Oletteko kiinnittäneet huomiota siihen, että pienet lapset ja vanhukset kommunikoivat luontevasti ympärillämme olevan ns. näkymättömän maailman kanssa?
Ystäväni, pian 4-vuotias, tyttö piirsi keskittyneesti. Välillä hän katsoi vierelleen ja jatkoi. Paperille ilmestyi pitkämekkoinen naishahmo. Piirtäminen loppui ja hän antoi kuvan minulle ja sanoi, että tämä on sinun kuvasi. Sitten hän yhtä´kkiä otti kuvan takaisin ja sanoi, että pitää piirtää vielä jotain. Hän piirsi kuvan hahmolle hyvin hitaasti suuret, lilan ja keltaisen väriset siivet. Toiseen siipeen hän vielä piirsi kultaisen tähden. Sitten hän antoi kuvan takaisin minulle. Olin tosi ilahtunut ja vähän liikuttunutkin. Hänen äitinsä vähän häkeltyi ja kysyi, että miksi sinä tuommoisen piirsit. Siihen tyttö vastasi, että minun ystävät pyysivät piirtämään tämmöisen.
Elämän loppupuolella olevien kohdalla olen parin viime vuoden aikana pannut merkille , ainakin kaksi tapahtumaa, joissa arvelen heidän näkevän toiseen maailmaan. Toisessa, rakas vanhus, ihmetteli minun tullessani vierailulle, että mihin ihmeeseen se äsken ovesta tullut harmaatukkainen mies hävisi. Vähän myöhemmin hän kysyi, että miksi en juttele mitään sille vanhalle harmaatukkaiselle miehelle, joka istuu sängyn toisella puolella? Huoneessa ei ollut muita, joten piti vain tajuta, että huoneessa elettiin elämää monella tasolla. Toinen vanhukseni kertoi pari päivää ennen poisnukkumistaan, että hänen edesmennyt puolisonsa oli tullut ja kertonut palaavansa maanantaina viiden aikaan. Viiden aikaan maanantaina hän myös tuli ja haki rakkaansa pois.
