Mun mieheni sai nyt diagnoosin ADHD. Hän on hyperi..
Nyt kun elelee perhe-elämää, tasapainottelee sen ja vaativan työn ja oman ajan ja parisuhdeajan välillä, hän halusi kokeilla lääkitystä. Ihan siksi, ettei tarttis niin mielettömästi ponnistella ja muistettais hoitaa laskut ym. virallistärkeät asiat, jotka ovat mulle(kin) painajaista.
Oon hyvin tod.näk unelmoiva ADD..
No, consertaa kokeili lääkärin ehdotuksesta. Alkuun piti siitä, kun asiat oli päässä tosi loogisessa järjestyksessä, ja pystyi keskittymään asioihin paljon paremmin, ja siirtymään asioista toisiin ilman vaikeuksia. Ja kuunnella odottaen omaa vuoroa jne jne. kaikki oli sinänsä selkeää päässä ja laskut hoituivat ym.
Mutta mutta, tuo conserta on depotti ja niin kauhean pitkävaikutteinen, koko päivän, ja pidemmällä aikavälillä hän (ja kaikki muutkin) huomasi, että hänestä on tullut tylsä. Hänellä ei ollut enää sitä impulsiivisuutta ja hyperijalkoja mitkä ovat tehneet hänestä hänet.
Ja pää tasaantui niin paljon, että tunteet oli sellaista tasaista, puhe tasaista..
Toki hyviä juttuja mutta hän ei vaan ole oma itsensä kuitenkaan lääkittynä.
Tämä "sairaus" on niin osa meidän persoonaa! Hän siis lopetti lääkityksen, ja haluaa kokeilla Ritalinia joka on lyhytvaikutteinen, että esim. työpäivän ajan vaikuttaa ja sitten on normaali ittesä.
Eikä aio ottaa päivittäin, vaan silloin tällöin kun todella tarvitsee keskittymistä ja asioidenhoitopäivänämme.
Minäkin toki kokeilin hänen lääkettään, tietääkseni toimisiko se minulla, ja millaista on ajatella ja toimia eri tavalla, kuin "tavan ihmiset". Ja kyllä se auttoi, oli ekalla kerralla aika dramaattinenkin se ero, noissa asioissa mitä aiemmin puhuin. Mutta huomasin pari kokeilun jälkeen, että ei ei, en tykkää. Haluan todellakin olla oma itseni. Menen "ylös ja alas", elämässä, en tasaisesti kuten lääkittynä ehkä menisin, mutta tällaisena tunnen todella eläväni, tällainen olen ja haluan löytää keinoja pärjätä näin. Välillä on ollut h*lvetin rankkaa, tämä arjen pyöritys kun kotona on kolme pientä lasta. Mutta sieltä on noustu, ja kehitetty omanlaisia, luovia keinoja toimia. Ja täydellisyydentavoittelustani mun on täytynyt luopua, ja se on kehittänyt mua ihmisenä paljon. Olen alkanut hyväksymään oman rajallisuuteni ja vajaisuuteni. Opetellut rakastaan itseäni juuri tällaisena kuin olen.. Minua ei ole aina hyväksytty tällaisena, ja itsetuntoni on siitä kärsinyt.. Mutta tämä kaikki on opettanut ja kasvattanut minua niin paljon, etten vaihtaisi tätä polkuani mihinkään. Mun elämän tarkoitus on oppia ja kehittyä, ja haasteet ovat niitä kehitystehtäviä, joita omilla oivalluksillani ratkon ja voin jokaisen esteen päihitettyäni aina vaan paremmin ja ymmärrän paremmin itseäni, ympäröivää maailmaa, kaikkea..
Ikuinen Trikki ja jenjen, olen pohtinut ihan samoja juttuja.
Että kun kaikella on yleensä merkityksensä, niin varmasti tälläkin. Nyky-yhteiskunta kaatuu tässä muodossa, ennemmin tai myöhemmin, uskon..
Tässä muuten yksi juttu indigoista/kristalleista ja AD/HD:sta.
http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/492805?kuudesaisti-tarua_vai_totta-telepatia
