seuraava »

[vintis]

Toivon niin, että joku näkijä pystyisi minua auttamaan tämän hädän ja tuskan keskellä.
Kaikki oli äskettäin hyvin ja olin varmaan 'maailman onnellisin' ihminen, joskin tasaista arkea paljon takana. Luulin 4 vuotta sitten, että tästä alkoi uusi 'ihana' loppuelämäni, mutta nyt näyttääkin, että se oli lyhyt hetki vain jonka sain itselleni. Mieheni, josta en ikinä olisi uskonut, lähti toisen naisn matkaan. Meidän piti olla sielujen kumppaneita ja nyt he ovatkin omasta mielestään sielujen kumppanit. Annanko vielä ajan kulua ja pitkitänkö tilannetta ja omaa tuskaani vai onko jo aika ottaa askel ja aloittaa taas elämä alusta? Olen omasta mielestäni yrittänyt kaikkeni, jotta toinen tulisi 'järkiinsä' ja mikään ei auta. Miten meille käy? Teenkö oikein lasten kannalta, jos vain unohdan tämän elämän ja lähden nopealla aikataululla lapsuuden seuduilleni? Nykyinen tilanne vain kiduttaa minua hirveällä vauhdilla, mutta en pysty näkemään kumpi ratkaisu on oikea...luovuttaa ja lähteä vai taistella ja kärsiä? On niin vaikea pukea tunnetta sanoiksi, kun lämmin, välittävä ihminen muuttuukin/paljastuukin toiseksi ja kaikki lupaukset on petetty. Jos joku kiltti näkee jotakin, niin toivon antavan edes pieniä merkkejä, kannattaako odottaa ja jäädä vai lähteä ja aloittaa alusta?
En tiedä mistä muualtakaan voisin enää apua saada, kun olen nykyisellä paikkakunnalla niin yksin lasten kanssa. Elän tällä hetkellä jokaisen päivän minuutti kerrallaan...
Toivon sydämeni pohjasta, että joku näkee jotakin ja antaa jotakin valaistusta tilanteeseeni.

[vintis]

Kiitos kaunis vastauksestasi.. Jotenkin se on niin lohduttavaa, kun saa toisen ennalta tuntemattoman ihmisen näkemystä asioihin. Sanoista saa voimaa sekä siitä, että toinen voi helpommin nähdä toisen asioihin. Itse on liian lähellä nähdäkseen mitään ja joutuu aivan hukkaan.

Koen saaneeni sanoistasi voimaa suunnata tulevaisuuteen. Itsekin pystyn näkemään toisten ihmisten asioihin paremmin.

Ihania hetkiä vastaajalle ja kiitos, että sait yhden pienen ihmisen taas hiukan enemmän uskomaan omaan ja lasten tulevaisuuteen sekä näkemään valoa tunnelin päässä!

[vintis]

Kiitos toisellekin vastaajalle. Aivan totisia sanoja nuokin ja olen niitä paljon pohtinutkin. Ihmisen mieli on vain niin kummallinen ja kuvittelee, että ehkä tämä onkin vain pahaa unta.
Kyllä minusta tuntuukin tällä hetkellä jo, että ei tässä nyt enempää kannata yrittää miehen mieleen vaikuttaa, jos mitään todellista ei ollutkaan...ehkä se lähteminen on hyvä ratkaisu omankin eheytymisen kannalta ja samalla lasten hyvinvoinnin.
En uskonutkaan kuinka voimauttavaa on jakaa asioita tälläkin tavalla.

[sansai]

Lasten on varmaankin hyvä olla siellä,missä äitikin voi hyvin,tai ainakin voi tuntea kuuluvansa johonkin,kuten kotiseutusi olisi,jossa kuitenkin on joku,jolle voi kertoa asioita.Tutut maisemat siellä.Uskon että saat tukea.
Tuska kulkee mukanasi,mutta se helpottaa,siitä selviää.
Kukapa meistä ei haluaisi sitä kaikkea hyvää jatkaa,mitä on ollut.Se vain ei ole aina mahdollista,on mentävä pienin askelin eteenpäin,hetki kerrallaan,päivä kerrallaan.Kaikkihan järjestyy kuitenkin.
Parisuhteessa on se luottamus tärkein kivijalka,kun se on mennyt,olisi entinen elämä rikkinäistä ja tuskallista.
Mies on aivan varmasti sinua rakastanut,mutta ei ehkä pysty sitoutumaan kehenkään kestävästi.Etsit varmasti itsestäsi vikoja.Älä etsi,näin vain tapahtui.Joskus elämässä tapahtuu asioita johon emme saa vastausta MIKSI niin tapahtui....Toivon sinulle Vintis voimaa ja eteenpäin vievää valoa, myös uteliasta mieltä katsoa, mitä ihanaa on tulossa.