Kaksi entistäni ovat olleet
, toinen
ja toinen
ja pakko kyllä sanoa, että kumpaakaan tapausta oli turha edes yrittää jarrutella, mentaliteetti oli juuri sellaista ei tässä mitään jarrutella kannata, suoraan vaan suhteeseen sen kummempaa tutustumatta. Itse olen kyllä tuollaisen käytöksen edessä lähes poikkeuksetta aivan täysin myyty, mutta se ei kuulu tähän.
Oma ongelmani on taas se, että näen parisuhteen kärjistäen jonain yhteisenä sopimuksena suvun jatkamisesta ja asumiskulujen minimoinnista ja koen seurustelu vaiheen jossain määrin turhana ajan hukkana ja rakkauden sitä yhteistä sopimusta ylläpitävänä voimana ja seksin velvollisuutena rakastettua kohtaan. Toisin sanoen kärsimättömyys on myös mun paheeni, mitä ihmettä siinä jarruttelemaan, jos molemmat on kiinnostuneita, itse olisin heti toteuttamassa yhteisiä suunnitelmia. Olen
. Olisi erittäin kiinnostavaa tietää, onko muilla täysin tai osittain samat asetelmat omaavilla samanlaisia ajatuksia?
