Monia tuttuja ajatuksia... Saturnalian tekstiin yhdyn myös sillä, että kun ei seurustele, niin olo jytisee usein päälle entistä lujemmin, ja em. erinäiset vaakan sanat helisevät korvissa, mikä saa vielä enemmän miettimään, että yksinkö täällä sitten pitää ratsastaa, vaikkei haluaisikaan.
Mulla ei ole kaipuuta oikeastaan yläilmoihin, vaan jonnekin muualle, ulkomaille, vaikken ole nykyisen asuinkaupunkini rajojen ulkopuolella asustellut (tässä elämässä) ja tuntuisi järjellä ajateltuna typerältä lähteä ja jättää kaikki ystävät tänne, kun hyviä sellaisia on muutenkin niin vaikea löytää.
Eilen jouduin törmäämään vielä ihmisen raadolliseenkin puoleen, ystävällisyyden hyväksikäyttöön oman edun tavoittelussa. Tuollainen repii ihan tosissaan, kun haluaisi uskoa että ihminen on kuitenkin hyvä ja rehellinen olento, ja että saa takaisin samalla mitalla mitä itse maailmalle antaa, hyvän hyvänä ja pahan pahana. Tai no yritykseksi tuo jäi toiselta osapuolelta, mutta surettaa nähdä, että sellaista edes yritetään
Mikä taas kiertää ensimmäiseen asiaan, eli vaakasuhteeni oli omalta puoleltani puhtainta ja ehdottominta rakkautta, mitä ikinä olen kokenut. Sinänsä hieno asia, mutta vaaka ei ollut valmis ottamaan sellaista vastaan. Silti tuntuu, että meitä "tuupataan" edelleen yhteen, vaikka monet käytännön asiat ovat sitä vastaan. Ja mahdollisuudet löytää toinen vastaava ihmissuhde (ilman edellisen heikkoja lenkkejä) on kyllä pienempi kuin rantapallon löytäminen valtamerestä
Ollako vai eikö olla ja silleen...