Että pelkää niin paljon tulevansa hylätyksi, ettei halua kohdata hyväksyntää lainkaan?
Melkoista ennakointia!
Tästä keskustelustanne tuli mieleen hiljattain opiskelemani asia. Ihminen kun on "sosiaalinen eläin" ja muodostaa minäkäsityksensä syntymästä lähtien toisiin ihmisiin itseään peilaten, niin joillekin väistämättä muodostuu negatiivisempi käsitys itsestään kuin toisille. Ihmisellä on sitten vielä sellainen taipumus, että tuosta muodostuneesta minäkäsityksestä pidetään myös kiinni kynsin hampain. Eli karrikoidusti: on mm. tutkittu, että jos keskustelemme kolmen tyypin kanssa, joista
a) kehuu meitä ja kertoo meistä jotain mistä itse olemme samaa mieltä
b) kehuu meitä ja kertoo meistä jotain mistä emme ole samaa mieltä
c) ei kehu meitä mutta kertoo meistä jotain mistä olemme samaa mieltä,
niin näistä mieluiten seurustellaan a-tyypin kanssa, mutta toiseksi mieluiten c-tyypin kanssa. Kehuilla ei siis ole merkitystä, jos ne eivät vastaa omaa aiempaa minäkäsitystämme. Siksipä viime kädessä vaikka rohkaisijoita olisi ympärillä kuinka, niin ainoastaan ihminen itse voi muuttaa omaa käsitystään itsestään positiivisempaan suuntaan. Eli siihen, että katsoo olevansa rakkauden ja hyväksynnän arvoinen, muista ihmisistä ja omista aiemmista kokemuksista huolimatta. Eikä päästä itseään "negatiivisuuden kierteeseen".
