seuraava »

[sideman]

(Sori, jos olen jo aiemmin tästä topicista kirjoittanut...)

Hindujen "Uuden Testamentin", Bhagavad-giitaan eli Herran (Krishnan) laulun
mukaan sattviset eli puhtaat tahi "henkiset"(?) nautinnot ovat alussa kuin
myrkkyä, mutta lopussa nektarin kaltasia:

yattadagre viShamiva pariNAme.amR^itopamam.h .
tatsukhaM sAttvikaM proktamAtmabuddhiprasAdajam.h

yat  tat (se, mikä) agre (alussa)  viSham (myrkkyä) iva (kuin [on])
pariNAme ([mutta] lopussa).amRta+upamam (nektarin kaltaista)
tat (sitä) sukhaM (nautinnoksi) sAttvikaM (sattviseksi)  proktam (sanotaan)
Atma ("hengen") buddhi ([ja] älyn) prasAda (tyyneyden?) jam (synnyttäväksi), tai jotain...

Kun noin vuosi sitten hankin digi-pianon, ja toteutin ikiaikaisen haaveeni
oppia soittamaan ainakin melko yksinkertaisesti buugi-wuugia, koska
se mielestäni on puhdasta rytmis-melodista iloittelua vailla taiteellisuuden
"taakkaa", tuntui alkuun siltä, että ei tästä taida tulla yhtään mitään,
kun ei vasemman käden lihakset ja hermotukset tunnu juurikaan tottelevan
niihin aivostota lähettämiäni viestejä, vaan toimivat vähän miten sattuu.
Oli usean viikon ajan naama ns. norsun <piip> , mutta päätin kuitenkin
antaa itselleni ainakin vuoden aikaa yrittää opetella edes alkeellisesti saamaan
aitoa buugi-meininkiä skulaamiseen.

Periaatteessahan useimmat buugi-kuviot
ovat sangen yksinkertaisia, mutta kun joskus satunnaisesti kuulee joidenkin
klassisen koulutuksen saaneiden yrittävän niitä, yleensä erittäin huonolla
menestyksellä, tajuaa kuinka paljon sen
eteen saattaa joutua tekemään työtä -- ellei ole aimo lahjakas-- että saa buugin
kuulostamaan edes jotenkuten autenttiselta.

Noh, muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen tuntui välillä siltä, että nythän
tämä alkaa jo kuulostaa hieman lupauksia antavalta, mutta kun sitten tallensi
"soiton" digipianon muistiin ja kuunteli sitä, varsinkin vähän hidastettuna, tajusi
kuinka kaukana vielä on siitä, että kehtaisi edes kirjaston pianolla mennä
kokeilemaan miltä "soitto" kuulostaa oikealla akustisella instrumentilla.

Viime päivinä on kuitenkin muutamaan otteeseen  hetkeksi mennyt iho
kananlihalle, kun tuntuu että sormet tekevät hommia aivan omia aikojaan,
ja alkaa jalka spontaanista vipattamaan tahdissa. Silloin lienee kyse siitä,
että kuvion itsepäinen toistaminen (abhyaasa) on saanut sen jotenkin
"koodautumaan" pikkuaivoihin, joissa ei ole aivokuoren(?) luoman illuusion
eli egon aiheuttamaa "taakkaa". Siitä syntyy vaikutelma ikäänkuin ei itse
tekisi mitään vaan jokin korkeampi voima saa sormet liikkumaan likimain
siten kuin niiden "tulisi".

Mitenkä tuo sitten liittyy sattvisiin nautintoihin? No ehkä siten, että soittamisyritykset
alussa olivat tosiaan melkein kuin myrkkyä, niin että aika ajoin tuli kirjaimellisesti
lievästi etova olo ja rupesi vähän jopa pyörryttämään, kun yritykset olivat sellaista
väkinäistä pakertamista. Nyt sensijaan, kun soitto (joskin äärimmäisen yksinkertainen,
alkeellisiin peruskuvioihin pitäytyvä) ainakin aika ajoin kulkee ihan
mukiinmenevästi, tulee todella huippuhyvä fiilis, selvästi parempi kuin tyypillisen
meditaatiosession jälkeen.

Niinpä soittamisen tuomaa, kenellekään haittaa aiheuttamatonta
nautintoa (kun soittaa kuulokkeet päässä niin että naapureita voi häiritä korkeintaan
ääneekkään puoleinen, lonksuva koskettimisto) voinee oikeutetusti kutsua sattviseksi
eli puhtaan henkiseksi nautinnoksi.



http://www.youtube.com/watch?v=XngXWmVQ-B0

http://www.youtube.com/watch?v=1QQzbCmlZM4&feature=related

[Neela]

 

[Ippuska]

 

[*Kide*]

 
Olet saanut koulutettua käsiesi hermoston niin, että eivät käy signaalit enään päässä vaan selkäytimessä. Silloin moni asia muuttuu puhtaaksi nauttimiseksi ja voi keskittyä tuottamaansa säveleen, liikkeeseen, ääneen yms. Todella upeaa 
Ihmisillä on nykyään sellainen harhakuva, että kaik pitää oppia heti  Jos vaikka mietitään vauvaa, joka syntyy... se osaa vain ja ainoastaan imeä refleksin omaisesti. Kaikki muu on opeteltava  Helppoa ei ole, kun on katsonut pientä joka painii vaikka omien raajojensa hallinnan kanssa  joskus jopa omat varpaat tulevat liian liki ja alkaa pelottaan 
Ihanaa, kun joku vaatii uusien asioiden oppimista itseltään, vaikka pyörtymisen uhalla  lopussa on se nautinto, kiitos, kunnia nje. täysin ansaittua. Osaathan olla itse myös tyytyväinen?
Sudenkuoppa on, kun nostelee rimaa liian korkealle tai liian äkkiä... myönnän  tähän sortuu kait jokainen...

[sita]

soittaminen on upeaa.. itse soitin selloa pienenä ja nyt harmittaa kun ei voi kokea tuota soiton riemua sen suhteen, pitäisi kai harjoitella enemmän että selkäydin virkistyisi tämän vinguttelun sijaan..

mutta asiaan.

niin, uskon näin, että elämässä oppiminen tapahtuu hedelmällisesti, kokonaisvaltaisesti oppiessa/opiskellessa "vaikeimman kautta". eli mitään oikopolkuja käyttämättä.. kun asiat sisäistää, tiedostaa, opitut asiat ovat pysyviä. jotkut asiat vievät vähemmän energiaa, jotkut enemmän, esimerkiksi psyykkisistä ongelmista/sairauksista paraneminen, jonka kanssa itse juuri kamppailen. omalla kohdallani muutos tapahtuu ehkä jotenkin näin:

- tiedostaminen
- (sisäistäminen)
- syiden selvittäminen
- asian rakenteen selvittäminen
- (sisäistäminen)
- todellisten ongelmien/haasteiden yksinkertaistaminen
- halu muutokseen
- itse muutos

en tiedä liittyikö tämä nyt niin aiheeseen.. ehkä siis niin että tuon oppimisen tulos, se on sitten nektaria 

alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.

[sideman]

soittaminen on upeaa.. itse soitin selloa pienenä ja nyt harmittaa kun ei voi kokea tuota soiton riemua sen suhteen, pitäisi kai harjoitella enemmän että selkäydin virkistyisi tämän vinguttelun sijaan..

Sellon soittamat nopeahkot triolit lienevät sangen merkittävässä roolissa
tässä muistaakseni kaikkien aikojen kuudenneksi "parhaassa"
pop-kipaleessa, olikohan Rolling Stone -lehden mukaan:

http://www.youtube.com/watch?v=Rf5uGPdFnpk

[Theus]

Ensin se sattuu, sit siihen tottuu ja sit siitä tykkää