"Voidakseen irrottautua minäisyydestään ei minkäänlaisesta luopumisesta ole mitään hyötyä.
...
Eikö?
Eikö kivuista luopumisesta eli anteeksi antamisesta ole todella mielestäsi minkäänlaista hyötyä?
Miten ajattelit sitten asian ratkaista, kas kun hyökkäys on egon läksy ja jos sitä vastaan rimpuilee niin se vain kasvaa ja voimistuu.
"Luopuminen minäkohteisuudestaan on pulma, josta vapautuminen ei ole mahdollista jos pyrkii siitä eroon. Se luo vain uuden mielenasenteen, uuden suunnan, jossa minäkeskeisyys tulee vaikeaksi havaita, mutta jossa se elää edelleen, vieläpä elinvoimaisempana.
Tämä on pulma josta ei voida päästä älyllistä tietä. Me voimme määritellä ja löytää syyt, joka tosin on hyvä, mutta syiden löytäminen ja niiden tyhjäksi teko eivät vielä riitä. Mieli on niin nerokkaan ovela ettei sitä voida pettää. Se on päättänyt elää, ja se elää niin kauan kuin sillä on pieninkin erä ravintoa. Niin kauan kuin ihminen erittelee itseään, jaottelee ja punnitsee hyvää ja pahaa, oikeata ja väärää, on hän itsepetokselle altis.
Voidakseen irrottautua minäisyydestään ei minkäänlaisesta luopumisesta ole mitään hyötyä. Luopumispyyteen takana on aina ajatus: se olen minä joka luovun, joka on yhtä kuin minäisyyden tehostusta. Kuitenkin on olemassa yksilöitä jotka ovat minäisyydestään vapautuneet ja saavuttaneet sen päämäärän jota jokainen ellei tietoisesti niin tiedottomasti etsii ja kaipaa. Se kiihottaa meitä yhä suurempaan aktiivisuuteen tuon ihanteen toteuttamisessa. Mutta juuri siitä muodostuu pulma: kuinka en minä, jos joku toinenkin? Ja niin alkaa mutkallisin kysymys: 'Ollako vai eikö olla?"
Siellä missä mieli aprikoi olemistaan, siellä se elää kaksinverroin voimakkaammin. Niinpä ei ole muuta tietä kuin tiettömyys. Se tahtoo sanoa: on luovuttava luopumisen aatteista. Luopumisen aatteet ja luopumisen vastaisetkin aatteet ovat vain sokkeloita joihin mieli tarrautuu ja elää entistä turvallisemmin.
Tämän kaiken jälkeen, kun enää ei jää mitään mahdollisuutta, jää jäljelle: ei mitään mahdollisuutta.
Omituista kyllä, se on ainoa oikea, ainoa pätevä mahdollisuus.
Nyt kysytään mitä tuo viimeisin mahdollisuus edellyttää? On selvää, että se lähinnä edellyttää ei-mitään-kannan ottamista. Siinä kuolee ensimmäisenä kysymys: "Mitä minun täytyy tehdä tai jättää tekemättä?" Sitä kysymystä ei säilytä se, joka haluaa mennä eteenpäin. Ei jää mitään muuta tehtävää kuin tilanne, joka määrää suunnan. Se vie. Ja lopusta pitää huolen tapauksien sarja, joka muodostuu mielenkiintoiseksi koko ihmisen valtoihinsa ottavaksi elämäksi, toiminnaksi, joka tuo "tyydytyksen" tullessaan. Siihen sisältyy lopullinen rauha onni tai todellisuus, tai miksi sitä kukin kohdaltaan tahtoo sanoa." -Orvo Raippamaa
