittamista, joten paras vaan olla sellainen kuin on ja ihan pää pystyssä. Smiley Älä anna kateellisten tehdä elämääsi kurjaksi, kateus ei ole tarpeeksi arvokas syy, että sille pitäisi korvaansakaan lotkauttaa.
No, kyllä sitä on nätiksikin 'haukuttu', mutta ei se ole koskaan perille asti mennyt. Ainakaan niiden monien kertojen jälkeen, kun on saanut vastakkaiselta sukupuolelta pakit. Se on yleensä tapahtunut ulkonäön - tai pikemminkin sen puutteen takia. Ei siinä oikein keksi syyttää muita kuin itseään, kun useampi ihminen tarttuu samaan syyhyn antaa pakit, itse on ainoa yhdistävä tekijä noihin tapahtumiin...
En sitten tiedä millaista vikaa minussa oikein on kun ihmiset tuntuvat luikkivan karkuun pelkästään siitä kun katson heitä.

Kiitos paljon kun olette antaneet neuvoja ja tukea. Yritän sinnitellä terveenä tyttönä ja auttaa siskoa voittamaan tämän kamalan sairauden. Se vie voimat koko perheeltä.

tallennettu

Aurinko - Oinas
Nouseva - Jousimies
Kuu - Vaaka
Merkurius - Kalat
Venus - Kalat
Mars - Kaksoset

Punainen kosminen käärme
Millis
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 41


Profiili
« Vastaus #17 : 12.11.2006 09:54:32 »

Olen itsekin törmännyt muutamaan kertaan elämäni aikana ihmisiin, joilla "ihannekumppanin kriteerit" -listassa kärkisijoja ovat pitäneet vaatimukset ulkonäöstä. Olenpa tainnut pari kertaa jopa ihastua sen tyyppisiin ihmisiin ja kokenut karvaat pakit. On toki ollut ärsyttävää, ettei itse ole niin mallinmitat täyttävä saadakseen hurmattua melkein kenet tahansa, mutta toisaalta  -  kenen tarvitsee hurmata "kenet tahansa"? En minä ainakaan sen nimistä ihmistä tunne. Eiköhän ole niin, että jokainen etsii kuitenkin pohjimmiltaan sitä oikeaa, joka rakastaa itseä sellaisena kuin on. Jos joku ei itseä kelpuuta muutaman yli/alikilon tähden tai vaikkapa vinon nenän tähden, niin ei se ihminen ole kyllä huomion arvoinenkaan.

Monesti itsetunto-ongelmat saattavat yksinkertaisesti lähteä siitä, että joku on elämänsä aikana kerta toisensa jälkeen ihastunut väärään mieheen ja kuvittelee kaikki maailman miehet samanlaisiksi.

Toki on helppo sanoa, ettei kannata liikaa murehtia ulkonäköään; käytännössä niin tulee kuitenkin tehtyä. Ehkäpä vanheneminen ja viisastuminen (tai valaistuminen) vapauttavat aikoinaan sielumme turhista murheista  Smiley
tallennettu

Kuuni on vaikeasti aspektoitunut, joten yrittäkää ymmärtää...
Lilja-82
Vieras
« Vastaus #18 : 12.11.2006 14:37:43 »

Voi kuinka tutulta juttunne kuulostavat.

Joskus aikaisemmin taisi olla puhetta, että omalla kartallani oli joskus lukio aikana rankkoja pluto neliö noususolmu transiitteja. Voi en nyt muista miten se meni.

Mutta siis yhden syksyn taiteilin syömishäiriö kuilun reunalla enkä ole ikinä ollut niin lähellä putoamista kuin silloin. Tarkkailin olemustani aivan neuroottisesti ja asetin itse itselleni niitä huikeita ulkonäkö ihanteita, joihin ei yllä kuin 2% koko maailman väestöstä. On siinä kestämistä... Sitten tietenkin, jos joku miespuolinen (tai naispuolinenkin) henkilö ei tuntunut pitävän minusta niin ajattelin tottakai, että se johtuu ulkonäöstäni. Niin ja yleensä tällaisista juuri kiinnostui, koska se tuki sitä omaa ajatusmaailmaani... (olen läski, tyhmä, ruma, kukaan ei tykkää musta... blaa blaa)

Tilanne oli todella paha. Itseinholla ei ollut mitään rajaa. En ymmärrä miten, mutta pahin meni kuitenkin ohi. Se sama nuoruus ja epävarmuus, joka ne ongelmat ja ajatukset oli aiheuttanut taisi sitten lopulta myös olla se pelastus. Löysin metallimusiikin ja siitä kehittelin jonkinlaista "fuck the fashion" asennetta.  Grin

jos nyt mennään astrologiaan niin luulen, että nämä kokemukset johtuisivat karttani 6.huone painotuksesta ja vetisistä Asc. ja Kuu merkeistä.  kuu aspect_squ neptunus on aika rankka, vaikka muuten Kuuni onkin hyvin aspektoitunut.

Sitten tr. Pluto on vielä sahannut 6. huoneessa...
Tästä kaikesta se soppa on syntyny. Uskoisin.

Nyt viime aikoina kun katselen itteeni peilistä oon kokenut kummia. En ajattelekaan että "läski läski läski" vaan jotenkin näen itseni ja muotoni "naisellisina". ?? Ihan uus kokemus.  Huh

Jospa olen vihdoin saanut otteen siitä  kuu aspect_sex chiron
aspektistani.

 smitten

Muoks: tunnutte liittävän tän aika paljon Kuuhun? ja mun mielestä siinä on kyllä pointtia.
tallennettu
Irish
Vieras
« Vastaus #19 : 12.11.2006 14:55:38 »

Minulla nuo ulkonäköjutut ovat olleet ihan kauheita pakkomielteitä jostakin 10-vuotiaasta asti... Uskokaa tai älkää, muistan sen päivän ja sen lauseen, mikä ikään kuin laukaisi kaiken... "Hei läskiperse!"... "Viaton" huudahdus itseäni kaksi vuotta nuoremmalta pojalta.. Enkä mikään varsinainen läski ikinä ollutkaan, ihan normaalia lapsenpyöreyttä se oli.

Kun 12-vuotiaaksi mennessä olin laihtunut huimasti, kasvupyrähdys tuli silloin (en muuten ole kasvanut sen jälkeen kuin sentin) ja olin kuin riuku... Tykkäsin itsestäni sellaisena... Se laihdutus silloin ei kyllä ollut fiksuin tikki, se jätti fyysisen kehittymiseni jotenkin kesken.

Mutta sitten alkoi lantio leventyä... Huomasin kuinka kaikilla kavereilla tissit kasvoi, mutta mulla ei. Yritin sitten aina kompensoida tätä pienitissisyyttäni pitämällä itseni muutenkin pienenä. Ongelmani ei siis ikinä oikeastaan olleet ne läskit vaan se, ettei niitä ollut siellä missä olisi pitänyt, joten ajattelin että ehkä näyttäisin sopusuhtaisemmalta riukuna... Nyt kun jälkeenpäin ajattelee, niin ei voi ymmärtää itseään. Pidin lantiotani järkyttävän leveänä vaikka oikeasti sekin on kapea. Nykyään kelpais leveämpikin.

Meni lähestulkoot 6 vuotta ennen kuin saatoin hyväksyä, että tämän mallinen minä olen, enkä siltikään ole ruma. Sitä ennen näin aina kaikkien katsovan minua päästä varpaisiin ja luin heidän ajatuksensa "onpa toi epämuodostunut!".. Grin

Ja oikeasti satutti, kun näki miesten katselevan tissejä ja puhuvan niistä, luulin että en ikinä kelpaisi kellekkään ja kukaan mies ei voisi ikinä harrastaa seksiä kanssani, koska kuolisi nauruun nähdessään minut alasti.. Grin

Se kaikki panikointi ja epätoivo oli ihan turhaa! Koska ihmisten hyväksymisessä ja ihmisistä tykkäämisessä, on niin suuri painoarvo ihan muilla asioilla kuin ruumiin rakenteella... Sitä paitsi olen mielestäni jopa ihan hyvännäköinen tällaisena.  Smiley Ja olen tullut siihen tulokseen, että on mukavaa olla ihan tavallisen nätti, eikä mikään seksipommi joka kohtaa koko elämänsä ajan samaa sukupuolta olevien ihmisten kateutta ja vähättelyä... Olisi hirveää, jos pidettäisiin tyhmänä bimbona ulkonäön takia. Siinä asiassa kaikki myötäsympaattisuuteni luonnostaan tiimalasivartaloisille vaaleille kaunottarille!
smitten
tallennettu
Q
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 382


Profiili
« Vastaus #20 : 12.11.2006 17:52:04 »

Jotenkin on jäänyt ehkä lapsuudesta sellainen "ruoka parantaa" fiilis kun äiti lohdutti minua usein laittamalla hyvää ruokaa ja tuomalla herkkuja.

Toi on niiiiiin harmillisen yleinen mielleyhtymä, luulisin että etenkin länsimaisessa yhteiskunnassa, mutta kenties muutoinkin. Kyllä meidät lähes kaikki on kasvatettu ajattelemaan, että "ruoka parantaa ja herkut lohduttaa", että masentuneena ja allapäin on oikeus sortua sellaiseen, minkä muuten ja normaalioloissa kieltää itseltään ymmärtäen sen olevan haitaksi terveydelle.

Tuossahan on periaatteessa kyse ihan viattomasta ja vilpittömästä läheisen, usein lapsen, huonon olon helpottamishalusta. Monelle äidille, isälle, mummille jne se tulee vieläpä ihan refleksin omaisesti, ilman sen kummempia syy-seuraus suhteita miettimättä. Ei sitä tule edes ajatelleeksi, että siinä voisi olla jotain haitallista ja että siinä samalla tulisi istuttaneeksi lapseensa mahdollisesti jossakin elämän vaiheessa vahingolliseksi muuttuvia mielleyhtymiä. Enimmäkseen tuo on kuitenkin opittu tapa ja yleisesti hyväksytty käyttäytymiskoodi, juttu, joka siirtyy automaattisesti sukupolvelta toiselle ilman, että kukaan välissä pysähtyy miettimään, millaisia kenties hyvinkin haitallisia vaikutuksia sillä voi olla.

Ruokahan on elämän perustarve ja edellytys, eikä sitä olisi hyvä leimata ja ehdollistaa noin voimakkaasti johonkin tiettyihin tilanteisiin ja fiiliksiin, koska se vääristää suhdettamme ruokaan ja antaa sille arvoja, joita siihen ei välttämättä olisi hyvä liittää. Paitsi että ruuan käyttäminen ja tarjoaminen lohdukkeena jo sinänsä voi jossakin vaiheessa osoittautua haitalliseksi toimintamalliksi, niin sillä voi olla kääntöpuolenaan se vaikutus, että ruokaa aletaan käyttämään paitsi hemmottelu/lohdutusvälineenä, myös rankaisu/itsekuritusvälineenä. Ja siinähän onkin sitten oivat ainekset kunnon syömishäiriön kehittämiseen.

Itse nyt pienen lapsen (ja kohta toisenkin) äitinä olen joutunut ihan tietoisesti miettimään noita asioita ja niiden laajempia merkityksiä. Tiedän, että joku varmasti ajattelee, että leivon tässä kärpäsestä härkästä, että annan tuollaiselle vähäpätöiselle asialle mielessäni suuremmat merkitykset ja mittasuhteet kuin olisi syytäkään. Ja onhan se totta, ettei kaikista ruualla lohdutelluista lapsista kasva syömishäiriöisiä, eikä edes ihmisiä, joiden suhde ruokaan on tavalla tai toisella vääristynyt. Enkä tietenkään väitä, että suklaapatukan salliminen itselleen mielipahassa jo sinänsä olisi maailman vahingollisin teko. Tottakai siellä taustalla pitää olla myös muita tekijöitä, taipumuksia ja luonteenpiirteitä, jotka edesauttavat sitten tällaisen mielleyhtymän kehittymistä haitalliseksi sairaudeksi ja vahingolliseksi toimintamalliksi. Mutta kuitenkaan asiaa ja sen mahdollisia vaikutuksia ei tulisi myöskään vähätellä ja sivuuttaa edes sen kummemmin ajattelematta, sillä otolliseen maaperään istutettuna tuo lohduttavan ruuan ideologia voi todella kehittyä joksikin varsin hankalaksi ja vakavaksi asiaksi.

Kun mietin omaa suhdettani ruokaan, painoon, minäkuvaan, itsetuntoon jne, niin kyllä siellä pohjalla yhtenä hyvin vaikuttavana tekijänä on juuri tuo ajatus, että ruoka lohduttaa ja parantaa. Kun olen masentunut, stressaantunut ja ahdistunut haluan lohduttaa itseäni suklaalla, sipseillä ja leivonnaisilla. Jos taas olen pettynyt itseeni tai koen epäonnistuneeni jossakin, ihmissuhteissa, työtehtävissä tms, saatan rangaista itseäni paastoamalla. Alitajuisesti ajattelen kenties silloin, etten ole tällöin ansainnut ruuan tuomaa lohtua ja parannusta. En ole koskaan kärsinyt varsinaisista syömishäiriöistä ja näin aikuisiällä mm. parantuneen itsetunnon yms ansiosta osaan jo mielestäni useimmiten suhtautua ruokaan järkevästi ja tasapainoisesti. Toisaalta tiedostan tämän kaiken olevan varsin pintapuolista ja riippuvaista omasta henkisestä hyvinvoinnista ja mieleni tasapainoisuudesta. Heikon hetken tullen sorrun helposti toistamaan niitä vahingollisia ajatusratoja ja käyttäytymiskaavoja; lohduttelen, rankaisen, kontrolloin.

Toivon kovasti, että itse osaisin vuorostani opettaa lapsilleni jonkin sellaisen vähemmän haitallisen ja vaarallisen tavan lohduttaa itseään ja toisiaan. Sellaisen, joka ei vääntyisi niin herkästi huonoksi asiaksi elämän aallokoissakaan, ei vaarantaisi terveyttä niissäkään tilanteissa, joissa tasapainon menettää helposti ja kohtuullisuuden unohtaa iisisti. Se on haaveeni, mutta toisinaan epäilen, voinko siinä onnistua. Se lohturuoka-juttu kun tulee niin selkärangasta, ettei sitä aina tajua itsekään. Itkevälle lapselle on niiiiin helppo luvata mehua tai pullaa, että paha mieli unohtuu. Hankalalta tuntuu löytää myös niitä hyviä ja käyttökelpoisia, ei-haitallisia "korvikkeita" lohturuualle.

Hmm...tässä nyt ei kauheasti tullut pohdiskeltua asiaa astrologian kannalta. Ehkäpä palaan siihen toisen kerran...

Niin ja Sign9 olikin jo ehtinyt väliin mielenkiintoisine, osittain vähän saman suuntaisinekin pohdintoineen, mutta menköön nyt tämäkin tällaisenaan ja paremmalla ajalla sitten kenties lisää...
tallennettu
Irish
Vieras
« Vastaus #21 : 12.11.2006 18:27:01 »

Voi kauheaa.. Lips Sealed

Mä tajusin just, että hemmottelin mun ex-jätkäkaveria koko ajan omatekemällä ruualla ja herkuilla, joihin todella panostin ja usein sit kuitenkin jätin itse syömättä.. Ja sitten mä kehtasin vielä valittaa kun se liho... Grin

Halusin näyttää hänelle sillain että rakastan ja haluan pitää huolta... (Siis ruoantekemisellä, en valittamisella! Cheesy) kun en ole hyvä ilmaisemaan tunteitani sanoilla...
tallennettu
Irish
Vieras
« Vastaus #22 : 12.11.2006 18:52:11 »

Tuli mieleen, minulla on yksi ystävä joka ei ole mitenkään syömishäiriöinen, mutta käyttäytyy kuitenkin seuraavalla tavalla. Jos menemme vaikka kauppaan ostamaan ruokaostoksille yhdessä, ostamme kummatkin ruokakermaa, hän ottaa ensin ja huomaa sitten että minä otan vähempirasvaisen, hänen on pakko vaihtaa omansakin siihen vähärasvaiseen... Vaikka hän olisi sanonut, että hän ei nyt osta suklaata, mutta huomaa minun ostavan, niin hän muuttaa mielensä "no, kai mä nyt sittenkin voin kun säkin.."

Toisaalta tuo käyttäytyminen huvittaa minua, toisaalta raivostuttaa. Ikään kuin hän ei kehtaisi ikinä ostaa mitään epäterveellisempää kuin minä, mutta jos minä otan niin hänkin saa ottaa. kerran kokeilin piruuttani vaihtaa tuotetta moneen kertaan ja hän toisti perässä.. Grin

Ja tämä hänen käyttäytymisensä tulee näkyville erityisesti tässä ruokajutussa, myös liikkumisessa... Siitä lähtien kun olen käynyt salilla, hän on valittanut joka päivä "pitäis käydä salilla"...

Ihana ihminen, mutta ilmeisesti niin epävarma, että yrittää hakea hyväksyntää samaistumalla...
tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #23 : 12.11.2006 19:14:35 »

Minulle tuli tästä aiheesta mieleen, että esim. siskollani on aivan erilainen suhde ruokaan kuin minulla. Majailin juuri hänen luonaan viikonlopun (hän itse perheineen oli poissa) ja olin lentää seljälleni; kaikki kaapit pursusivat herkkuja laidasta laitaan. Varmasti tuolla 'muona varastolla' pärjäisi monen monta kuukautta ilman kaupassa käyntiä. Kaikenmaailman sipsiä, keksiä, säilykettä, karkkeja, keksejä, pakasteita ym ym... aivan valtavat määrät.  buck2
Muutenkin, siskoni on tyyppiä, että ei tarjoa koskaan sen seitsemää sorttia, vaan sen seitsämäätoista sorttia.... ja sitten on pahoillaan, jos kaikkea ei jaksa maistella... Muutenkin tiedän ihmisiä, jotka pitää sellaista jännää 'yninää' syödessään, ikäänkuin joku 'oraalinen extaasi tila'  Cheesy .

Itsekin toki nautin hyvin valmistetusta ruuasta ja kauniista asettelusta, mutta jotenkin ruoka on minulle vain ruokaa. En muutenkaan syö mitään herkkuja.. mikään makea ei vedä puoleensa.
Kuitenkin koen, että siskollani ja hänen perheellään on hyvin tunnepitoinen suhtautuminen ruokaan ja herkkuihin. Onhan tuo siskoni myös keittiö- ja leipomoalallakin työskennellyt ikänsä.

Silti meillä kummallakaan ei ole ollut koskaan mitään paino ongelmia. Mitä nyt raskauden aikana on lisäkiloja tullut, mutta ne on saatu suht hyvin karistettua...ei myöskään mitään muuta 'syömishäiriötä'.

Jostain syystä ruoka on toisille hyvin tunnepitoinen asia ja rituaali...
Sinänsä jännää, että molemmat olemme eläneet samanlaisessa lapsuusympäristössä noin ruuankin suhteen, mutta meidän suhtautumisemme siihen on aivan erilaiset. (niinkuin nyt ylipäätään tuntuu kaikessa, että olisimme eläneet täysin eri olosuhteissa, niin erilaisia olemme)
« Viimeksi muokattu: 12.11.2006 19:16:16 kirjoittanut *Mirjam* » tallennettu
Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
 
Siirry: