seuraava »

[Varjotar]

Jos on sielunparinsa kanssa menneissä elämissä yhteinen kohtalo ( pelastanut parinsa ja kuollut sen vuoksi itse tai kuollut/joutunut kuolemaan kuolleen ystävänsä tähden itsekin), voiko seuraavissa elämissä tämä kohtalonyhteys toteutua myös?
Jos sielunpari kuolee ennen aikojaan tässä elämässä, onko toisellakin todennäköisyys lähteä, että kulkisivat yhdessä elämien lävitse?
En ole itse kyennyt tätä asiaa riittävästi selvittämään tähän asti.
Tapaamani muutamat sielut ovat kyllä tämmöisestä osanneet kertoa viitteitä, eli olis mahdollista, mutta onko tässä sitten jokin välillinen tekijä, joka määrää tapahtuuko näin vai eikö?

Tietäisikö kukaan paremmin, onko kokemuksia?

[Lilli]

En nyt tiedä parisieluista, mutta ei se ihan tavatonta ole, että tässä elämässä tavataan ihmisiä, joiden kanssa on melkoinen historia menneissä elämissä. Monenlaisia tarinoita olen kuullut ja itsekin kokenut, miten menneisyys heijastuu nykyisyyteen. Oleellista on ehkä se, miten edellisen elämän tragediat ovat jääneet kaivelemaan, vai ovatko ollenkaan.

Muistan erään naisen kertomuksen facebookin reinkarnaatioryhmästä, jossa hän oli päätynyt yhteen sielunkumppaniksi kokemansa miehen kanssa. Mies oli väkivaltainen ja nainen sieti tätä asiaa pitkään. Tavallaan hän koki ansaitsevansa kohtalonsa. Selvisi (muistaakseni regressiossa), että jossain entisessä elämässä tämä nainen oli ollut varakkaan maanomistajan teini-ikäinen tytär, joka rakastui tulisesti perheen renkipoikaan. Näille syntyi suhde, mutta kun tytön isä sai tämän selville, hän teloitutti renkipojan ja suruissaan tyttö vielä tappoi itsensä. Renkipoika oli tietenkin tämä nykyisyyden väkivaltainen miesystävä.

Tulkinta voisi olla sellainen, että miesystävä on syyllistänyt naisen ee:n kohtalostaan ja nainen on kantanut siitä syyllisyyttä ja on siis kokenut ansaitsevansa kohtalonsa. Tästä asetelmasta syntyi siis nykyisyyteen varsin sairas kierre.

Toisaalta, on minulla tiedossani sellainenkin tapaus, jossa nykyisyydessä tasapainoisesti yhdessä oleva pariskunta eli 1930-1950-luvuilla kaikkea muuta kuin onnellisessa parisuhteessa. Molemmat pettivät toisiaan, heiltä kuoli 2 lasta ja molemmat päätyivät itsemurhaan, ensin nainen ja mies joskus vuosia myöhemmin. Ehkä molemmat ottivat opikseen tällä kierroksella.

Olen seurannut myös erästä pariskuntaa, jotka kokevat olevansa sielunkumppaneita. He löysivät toisensa vasta keski-iässä ja ajattelivat elää yhdessä ainakin seuraavat 50 vuotta. Tämä suunnitelma joutui pian ankaraan vastatuuleen, kun naiselta löytyi terminaalivaiheen ihosyöpä, joka oli levinnyt aivoihin (syöpä oli havaittu ja hoidettu aiemmin, mutta nyt se oli uusiutunut) ja hänelle annettiin n. vuosi elinaikaa. No, hän sinnitteli pari, kolme vuotta ruokavaliokikkailulla, mutta sitten todettiin, että syöpä oli levinnyt selkäytimeen ja elinaikaa olisi jäljellä enää muutama viikko. Pari viikkoa tästä diagnoosista hän sai sairaskohtauksen ja kävi itse asiassa kuoleman rajamailla tyypillisine NDE-kokemuksineen. Tästä kokemuksesta hän on kertonut murusia, mutta siinä selvisi, että hän ja sielunkumppani ovat olleet yhdessä eri elämissä jo 10 000 vuotta ja tähän aikaan on varmasti mahtunut vaikka millaisia yhteisiä kokemuksia. Jopa nykyisyyden syövällä on ollut merkityksensä (ei hän kertonut, mikä se oli) ja kuinka ollakaan, NDE-kokemuksen jälkeen hänen syöpänsä on kadonnut/katoamassa. Terve hän ei ole vieläkään, nyt hänen seuralaisenaan on epilepsia.

Mies on ollut äärettömän rakastava ja tukeva, vaikka hänellä itselläänkin on monenlaisia terveysongelmia, eikä tämä nainen olisi varmaan ikinä jaksanut elää vaikean sairauden kanssa ilman häntä. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mihin kaikkeen rakkauden voimalla on mahdollista venyä.

[Varjotar]

Itselläni oli ( ja on ikuisesti tottakai) semmoine sielunkumppani/pari, jota voin mennä hyvin lähelle, mutta on raja jonka näen ja joka välillämme on eikä sitä voi rikkoa. Ei kumpikaan. Tai silloin rikkoutuisi myös jotain hyvin hyvin suurta.
Meillä on useita yhteisiä menneitä elämiä ja yksi yhteinen kohtalo molempien tiedossa keskiajalta ( yhdessä selvitetty mitä tekemistä meille on keskenämme).
Jäin miettimään tätä asiaa jakamiemme kokemusten perusteella tässä elämässä ( meillä on paljon yhteistä maallisesti paitsi sukupuoli) ja mietin, että voiko hänen tämän elämän kohtalonsa kuolla sairauksiin olla kirjoitettuna myös minun kohtalokseni jossain vaiheessa?

[Hamal]

Bjoooooop.

Tuskin tässä mitään kiveen hakattuja sääntöjä on.

Ollaan vapaan valinnan ulottuvuudessa ja joidenkin mukaan sielut sopivat ennen elämää tiettyjä asioita ja tapahtumia keskenään. Tästä tuleekin jännä sekoitus alitajuista ohjausta ja vapaan tahdon mukaisia tapahtumia.

Mutta mitä harmonisempi ja läheisempi sieluparista tulee, sitä todennäköisempää lienee että nämä lähtevät elämästä yhdessä.

[Avicii]

En ole pesunkestävä fatalisti sillä koen että se riistää minulta valinnan vapauden ja myös aktiivisen vastuunottamisen elämästäni positiivisella tavalla. Jotkin suhteet ja tilanteet voivat tuntua hyvin kohtalonomaisilta, myönnän sen.

Mitä tulee entisiin elämiin olen hieman vielä varovainen.

Ensimmäinen muisto tuli mun edellisen aviomieheni kanssa. Kävelin hänen perässään kahvilaan ja ikään kuin muistin että hän oli ollut islaminuskovainen mies ja minä hänen alistettu vaimonsa burkhassa. Tämä muisto voi toki olla hyvin symboolinen avaus meidän suhteelle, sillä hän oli hyvin omistushaluinen ja halusi hallita minua ja koin että aina piti taipua hänen tahtoonsa. Oli muisto oikea tai ihan symboolinen avaus, niin se auttoi minut ymmärtämään tilanteen ja ei siinä mennyt monta vuotta kun erottiin.

Toinen tapaaminen oli ravintolassa, sisäisen ohjauksen ajamana lähdin vastoin ensimmästä suunnitelmaa ravintolaan ja siellä hän oli. Rakastuin välittömästi ja lujaa. Siinä ei kysytty lupaa vaan se oli menoa jo ensimäisellä tapaamisella. Hänestä en niinkään saanut mitään flashbäckejä vaan ihan käsittämätön rakkauden aalto heräsi ja muistan joskus kun istuin hänen sohvallaan ja kattelin kun hän touhuili niin mietin että "siinä hän nyt vihdoin on, en voi uskoa silmiäni" tunne.
 
Yksi näkijä sanoi että me oltiin hyvin onnellisia yhdessä elämässä ja hän kuoli traagisesti ja minä jäin yksin.
Tähän voin samaistua, sillä se rakkauden määrä oli jotain mitä en ole koskaan ennen kokenut. Tosin, eihän siitä mitään tullut tässä elämässä ja minulle nousi surukausi joka kesti 4 vuotta. Kyllä minä itkin, ikään kuin minut olisi kiskaistu irti jostain rakkauden lähteestä ja erotuska oli aivan sietämätön aina kun oltiin tavattu ja hän lähti kotia. Molemmat myönnettiin tämä erotuska. Mutta se kesti sen minkä kesti ja nyt jatketaan molemmat elämämme erossa. Tässä elämässä meillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta olla yhdessä, monesta seikasta johtuen.

Uskon siihen että meillä on paljon rakkaita sieluja tässä matkassamme mukana, toiset piipahtaa ja toiset jää. Saamme vapaasti valita kenen kanssa pelittää tässä elämässä ja siinä piilee se oma siunaus.

[Varjotar]

Voi miten romanttinen kuvitelma! Lemmenkäpyset..

Ei tarvitse tylyttää. Toisekseen, me emme missään vaiheessa ole olleet minkäänsortin lemmenpari, millään tapaa.
Sielunrakkaus on eri asia kuin fyysinen rakkaus/ egon rakkaus.