Mun miehestä on tullut suorastan inhimillinen viime aikoina.
Se touhuaa työprojektiensa kanssa ja meidän uuden talon kimpussa
ja sen puutarhassa.
Olemme käyneet uuden kotimme ympäristössä vuoristossa ja viinikukkuloilla kävelyllä.
Se ei enään yritä olla suuna ja päänä ja tehdä niitä monologejaan.
Se osaa jopa olla hiljaa ja eikä enään kysele, mitä oikein mietin,
jos vain nautin hiljaa olemisesta.
Hauvelin hankkimiseenkin hän taipui varsin helposti, kun tajusi, että mie tarvitsen tuohon
kultaiseen vankilaani seuraakin. :
...ja tämä nyt oli vitsi.
Laskutkin maksetaan ajoissa, kun allekirjoittanut hoitaa ne suoraan herran tililtä.
Teimme sopimuksen pankin kanssa, että minulla on käyttöoikeus hänen tiliinsä
-muuten ne laskut tahtoo unohtua.
Mä olen aikamoinen hunsvontti kaikissa muissa asioissa,
mutta Suomessa tein 2 henkilökohtaista konkurssia ja ei ikinä enään samaa!
Laskut maksetaan ajoissa, vaikka sitten pitäisi nälkää nähdä.
Mä en halua enään samaan tilanteeseen, kun pitää pelätä jo postin tuloakin
ja ovikellon soitantaa!
Jouskari on vähän sellainen, että se arpoo laskut, mitkä se maksaa,
eli ne laskut, mitkä osuu sen käteen, maksetaan.
Muut se ei muista, onko maksettu vai ei.
Hän on suunnittelemassa paluuta politiikkaan muutaman vuoden taon jälkeen.
Vanhemman miehen kanssa ei aina ole niin helppoa
-etenkin kun niillä on niin jäykät ja jumiutuneet asenteet,
mutta kyllä se tästä. Talo on tarpeeksi iso ja huoneita sen verran useampi,
että riidan ajaksi voi kadota ja nukkua toisessa huoneessa.
Tuo vakiintuminen, häät, yhteinen talo ja koira rauhoittaa sitä,
eikä se ole koko ajan niin epäilemässä mun tekemisiä.
