seuraava »

[Cheva]

Tapasimme yläasteen seiskaluokalta, ja siitä pikkuhiljaa muodostimme tiiviin parin. Olimme paita ja peppu. Samanlaisia, mutta myös toisiamme täydentävinä. Minä vähän dominoiva, hän sellainen.. no ei alistuja, mutta myötäilijä. Hän sosiaalinen, minä epäsosiaalinen ja sitä kautta.. Suhteemme oli hyvä, vaikka itsellä ärsytti välillä se, kuinka paljon hän minua totteli/kuunteli/arvosti. Se vaivasi, en halunnut loppujen lopuksi olla mikään johtaja suhteessa.
Olimme parhaat ystävät.. lukion alusta lähtien suhde lähti huononemaan. Minä aloin päästää irti "johtajuudesta", enkä enää ollut niin dominoiva ja piilo-määräilijä. Hän myös muuttui omalla tavallaan, vaan ei kumminkaan kai vieläkään osannut sanoa "ei" kovin hyvin. Näkemyseroja syntyi, hän löysi uusia kavereita ja minä myös uusia.. Pikkuhiljaa oli vaikea katsoa toista edes silmiin. Vaivautuneisuutta.
Eli siis kliseisesti kasvoimme erillemme. Riitojakin oli ja epäsopua, mutta ei siis pahoja. "erosimme" kaikessa hiljaisuudessa.
Emme puhu toisillemme, emmekä edes katso toisiamme nykyään. Se kai tässä häiritsee, ettei olla edes hyvänpäiväntuttuja. Kumpaakaan erosta ei voi syyttää, se vaan meni niin. Hänen jällkeensä minulla ei ole ollut niin läheistä ystävää, muutama ystävä, vaan ei tosiystävää. Ei kuulemma hänelläkään, paitsi hän seurustelee nyt erittäin vakavasti.

Kysyisinkin, että saatteko te tähän mitään? Onko joskus mahdollista välien lämpeneminen edes jollain tasolla? Itse viimeeksi toivotin hyvää joulua, mutta vastaus siihen oli aika tyly, joten ajattelen odottaa jos hän itse joskus yhteyttä ottaa...
Vai onkos tämä erilleen kasvaminen tyystin lopullista?

Kumminkin ihmisenä pidän hänestä kovasti

[Artemis]

Ihmiset kasvaa. Itsekin olen huomannut että entinen "sielunsisareni" lapsesta saakka ei olekkaan enää samanlainen kuin ennen ja minäkään en ole samanlainen kuin ennen. Meillä ei ole enää niin paljoa yhteistä vaikka olemmekin ystäviä yhä ja toisillemme rakkaita.
Uusia ihmisiä tulee ja vanhoja menee. Olen yllätyksekseni löytänyt uusia läheisempiä ystäviä vaikka olin vakuuttunut ettei aikuisena voi enää luoda ystävyyssuhteita samalla tavalla 
Eräs toinen ystävä etääntyi minusta täysin kun hän ei voinut hyväksyä että olen niin erilainen kuin hän, meillä oli välit ihan poikki kunnes hänen mökötyksestään huolimatta lähestyin häntä. Nykyään moikkaamme kun näemme ja välimme ovat etäisellä tavalla lämpimät 
Kokeile lähestyä varovasti jos sinulle se on tärkeää, pyydä kahville tai toivota tekstarilla hyvää viikonloppua. Jos vastaus on tyly niin anna hänen mennä ja jatka eteenpäin.

[^^Queen Nefertiti^^]

Lähinnä sellaiset henkilöt, joiden kanssa tuli pyöriteltyä bisneksiä, joissa kaikki eivät voineet heidän mielestään olla voittajia, eivät enää ole ystäviä. Vaikka yhden olisi tuntenut lapsesta asti. En oikeastaan kaipaa häntä enää mitenkään, saati exiä. On tullut niin paljon uutta porukkaa.

[Cheva]

Kiitos näkemyksistänne 

Ymmärrän kyllä, että menneet on menneitä, ja ihmiset kasvaa.. Vaan ihmettelen, voiko joskus täydellisesti sopivasta tulla täydellisen epäsopiva?
Vai onko tämä ystävyyssuhde koskaan korjaantumassa edes hyvänpäiväntuttu tasolla, vai kasvettiinko täysin erillemme?

[Esmiralda]

Cheva, tulee tarinastasi mieleen, että onkohan sinne välillenne tullut vääränlaisia puheita, epäluuloja, väärinymmärryksiä, jopa valheellisia, kateellisia puheita. Näistä kun ei tiedä ja toista alkaa epäilyttää.

Sinuna minä kyllä kysyisin.

Mutta on totta, että tapahtuu ihan vain kasvamista erilleen. Voi tulla aika, jolloin jälleen kohdataan (kuten minulle lapsuudenystäväni kanssa on tapahtunut) ja sitten taas nautitaan toistensa seurasta.

Voi myös olla ettei enää vain tarvitse kasvussansa toista. Tulee olo ahdistavaksi, mitään sanovaksi, jopa loukaavaksi.

Silti toinen voi olla se sama sielunsisko aina. Tuntuu, että kun joku on joskus ollut tärkeä, sen on antanut osan 'minuna-olemiseen'.

[Ikitosi]

Millä tahansa tasolla tapahtunut muutos aiheuttaa uudelleenjärjestymän ympäristössään Kaikkeuden harmonian ylläpitämiseksi (vaikkei se meidän tietoisuudelle aina olisikaan ymmärrettävissä). Mikä tahansa muutos solahtaa toki läpi kaikkien tasojen, ja palvelee siten kokonaisuutta, Kaikkeuden tarkoituksia, mutta voi olla helpommin ymmärrettävissä esimerkiksi fysiikan tai kemian keinoin, joka näppärästi selittää henkemme tarpeita varten luodun organismin laadullista rakennetta sekä dynamiikkaa, ja jonka vastaavuus mielentason toimintoihin on 1:1.
Kaikki fyysinen esim. on rakentunut alkuaineista, jotka omien ominaislaatujensa mukaisesti reagoivat toisiinsa.
Kun jokin yhdiste saa muutosimpulssin, koko palikkatalo muuttaa muotoaan.
Jatkuvaa yhdistymistä ja eroamista, kaikilla tasoilla.
Eikä siinä sen kummempaa. Niin maailmankaikkeus on rakentunut.

Emootiotkin seuraavat tuota samaa kaavaa, ne ovat hengen yhdisteitä maailmassa etenemiseen, kuin liaanit.

Liike on jatkuva, muutosprosessi.
Ilmenemismuodon mahdollisuus on aina olemassa, kun Kaikkeuden harmonia sitä tarvitsee.
Mutta tilaisuudet ovat aina ainutkertaisia, aikaulottuvuudesta johtuen.

Summa summarum, kaikki voi muuttua, polariteetit on koettava.
Se mikä oli sopivaa eilen, ei välttämättä sovi enää tänään,
koska olemmehan jo muuttuneita ihmisiä, ja aikakin on eri.

Lohdutusta tuo usko, että kaikella on tarkoituksensa.

[^^Queen Nefertiti^^]

No muuttuuhan nk täydelliseltä tuntuva parisielukin vieraaksi; vaikka mitä olisi ollut yhteistä, energiaa, ystävyyttä, tukemista ja kokemista, äkkiä häntä ei olekaan. Valitettavasti. Ihminen joka tuntuu luojan luomalta puolikkaaltasi (energeettisesti) ei sitä olekaan, ja voi tehdä temput. Miksi haluat juuri tuota ystävää niin kovasti?

Jospa hän kuitenkin oli täydellinen vain yhdelle elämänvaiheelle-