Lilja-82
Puhuin aina pienenä että minusta tulee isona lääkäri. Joten jokin parantamisen halu on sielussani aina ollut vahvana.
sulla tais olla laskusolmu 6 huoneessa sekä planeetta rypäs siellä
hassua että minua ei kiinnostanut ollenkaan psykologia lukiossa, piirtelin vaan kirjansivuille. Äidille suuri pettymys, koska hän olisi halunnut minun menevän opiskelemaan psykologiaa.(kaavaili itselleen terapeuttia ehkä, koska häntä itseään kiinnosti se) Minua kiinnosti kaikki mahdollisimman päinvastainen, ei missään nimessä kenenkään päiden sisällön tonkiminen
´
No myöhemmin sitten ajauduin itseni kanssa siihen tilanteeseen että psykologian oli "pakko" alkaa kiinnostamaan. *lannistuu* äiti sai revanssin.
lapsena olin kyllä kiinnostunut kaikesta "mystisestä" ...mutta tuntuu että suhtauduin henkiseen ja maalliseen liian luonnollisesti, eli en tehnyt eroa niiden välille, olin tasapainossa.Mun tapa oli ehkä saada henkisiä elämyksiä konkreettisessa tekemisessä. lattein taantumavaihe itselläni oli joskus lukion loppuvaiheessa ja sen jälkeen, kun kuvitellut "yhteiskunnan odotukset" olivat syövyttäneet päästäni kaiken luonnollisen tiedon ja viisauden mitä uskon että jokaisella ihmisellä on, jos antaa itselleen mahdollisuuden kuunnella sitä. Sitten seurasi kausi jolloin piti esittää mahdollisimman älykästä ja pätevää, jotenkin ontolla tavalla. Jotenkin niin että henkisyys, tai älyllisyys ja ruumiillisuus tulee erotetuiksi. Vaikea selittää...
Nyt olen löytämässä sitä mitä mulla joskus oli, eli eli luonnollista yhteyttä noiden välille. Onhan tässä välissä tullut opittua uusia asioita.Jotenkin koen että se on olemisessa, ei tietämisessä siinä merkityksessä kuin perinteisesti koetaan "tieto"...sellainen mitä voi päntätä.
mullakin oli voimakas yksinäisyyden tunne, vaikka ympärillä olikin aina ihmisiä.
Mut jotenkin tuntuu, että kieli ja se mistä puhutaan liittyy vahvasti tähän henkisyys juttuun. Ikäänkuin niitä asioita joista ei puhuta ja joilla ei ole nimeä, ei olisi olemassa...mutta SILTI ne vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet ihmisten elämään.
Esim monesta ns. energiakokemuksesta olen jälkeenpäin tajunnut, että tämä ei ollutkaan minun epänormaaliutta tai hulluutta...vaan näin on muutkin, ihan läheisetkin kokeneet.
kukaan ei vaan puhunut niistä toisilleen
Minusta on suuri lahja minkä ihminen voi toiselleen antaa, jakaa kokemuksia ja luoda yhteyttä sillä tavalla. Moni asia on paljon vähemmän yliluonnollista, kun määritellään uudelleen se yleinen kuva, mikä onkaan "luonnollista"...