Rudolf Steinerin näkemykset lohikäärmeistä ovat sidoksissa omaan aikaansa ja kehitysvaiheeseensa, joten en suinkaan pelkästään ilahtunut, mutta kylläkin väitän tunnistavani jotakin muutakin Steinerin ajatuksia vasten.
Joten seuraavaksi esitän joitakin yksilöllisiä näkökantoja omankin aikani ja kehitysvaiheeni näkökulmasta:
Kauan, kauan sitten, maapallon edellisessä inkarnaatiossa, aikana jolloin nykyistä maapalloa ei vielä ollut lainkaan olemassa, ihmiset olivat kehittyneet jo niin pitkälle, että heillä oli fyysinen keho, elämänvoimia kantava eetterinen keho ja sisäisten elämysten alueella toimiva astraalikeho. Mutta minuutta heillä ei vielä ollut. Sen he saivat vasta nykyisen Maan aikana.
Olemme kuitenkin valosyntyisiä eli peräisin valosta.
Siten korkeammat käyttövälineet ovat aiheina olemassa silloinkin,
kun mieli hallitsee maanpäällisyyttämme.
Ennen minuuden vastaanottamista nykyisen Maan aikana ihmiset olivat täysin viattomia kaiken sen suhteen mitä fyysisessä maailmassa tapahtui. He eivät kyenneet havaitsemaan aineellista todellisuutta lainkaan, sillä heidän fyysiset silmänsä eivät olleet vielä auenneet eivätkä heidän fyysiset korvansa kuulleet. Eivätkä he myöskään nähneet omaa fyysistä kehoaan, eivätkä tienneet mitään sukupuolisuuden ulkoisesta tapahtumasta.
Ihmisen korkeampi puoli, hänen jumaltietoisuutensa, on aina tietoisesti läsnä myös tiedottomassa.
Mutta henkisiä tiloja he havaitsivat, ja he tiesivät olevansa peräisin jumaluudesta. Tuohon aikaan olivat vielä nykyinen maa, aurinko ja kuu kaikki yhtä, niin että aurinko loisti maan sisäisyydessä. Sitten tuli aika, jolloin maan aines tiivistyi, aurinko jäi planeettakuntamme keskipisteeseen ja maa irtautui sitä kiertämään, ja vielä aikojen kuluessa maan kaikkein tiiviimmät ainekset irtaantuivat omaksi taivaankappaleekseen ja muodostivat kuun, joka kiertää maata.
Kuu on ollut tärkeä tekijä luotaessa maaplaneetalle omaa energiakenttää, kuten kuunvaihteluiden mukaista lämmönsäätelyä.
Alkuperäisessä maassa kehittyneet korkeimmat olennot, joilla oli ihmisen neljän olemuspuolen sijasta kaikkiaan kahdeksan olemuspuolta, siirtyivät asumaan Aurinkoon, samalla tavoin kuin ihmiset jäivät asumaan Maahan. Näitä korkeita olentoja olemme nimittäneet elohimeiksi, asuinpaikkansa mukaan aurinkohengiksi, työnsä mukaan muodonhengiksi, mahtinsa mukaan valloiksi, ja onpa heillä paljon muitakin nimiä, mutta niin korkeita he ovat, että myös jumaliksi heitä on kutsuttu.
Elohim-osanen ei ole irrallaan ihmis-osasestaan.
Se, joka on korkealla, on sitä myös matalassa
aivan kuten se, joka on matalalla, on sitä myös korkeassa.
Niin jatkoivat nyt kehitystään ihmiset Maassa ja elohimit Auringossa, mutta oli paljon ihmistä korkeampia olentoja, henkisiä ruhtinaita tai vanhimpia, jotka olivat jääneet maan edellisen inkarnaation aikana kehityksessään jälkeen, eivätkä he saaneetkaan Maan ja Auringon jakautuessa oikeutta siirtyä jatkamaan kehitystään Aurinkoon.
Oikeutta ei jaeta. Oikeutta ilmennetään. Siten lohikäärme-olennot jatkoivat eteenpäin oman tietoisuutensa kasvua kuten ihmisetkin.
Erona vain se, että lohikäärmeet kiertävät kaikkeutta toiseen suuntaan kuin ihmis-kehittyjät. Siten on käyvä niin, että noustessaan oman tietoisuutensa harjalle ihminen on jälleen kohtaava häntä vastaan tulevat lohikäärmeet. He todella tulevat ihmistä "nousevana aurinkona" vastaan.
Varsinaisista Maan asukkaista ihmiset olivat nyt korkeimpia, mutta näillä jälkeenjääneillä olennoilla, jotka olivat kehittyneet jo kolmea kosmista astetta korkeammalle kuin ihmiset, oli jotain mitä ihmisillä ei ollut, heillä oli tietoisuus jonka ansiosta he kykenivät näkemään ulkoisia fyysisiä kohteita. Ja siihen ihmiset eivät vielä kyenneet.
"Jälkeenjääneet olennot" on harhakuva siitä, että omaa kehitystään poluntavat lohikäärme-olennot olisivat menettäneet jotakin korkeudestaan matkatessaan aina vain eteenpäin itseytensä kohtaamiseen.
Lohikäärmeet omasivat muutoksen voimaa, tulikiven roimaa - vaiheessa, jossa maaplaneetta läpikävi omaa muodonnustaan. Siten sopeutumisesta oli kysymys. Nyt, meidän päivinämme, myös ihminen kykenee menemään läpi tulikiven katkunkin.
Mutta Maan päällä oli kuitenkin jo alempia eläimiä, jotka jo maan edellisen inkarnaation aikana olivat luoneet muotoja, joita ne kykenivät käyttämään paremmin kuin ihmiset omia kehojaan. Näihin eläinkehoihin saattoivat nyt ruumiillistua nuo korkeat olennot, jotka eivät voineet siirtyä asumaan aurinkoon.
Kasveille ja eläimille oli omat muottinsa - kuten mineraaleilla - joihin iskostua. Samoin ihminen luotiin muottiin, häntä varten jo istutettuun "taimitarhaan", jota paratiisiksikin kutsutaan.
Lohikäärmeet eivät siirtyneet "asumaan aurinkoon", koska he tulivat aina auringosta, auringon myötä, auringon matkalaisina - säteinä.
Ihminen eroaa lohikäärmeestä siinä, että hän on matkalla aurinko-tietoisuuteensa yhdistymiseen. Siten ihminen ja lohikäärme ovat kuin vakka ja kansi.
He ruumiillistuivat siis olentoihin, jotka olivat kehityksessään paljon heitä jäljessä, mutta jotka he pystyivät valmistamaan näkemään fyysisessä maailmassa. Nämä kehityksessään ihmisten ja jumalten välillä olevat olennot siis sieluttivat ja henkistivät näitä eläinolemuksia. Ihmisiinkään he eivät voineet liittyä, koska nuoret vaikka korkeammat ihmiskehot olivat vielä kömpelöitä ja taitamattomia fyysisessä maailmassa, aivan kuin vastasyntynyt ihmislapsi on edelleenkin kehollisesti taitamattomampi ja kömpelömpi kuin eläinlapset.
Lohikäärmeet liittyivät ihmisiin ulkoisesti, so. kumppaneina.
Kuten vastaantulijalle sopiikin.
"Eläinolemus" on lohikäärmeen ulkoinen panssari. Sen ei tarvitse laskeutua sieluttamaan ja henkistämään itsestään erillisiä eläinmuotteja. Kuten lohikäärme on esiintymättä ihmisenä.
Nämä olennot olivat niitä, joita olemme kutsuneet lohikäärmeiksi tai käärmeiksi, olentoja joihin väliaikaisesti ruumiillistui näitä jumalten ja ihmisten välille asettuvia olentoja. Lohikäärmeet olivat sukua sille, mikä ihmisessä kuuluu maahan, mutta niillä ei ollut mitään siitä, mikä eli ihmisen aurinkoon suuntautuneessa osassa.
"Jumalat" ovat ihmisen se olemuspuoli, josta ihminen ei välttämättä ole tietoinen, mutta joka on ihmisen tietoisuus-sydän ja energiasyttiö.
Lohikäärmeiden auringosta-suuntautuneisuus ja ihmisen aurinko-suuntautuneisuus paiskasivat kättä mennen tullen.
Sen sijaan lohikäärmeet ovatkin sukua sille, mikä ihmisessä määrää kehityksen suunnan - hänen jumaluutensa.
Näin voimme ymmärtää sen miksi nykyisessä fantasiakirjallisuudessa ihminen valon soturina voi ratsastaa lohikäärmeellä. Lohikäärmeellä on suunnattomasti ihmistä kauemmin kehittynyt viisaus ja tieto, mutta ihmisellä on nyt rakenteensa puolesta avoin yhteys auringonhenkiin, elohimeihin, valon korkeampaan henkisyyteen.
Ihminen voi ratsastaa lohikäärmeellä kuten tietoisuus-säteillään.
Katsomalla "omaa lohikäärmettään" silmiin ihminen voi lukea omaa jumalisuuttaan. Lohikäärme tulee ja näyttää: "tällainen olet jumalana, ihminen". Mutta näkemällä vain lohikäärmeen "kauhistuttavuuteen" ihminen jää kuorimatta omakuvaansa sinne alkukuvaankin asti, joka on se lohikäärmeen kyydissä matkaava ihmisalkio: valosta peräisin oleva monadi, julmalkipinä.
Mutta kauan sitten oli aika, jolloin ihmiset eivät vielä nähneet ulkoiseen maailmaan ja he elivät vielä sumeassa kuvatietoisuudessa: vain jumalat ja lohikäärmeet kykenivät jo havaitsemaan maanpäällisiä fyysisiä kohteita.
Ihminen tulkitsee näkyvyyttään. Kaikki havaitsemamme on omatulkintaamme siitä, mitä kuvittelemme ympärillämme olevan.
Mielikuvitus on taikaa, joka yhdistää ihmisen ja lohikäärmeen tiet.
Lohikäärme-näkökulma puolestaan on sitä, että "näkee tiiveimmänkin aineen harson läpi". Kyse on maanläpäisykyvystä. Karaistuessaan maanläpäisykyvystä harjaantuu aineenläpäisytaajuuksia hyödyntävä "sädemiekka". Sellainen on "totuuden miekka".
Koska lohikäärmeet näkivät ihmisen niin kuin jumalat näkivät, ne kykenivät astumaan ihmisten eteen ja sanomaan, kuten Vanhassa testamentissa kerrotaan: Te voitte tulla sellaisiksi kuin jumalat, ja sen saavuttamiseksi teidän tarvitsee ainoastaan antaa sukupuolisen viettiluontonne ulottua olemuksenne alempiin osiin. Niin pian kuin halunne saavuttavat nämä alueet, te tulette näkeviksi niin kuin jumalat. Ja kun te niin teette, te näette myös oman hahmonne.
Niin. Ensin se vietiin. Sukupuolinen viettikytkös asetettiin.
Mutta vain kohotakseen jälleen ylöspäin ja yhdistyäkseen hengen laulavuuteen eli vapaaseen olentaan, so. jumaltietoisuuteen, josta emme koskaan todella ole luopuneetkaan. Lohikäärmeet opastivat meitä läpäisemään "itseemme mentävyyden", tulikokeemme ihmisinä. Ja se tie vie näennäisen lankeemuksen eli aineen harhoihin samastumisen kautta aina itsetiedostuksen aika-sidonnaiseen hämärään.
Mutta vainkohan noustakseen jälleen:
voittonsa aineesta voimistamana hengen mestaruutena.
Näin ihmiskunnalta katosi viattomuus ja lapsenomaisuus, jonka nyt vain Kristustietoisuus voi antaa meille takaisin. Se on toinen puoli asiaa. Toinen puoli on se, että näin ihmiskunta saavutti vapauden ja yksilöllistymisen mahdollisuuden – yksilölliset kehot saivat mahdollisuuden yksilöllisiin kokemuksiin.
Viattomuus ja lapsenomaisuus ovat se hyvä paimen, joka astuu laumansa jäljessä viimeisenä portista sisään, perille, kotiin asti, josta emme todella ole lähteneetkään.
Vapautta ei voi saavuttaa ellei sitä ole. Siksi tahdonvapaus on luopumisen arvoinen silloin kun mitään menetettävää tahtoa ei oikeasti enää olekaan - vaan vapautta tahtomisesta, so. perilläolemista aikomuksistaan mahdollisuuksien tasalla ollen.
Ja itse yksilöllistyminen on kuin pisteen suhde verkkokarttaansa ympärillään: sisään- ja uloshengitystä.
Näin siis nämä olennot, jotka sijaitsivat ihmisten ja jumalten välillä, eivätkä olleet saaneet oikeutta astua aurinkoon, tahtoivat avata ihmisten silmät; he astuivat viettelijöinä ihmisten eteen ja sanoivat: ”...teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” Te tulette näkemään mitä ympärillänne on ja te tulette ymmärtämään Hyvän ja pahan tiedon puun ja Elämän puun.
Näin uskonnolliset perimätiedot ovat sananmukaisesti totta. Meidän on vain opittava ymmärtämään ne jälleen…
Lähde: Rudolf Steiner, esitelmä Kölnissä 13.11.1907, teoksessa Mythen und Sagen. Okkulte Zeichen und Symbole, kootut teokset 101. Suomentanut ja muokannut Matti Kuusela.
Todellista "viettelyä" ei tässä ollutkaan
vaan aurinkotietoisten ystäviemme toimittamaa tiennäyttämistä meille,
jotka luomme oman polkumme "taivaisiin" itse.
