En tiedä onko tämä sitten sellainen kokemus jota haet,
mutta ollessani n 5-6v oltiin veneilemässä, emme aina menneet vierassatamiin, vaan ihan vaijerilla kallioihin kiinni ja sinne leiri pystyyn.
Aikuiset joivat tapansa mukaan viinaa reilulla kädellä, minä tahdoin nukkumaan sitten jossain vaiheessa yötä, äiti lähti saattajaksi. Kännissä hänkin ja minut piti saada veneeseen sitä vaijeria pitkin, no se ei onnistunut.
Äiti veti minut mukanansa veteen pohjaan asti. Silloin oli mielessä että nyt hukun ja kuolen.
Mutta suurimpana murheena vastuuntuntoisena tyttönä oli, että miten äiti pärjää, ei se kännissä pintaan löydä.
No ilma alkoi loppumaan paniikki iskee kunnes näen "rappuset kivistä" ylös, kiipesin niitä pitkin pinnalle.
Äitiä ei heti näkynyt, meinasin jopa lähteä äitiä sieltä
uimataidottomana etsimään, onneksi äiti sitten sieltä pintaan tuli.
Kyselin äitiltäni että miksi et tullut noita rappusia pitkin??
Näytin äitille että tossa on ne rappuset tosta tulin ylös.
-Siellä ei ollut mitään rappusia. Laakeaa kalliota sammaleen peitossa. Lienevätkö suojelusenkelini olleet asialla?
-näin uskon
Tämä on jäänyt syvästi mieleeni ja siellä se pysyy. Tulee kyllä välillä mieleen synkkinä hetkinä, mutta! olenhan sellaisestakin selvinnyt, miksen nyt selviäisi murheistani.
Itse en ole vielä ainakaan mitään suurta herätystä uskonasioihin kokenut.
Astrologia kiinnostaa kyllä, uskon johonkin että jotain on jossakin mutta en vielä tiedä mitä ja missä ja onko se joku vai ei.
