Olin ex-mieheni kanssa lumisilla rinteillä. Hän harrastaa extremelajeja sieltä hurjimmasta päästä. Yhtäkkiä hän päätti laskea todella jyrkän jäisen mäen alas käyttäen vain yhtä rullaluistinta, ei lautaa, suksia eikä edes luistinta vaan rullaluistinta.
Minä katsoin ylpeänä, tiesin että hän selviytyy. Ihmiset hurrasivat hurjaa suoritusta. Kun hän oli tarpeeksi kaukana minusta, hän kaatui. Säikähdin ja yritin soittaa hänen puhelimeensa. Siellä vastasi joku mies, jolta kysyin missä exäni on. Mies vastasi, että kuolleena. Sain hysteerisen kohtauksen.
Tämän jälkeen kohtaus vei minut äitini luo. Tunsin, miten annoin ruumiini lopettaa toimintonsa, kuola valui suustani ja olin äitini rauhallisessa sylissä. Sitten havahduin, että ehkä en annakaan itseni seota.
Ja jälleen olin bussissa (kuten pari yötä sitten) jossa matkusti koko perheeni. Flirttailin jonkun nuoren kundin kanssa. Yhtäkkiä oli tosi kuuma, minulla talvivaatteet päällä ja olimme lähestymässä synnyinkaupunkiani. Kysyin pojalta, onko hänkin jäämässä pois mihin hän nyökkäsi.
Aloin tuskissani vaihtaa vaatteita, minulla oli oranssit paksut vuoret, polviin asti olevat talvikengät jalassa joita riuhdoin pois. Mukaan tuli muitakin tuntemattomia, poikaan liittyviä ihmisiä. Joku kaivoi bussin komerosta minulle sandaalit, jotka olivat kuuluneet sisarelleni. Ensin kieltäydyin (kuten teen oikassakin elämässä) mutta sitten ajattelin että no katsotaan. Sandaalit olikin tosi jees. Mutta löysin itse sitten vielä paremmat, kokoa 36 jotka jostain ihme syystä mahtuivat minulle.
Hyppäsimme kaikki ulos bussista. Nainen, kenen kanssa se poika oli matkalla, oli hänen kummitätinsä kenen luon poika oli vain menossa kylään. Minun taas piti jatkaa matkaani jonnekin outoon kaupunkiin, olimmekin yhtäkkiä Norjassa.
Bussi muuttui isäni punaiseksi autoksi ja pyysin häntä viemään minut uuteen kaupunkiin. Isä otti samalla hetkellä ryypyn ja sanoi että ei voi enää ajaa. Ajattelin, että toooooosi reilua... Ja äitini alkoi etsiä bussia, jolla pääsen eteenpäin. Olen oikeassa elämässä matkustanut paljon yksin, joten unessakaan en pelännyt sitä. Jostain syystä tämä poika oli kuitenkin nyt lähdössä minua viemään perille.
Kun olimme pakkaamassa kamojani isäni autosta bussiin, tuli yhtäkkiä kummitätini kiljuen paikalle. Hän oli kuin enkeli, hurjan iloinen näkemisestämme. Uni loppui siihen riumutunnelmaan.
