seuraava »

[trius]

Toisaalta taas joskus saatan hyvin tutussa seurassa sanoa jostakin ihmisesta jopa todella rumasti  Että olipas siinä törkeä akka tms!

Kiltteys on myös osa minua, mutta rajojen vetäminen on hankalaa. Varsinkin, kun ihmiset, joista välitän... teen heidän eteensä mitä vain!

Sitten toinen juttu on se, että tavan vuoksi jään tekemään palveluksia joillekin tahoille, koska he kokevat minut korvaamattomaksi. Toisaalta se on mukavaa, että apua arvostetaan. Mutta kun sitä arvostetaan liikaa? Saadaan omantunnon tuskat päälle, jos ei ehdi auttamaan? Aivan hirveä tunne on se, ettei ehdi ja oma pää huutaa, että PITÄISI.

[Indium]

On ihan eri asia levittää iloa ympärilleen esim. pienillä hyvillä teoilla niin, että itsekin nauraa mukana, kuin antaa toisten kävellä yli (eli LUOPUA siitä omasta hyvästä muiden vuoksi) että he hyväksyisivät. 

[Ave^^]

Onko tuon luopumisen syyn aina pakko olla se, että hakee hyväksyntää?
Mietein taas, että tunnen jonkin sortin velvollisuutta luopua suunnitelmistani, jos minua tarvitaan jonnekin. Vaikka asia on sellainen, että yhtä hyvin voisin kieltäytyä. En kaipaa hyväksyntää tai mitään suurempaa tuttavuuttakaan tahon kanssa, tunnen vain että velvollisuuteni olisi tehdä asia ja lähteä. Tuollainen tunne hankaloittaa minua usein. Haluaisin olla mieliksi kaikille ja huonon fiiliksen aiheuttaminen jolle kulle on tuskallista. Väliä ei ole sillä mitä ne ihmiset musta päätöksieni perusteella ajattelee, mutta jos jonkun huono fiilis on minun aiheuttamaani.. syyllisyyttäkö se sitten on? Koen että teen jotain ns pahaa?

[Kuuhilda]

Hei eiks me voida sallia vahvasti kalapainottuneille ( Nikiltä mainittakoon Ave )vähän enemmän kiltteyttä ja toisten auttamista kun muille, kun ei se muuten oo reilua   

[Ave^^]

 
Yritin purkaa tota, mitä mulla on taustalla, kun en koe tota hyväksynnän hakua tässä omakseni ja avaavaksi. Toi syyllisyyskin on tavallaan absurdi ajatus korvien välissä, sillä monissa muissa tapauksissa kyllä tahtomattani tai tarkoituksellisilla teoilla aiheutan huonoja fiiliksiä muille, eikä monissa pyyntötapauksissa kieltäytyminen edes kummemmin huonoa fiilistä toiselle aiheuta. Ehkä se on osittain niinkin päin, että jos mulla ois mahollisuus saada joku hyvälle fiilikselle, haluaisin todella kovasti tehdä sen. Määhän oon aina halunnu kaikille miehillekin antaa rakkautta (siis tunnetasolla  ), kun niin moni tuntuu tarvitsevan sitä, mutta kun on pakko aina ollu valita vaan yks kerrallaan ettei tule ongelmia.  :

Mutta perusjoustamisesta ja kiltteydestä en luovu. Menettäisin jotain itsestäni jos luopuisin. Ja vaikka nykymaailma vaatii jopa kyynerpäätaktiikkaakin, en aio siihen tarttua ellei elämän ja kuoleman asia ole kyseessä.

[Kuuhilda]

Saako tässä maailmassa ylipäänsä toisten hyväksynnän millään tasolla, jos on kiltti?
Saako siitä tosiaan sen kokemuksen, että toiset hyväksyvät? Kun ajatus juoksee nyt sillain, että nämä ihmiset jotka toisten kiltteyttä ovat käyttämässä, eivät kyllä ole niitä, jotka arvostaisivat kilttiä ihmistä  ja hyväksyisivät hänet.

Mä en enää ole liian kiltti, ainakaan useimmiten, mutta kyllä minä luovun omasta hyvästäni muiden vuoksi ihan itseni takia ja siksi, että voisin hyväksyä itse itseni.
Mä haluan olla hyvä ja kiltti  Joskaan en väitä että sitä aina olisin

[Ave^^]

Tuossa on perää... Helposti aletaan käyttämään hyväkseen sellaista, joka myöntyy asioihin. Ne palveluksia arvostavat ihmiset varmaankaan eivät ole niitä jotka ovat jatkuvasti pyytämässä ja varsinkin ovat ok sen kanssa jos kieltäytyy. Lisäksi yhteiskunnan henki on tällä hetkellä sellainen, että arvostetaan niitä jotka runnovat tiensä jonnekin, ei niitä jotka nöyrästi luopuvat jostain omastaan auttaakseen tätä runnojaa. Työpaikkahaastatteluissakin pitäisi olla kaikkea loistavaa ja sädehtivää, mutta ei koskaan enää ole törmännyt siihen että nöyryyttä arvostettaisiin.

Kukaan ei ole pyhimys, siihenkin pyrkiminen varmasti aiheuttaa ongelmia itselleen, eli hyvä on hyväksyä se ettei aina onnistu, pysty tai kannatakaan olla kiltti, vaikka kuinka yrittäisi. 

[Indium]

No joo sanoin pointtini vähän huonosti tossa yllä.  Totta kai siitä omasta edustaankin käy joustaa ja luopuakin toisten hyväksi, jos siitä tulee itsellekin hyvä mieli ja tunne, että teki oikein, ja ei jää katkeruutta ja ahdistusta.

Sitä halusin sanoa, että se on paha jos oikeasti kokee että se oma kiltteys nimenomaan on pakkotilanne ja aiheuttaa ahdistusta. Yksi syy ahdistuksellehan on se, että ihminen toimii itseään vastaan, mutta joskus sen tietää vain alitajuisesti. 

[Rakkauden enkeli]

Tänne tulen vielä paremmalla ajalla kommentoimaan, kun inspiraatio iskee. Erittäin hyvä aihe, josta minulla on paljon sanottavaa... 

[Ave^^]

Tulee mieleen myös, miten paljon puhutaan näistä "tiedä oikeutesi" -jutuista. Hyvähän kyllä, kun on räikeitä hyväksikäyttötapauksiakin olemassa. Mutta taas jos kaikki on ollut reilua, niin jos jotkut osapuolista riippumattomat syyt aiheuttavat ongelmia, niin kyllä voin joustaa sen verran, että teen esim lisää työtä reilulla alunperin sovitulla korvauksella, ilman että rupeaisin vaatimaan jotain lisää. Joskus tuntuu, että henki on nykymaailmassa sellainen, että jos jossain vain vähänkin on mahdollisuus repiä lisää rahaa, niin heti käytetään tilaisuus hyväkseen. Kuitenkin arvostan enemmän sitä, että työssä tosiaan on hyvä henki ja ollaan reiluja, sitä en halua tuhota. Jos jotain on alunperin alussa jo selkeästi sanottu, että näin sitten täällä on, niin en lähtisi myöhemmin vaatimaan enemmän tai viranomaisten puheille, jos tuosta sovitusta löytyykin jokin porsaanreikä että se olisi jollain tapaa lainvastainen. Se vaatiminen pitää tehdä siinä alussa sopiessa jos niin haluaa tehdä, se on reilua. Jos jotain sopii, siihen ainakin moraalisella tasolla sitoutuu. Toki kaikki selkeät huijaustapaukset ovat erikseen.

Onko se sitten jotenkin tyhmää, jos ei vaadi enemmän vaan joustaa?