Minua on hoitanut niin psykoterapeutteja, kuin terapeuttejakin. Eräs näistä kirjoitti jopa väitöskirjaa psykologiasta samoihin aikoihin. Vertaistukiryhmissä on itsellä se vika, että vaikka kuinka yrittäisin pysyä toisten elämästä ja ongelmista erossa, ne tulevat ns. kummittelemaan omiin ajatuksiini ja vaikken varsinaisesti lähtisi muita hyysäämään siirrän ajatukseni toisten ongelmiin liian helposti ja otan ne omille harteilleni. Lisäksi tunnen vaikeutta lähteä purkamaan ihmisille elämääni, joilla on jo valmiiksi omia ongelmia. Netin kautta anonyymisti kirjoittaessa ei tätä ongelmaa tule, sillä en tällä tavoin tunne kertovani asioita jollekkin suoraan vaan ne "lentävät bittiavaruuteen", jossa joku saattaa niihin vastata tai sitten ei.
Sinulla on sitten ollut todella huono onni terapeuttien kanssa. Toisaalta: Moni ryhtyy terapeutiksi juurikin siksi että haluaa hyysätä muita, kun pitäisi ensin kohdistaa se huomio omaan itseen. Psykologien ja psykiatrien itsemurhaluvut ovat huippuluokkaa, kun ammattiryhmiä vertaillaan keskenään tässä suhteessa... Se että on psykoterapeutti/psykiatri/psykologi ei vielä takaa mitään - ihminen voi silti edelleen kärsiä samoista ongelmista kuin sinä (ja minäkin aiemmin) eli nimenomaan siirtää ne ajatuksensa liikaa toisen elämään, mikä sitten ilmenee esim. juurikin tuollaisena erittäin epäasiallisena käytöksenä potilaan läsnäollessa.
Ehkä voisit oikein ottaa projektiksi sen, että kun huomaat siirtäväsi ajatuksesi toisten ongelmiin, kiinnittäisit huomiosi siihen kun se tapahtuu ja purkaisit sitä vähän palasiksi. Esimerkiksi jos käyt vertaistukiryhmässä ja niin käy, niin ryhmän jälkeen itseksesi voisit pohtia vaikkapa näitä kysymyksiä:
- Mitä tunteita minussa herättää se ajatus, että kieltäytyisin kiinnittämästä huomiota henkilön X ongelmiin enempää kuin mitä niitä puheenvuoroja siellä vertaistukiryhmässä kuuntelen, ja sen sijaan kiinnittäisinkin kaiken huomioni itseeni ja antaisin itselleni kaiken sen huolenpidon, jota nyt olen valmis antamaan toisille? Miltä se tuntuisi, mitä tunteita herää, mitä ajattelisin itsestäni jos toimisin niin? Ja ovatko ne ajatukset kohtuullisia ja reiluja, jos kuitenkin kaikki ihmiset ovat tismalleen yhtä arvokkaita? Ja jos kaikki EIVÄT ole yhtä arvokkaita, niin miksi minä olisin vähäarvoisempi kuin tuo toinen ihminen? MIksi hän on enemmän huolenpitoni arvoinen kuin minä itse?
Näin voisit hyödyntää vertaistukiryhmissä ilmenevää halua muiden hyysäämiseen, kun voisit pohtia vaikka ihan kynän ja paperin kanssa muistiinpanoja tehden niitä omia tuntemuksia asian suhteen. Se että vain väistät tilanteita joissa hyysäämishalu ilmenee, ei auta sinua toipumisessa vähääkään! Pikemminkin on niin, että viimeistään sitten kun on päässyt työn alkuu, sitä omaa itseä täytyy vähän testailla ja katsoa onko edelleen yhtä suuret hyysäämishalut. Ja sitä ei voi tehdä jos elelee vain yksikseen.
Suosittelen TODELLA sitä Melody Beattien kirjaa, siis tätä:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1155493__Sbeattie%20melody__P0%2C1__Orightresult__X4;jsessionid=B8626AA1AB1B3CE05CCCD563E12972A8?lang=fin&suite=cobaltSIinä nimenomaan on harjoitteita ja neuvoja siihen, miten lakata hyysäämästä niitä muita.