seuraava »

[Kuuhilda]

Ah...hmmm. Tuota, sanoisin että kyllä.
Siis nyt poika tahtoo puhua minulle ja on huomannut että se helpottaa. Hirveän herkkä, ja ottaa kaikki epäreiluudet pahasti itseensä. Kiukunpuuskat ja päänsärky tuli tänäänkin pelkästään sellaisista asioista, että oli mennyt "kaverin" kanssa kauppaan, seuraksi, kun tällä kaverilla oli vähän ollut rahaa, eikä seuralainen ollut saanut sitten ostetusta hubbabubasta palastakaan....ja toinen harmitusta aiheuttanut asia oli ollut poikien omatoiminen jalkapallopeli ja epäreiluudet joukkueiden huudossa...jes! Nyt nää tulee pihalle Eli olit kyllä Yep ihan jetsulleen oikeassa...
Mä juttelin sillon pojan kanssa, ja siitä oli sitten seuraavana päivänä tuloksena nyrkkitappelu ja jälki-istunto...poika uskalsi ottaa jälkkärin itselleen kun tiesi etten minä tuomitse häntä 
Ja minä olen sitä mieltä että jälkkäri oli epäoikeuden mukainen, molempien pukareiden sinne olis pitänyt joutua  Mutta teki Varmaan pojalle hyvää että olin tuota mieltä 

[Rakkauden enkeli]

Voih... Koulukiusausta kokeneena voin sanoa, että vaikka lapsi kuinka kieltää ja pelkää, eikä haluaisi että asiasta puhutaan, otetaan puheeksi koulussa tms. Tee se kuitenkin. Tässä asiassa lapsesi on niin yksin, peloissaan ja sekaisin. Haluaa enemmän kuin mitään kiusauksen loppuvan, että siihen puututaan, mutta samalla häpeää ja pelkää sen ilmitulemista. Minua ei autettu, ei kuultu vaikka yritin kertoa ja samalla yritin myös kieltää kertomasta.   Hän pelkää suurempaa leimautumista/kiusaamista, pelkää kostoa yms. Häpeä ja pelko on iskostettu häneen.   Tiedän kuitenkin omista kipeistä kokemuksista, että sitä hän lopulta haluaa kaikkein eniten, että se loppuu ja se ei lopu muuten kuin siihen puuttumalla. Lasta voi rauhoitella ja eheyttää, tehdä selväksi, että hänessä ei ole mitään vikaa, ei ole hänen syynsä, ei tarvitse pelätä kostoa jne. Voimia teille sinne.  

[Yep]

Kuuhilda, teilläpä tuli jälkkä nopeasti 
Hyvä, että puhuu.

Olen RV:n kanssa hiukan eri mieltä tuosta asian viemisestä kouluun. Omia koulukiusaamistapauksia ei kannata projisoida toisiin, eikä puuttuminenkaan ole takuu asioiden helpottumisesta. Jokainen tapaus on omanlainen, eikä ole yhtä ainoaa ratkaisua. Usein vanhempien puuttuminen karkoittaa loputkin kaverit.  Hyvää tarkoittava äiti voi olla tehokas kaverinkarkoitin (kokemusta on).

Jos poika uskaltaa puhua, koska lupasit olla puuttumatta, niin luottamus voi mennä pahasti. Epäreilut jalkkissäännöt ja karkin syöminen yksin ovat kuitenkin sellaisia asioita, että ne eivät täytä kiusaamisen tunnusmerkistöä. Koulun on mahdotonta puuttua vapaa-ajan ongelmiin (kuten kapassakäynti). "Kaverin" käytös on raivostuttavaa ja moukkamaista. Siinä oikeastaan vaan näkyy kasvatuksen puute. Koulu ei voi käskeä tarjoamaan karkkia tai pelaamaan sääntöjen mukaan. Pojallasi on valinnan paikka, etsiä reilumpi kaveri tai harjoitella mielipahan ja pettymyksen tunteita tämän "kaverin" kanssa. Nyt hänellä olisi hyvä opettaja. Mitäs, jos poikasi saisi rahaa ja tekisi saman tempun? Jos kaveri ei opi, niin saapahan poikasi puntit tasan.

Jatkuvaan, selkeään kiusaamiseen on puututtava ehdottomasti.

Poikasi on herkkä ja oikeudentuntoinen. Hyviä ominaisuuksia, kunhan oppii sietämään karkeampia kanssaeläjiä.