seuraava »

[.ave.]

Mustakin tuntuu, että meillä on aika erilaiset ajattelun lähtökohdat.   Sellainen tuli vielä mieleen, että en tarkoittanut, että sinun pitäisi syyttää (voimakas sana, ehkäpä kohdistaa ois parempi) toista ihmistä, vaikkapa sitten miestäsi, niistä asioista mitä tunnet. Tarkoitin sitä, että hyväksyt itsessäsi sen tunteen ja sen alkuperän. Ymmärrät mitä se tunne sinulle viestii, ymmärrät, että olet tullut hylätyksi (tai mikä se ikinä onkaan). Se hylätyksi tuleminen on todellista ja aitoa, siitä riippumatta, että sen laukaisi hyvin pieni asia. Traumatisoituneella taustalla on oppinut tulkitsemaan hyvin pienistä asioista uhkaa, sillä se on ollut elinehto. Se on taito, joka on kääntynyt itseään vastaan. Mua puhutteli eräs neuvo flashbackien kohtaamisen yhteydessä, että "sano sille lapselle, joka olit, että sinä suojelet häntä ja puolustat häntä tuli mikä tuli", samaan liittyi tietysti: "muista, että olet nyt aikuinen ja sinulla on turvaverkkoja ja vaikutusmahdollisuuksia, pystyt vaikuttamaan asioihin". Yleensä ottaen flashbackien kohtaamisessa hoetaan aina, että se tunne kuuluu tuntea läpi ja suojella itseään siinä samalla tuntiessaan sitä tunnetta. Ymmärrän kuitenkin, että nämä asiat eivät ole mitenkään helppoja tai yksinkertaisia käsitellä. Kuitenkaan koko päivän kestävä riita ei ole mikään erikoinen asia traumatriggerien yhteydessä, ehkä sun ei kannattaisi syytellä itseäsi niin paljon? Totta kai sellainen käytös on hankalaa läheisten kannalta, mutta sen oon kantapään kautta kokenut, että itsensä syyttely asiasta vain pahentaa omaa käytöstä, usko vaan. Ehkä siinä mielessä tää sun uusi ajatuksesi voikin antaa mielenrauhaa.  

p.s. Se, että pidät yllä päivän kestävää riitaa, ei ole pelkästään sinun vikasi. Toki oma käytöksesi herättää miehessäsi reaktioita, jotka edelleen ylläpitävät omaa riidanhaluisuuttasi, mutta kyse on vuorovaikutuksesta. Omalla kohdallani nämä flashbackit miestä kohtaan ovat hyvin hankalia siksi, että niiden aikana olen toooooodella haavoittuvainen, mutta käyttäydyn varsin haastavasti. Mies taas ei osaa käsitellä tätä haastavuuttani, vaan reagoi minuun omilla suojautumismekanismeillaan, jotka ovat sellaisia, jotka iskevät minuun johonkin hyvin syvälle ja sattuvat toooodella paljon. Se tuntuu kuin iskettäisiin maahan ja kovaa. Minulla luontainen reaktio tässä vaiheessa on lamaantuminen, joten pahempaa taistelutannerta ei ehdi kehittymään, mutta jos oma reaktiosi on taistelu, tunteesi voivat eskaloitua miehesi käytöksen seurauksena. Tässä tilanteessa ei ole kyse siitä, että minä ja minun traumani olisivat syypäitä kaikkeen, vaan tilanne kehittyy vuorovaikutuksessa. En pidä mieheni suojautumismekanismeista, enkä aio syyttää itseäni hänen käytöksestään, mutta voin ymmärtää, että hän omalla tavallaan reagoi minun käytökseeni. Ajattelin jakaa tämän kokemuksen, jos siitä olisi jolle kulle apua.

[Ginger86]

No niin, Suomityttö, pääsin vihdoin ajan kanssa pläräilemään noita kirjoja ja etsimään esimerkkejä niistä ajatusmalleista, joiden avulla traumojaan voi työstää. Ihan ensin kuitenkin varoituksen sana: Nämä esimerkit ovat vain yksittäisiä irrallisia otteita Ihmeiden Oppikurssin (ja G. Renardin) opetuksista, eivätkä sellaisinaan varmastikaan anna täydellistä kuvaa siitä, mitä kurssi opettaa. Suosittelen vahvasti perehtymään aiheeseen syvemminkin jonkun itselle resonoivan kirjallisuuden parissa, tai jos kapasiteetti riittää, siirtymään suoraan Ihmeiden Oppikurssiin tutustumiseen (voit aloittaa esim. täältä, mistä löytyy IOK:n tekstiosa lähes kokonaan: https://books.google.fi/books?id=6Pz2yK7-v18C&pg=PA1&lpg=PA1&dq=ihmeiden+oppikurssi+johdanto&source=bl&ots=SbN6huRT9X&sig=lhmkOPCBykalUjbHxxsPnYyNnPA&hl=fi&ei=JVMQTfOsKc-Uswbv8ZniDA&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=5&ved=0CDQQ6AEwBA#v=onepage&q=ihmeiden%20oppikurssi%20johdanto&f=false ) Minuun vetosi G. Renard, mutta muitakin "opettajia" löytyy.

Anteeksiannon perustana toimii tämä ajatus, mikä näin irrallisena tuntuu hyvin omituiselta ja ehkä väärältäkin, mutta avautuu kyllä, jos perehtyy aiheeseen vähän syvällisemmin. Mielestäni jo Renardin ensimmäinen kirja selvensi tätä aihetta riittävästi:
"Anteeksianto huomaa, että sitä, mitä luulit veljesi sinulle tehneen, ei ole tapahtunut. Se ei anna syntejä anteeksi eikä tee niitä todellisiksi. Se näkee, että syntiä ei ollut. Ja näin nähtynä kaikki syntisi on anteeksiannettu."

Sitten taas itse anteeksiantoon ajatteluprosessina on monenlaisia tapoja. Tässä pari esimerkkiä siitä, miten voi antaa anteeksi esim. jollekin, jonka kokee tehneen vääryyttä itseään kohtaan. Minusta näissä on samaa Ho'oponoponon kanssa se, että tässä otetaan itse vastuu siitä, mitä nähdään:
"Et ole oikeasti siellä missä luulet. Jos ajattelen, että sinä olet syyllinen tai jonkin ongelman alkusyy, ja jos olen itse luonut sinut, silloin kuvitellun syyllisyyden ja pelon täytyy olla minussa. Koska Jumalasta erkaantumista ei koskaan tapahtunut, annan meille "molemmille" anteeksi sen, mitä emme todellisuudessa ole tehneet. Jäljelle jää vain viattomuus, ja yhdyn nyt Pyhään Henkeen rauhassa."
"Sinä olet Henki. Kokonainen ja viaton. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu."

Ja vielä loppuun yksi ajatus, minkä avulla voi koettaa parantaa kehossa ilmeneviä ongelmia, esim. kroonisia selkävaivoja. Minä kun olen vahvasti sitä mieltä, että traumat voivat ilmetä myös kehossa, joten siksi aion testata myös tätä ajatusta käytäntöön:
"Olen kuolematon henki. Kehoni on vain kuvajainen. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä minä olen."

Tuossa siis pari ihan käytännön harjoitusta, mutta nämä ehkä vaativat sen, että on ensin työstänyt omia ajattelumallejaan pois syyllistämisestä ja uhriutumisesta ja siirtynyt siihen, että on valmis ottamaan täyden vastuun elämästään. Kaikille nämä eivät varmastikaan sovi, mutta monille näistä on kuulemma ollut suurtakin apua.

[Ginger86]

Tarkoitin sitä, että hyväksyt itsessäsi sen tunteen ja sen alkuperän. Ymmärrät mitä se tunne sinulle viestii, ymmärrät, että olet tullut hylätyksi (tai mikä se ikinä onkaan). Se hylätyksi tuleminen on todellista ja aitoa, siitä riippumatta, että sen laukaisi hyvin pieni asia. Traumatisoituneella taustalla on oppinut tulkitsemaan hyvin pienistä asioista uhkaa, sillä se on ollut elinehto. Se on taito, joka on kääntynyt itseään vastaan. Mua puhutteli eräs neuvo flashbackien kohtaamisen yhteydessä, että "sano sille lapselle, joka olit, että sinä suojelet häntä ja puolustat häntä tuli mikä tuli", samaan liittyi tietysti: "muista, että olet nyt aikuinen ja sinulla on turvaverkkoja ja vaikutusmahdollisuuksia, pystyt vaikuttamaan asioihin". Yleensä ottaen flashbackien kohtaamisessa hoetaan aina, että se tunne kuuluu tuntea läpi ja suojella itseään siinä samalla tuntiessaan sitä tunnetta.

Kyllä, nämä ovat tuttuja metodeita ja puhut ihan asiaa, jos katsoo asiaa ns. "maallisesta näkökulmasta" käsin. Olen jäljittänyt tuon negatiivisuuden pelon siihen, että aikanaan opin tarkkailemaan tiettyjä ihmisiä ja heidän mielialojaan, sillä siitä pystyi ennustamaan mahdolliset tulevat vaikeudet ja varautumaan niihin etukäteen. Tässä on siis hyvin voimakas selviytymisvietti taustalla, joten en ihmettele, ettei se ihan helpolla ratkeakaan. Minulle ei ole riittänyt se, että käyn uudestaan läpi nämä tunteet ja kerron "sisäiselle lapselleni" näitä asioita. Nämä mallit tuntuvat olevan jossain niin syvällä, etten ole pystynyt niitä perinteisin keinoin poistamaan, korkeintaan vähän hiomaan pehmeämmiksi aikojen saatossa. Tämä IOK:n esittämä menetelmä on siitä poikkeava, että se ainakin väittää olevansa avuksi nimenomaan niiden alitajuisten, vaikeimpien ja kaikkein syvimpään juurtuneiden ongelmien käsittelyssä. Toimiiko se? En tiedä, mutta aion kokeilla.

[Suomityttö]

Kiitos Ginger86. Juuri luinkin täällä näitä kirjoituksia. Niissä on kauttaaltaan paljon huomioitavaa asiaa. Todella paljon asiaa. Olen tutustunut Renardin opetuksiin jonkun verran. Ne resonoivat. Ho'oponopono minulla aktiivisesti käytössä. Noita flashbackeja kyllä tulee ja silloin on hyvä muistaa, että nyt on aikuinen ja pystyy tekemään asioille jotain.
IOK on minulle osittain tuttua, monelta eri taholta, mutta itse kirjaa en ole ryhtynyt käymään läpi. Olen tehnyt paljon työtä kuitenkin juuri syyllistämisen ja uhriutumisen työstämisessä. Ja oman vastuullisuuden kehittämiseksi.

[Ginger86]

Kiitos Ginger86. Juuri luinkin täällä näitä kirjoituksia. Niissä on kauttaaltaan paljon huomioitavaa asiaa. Todella paljon asiaa. Olen tutustunut Renardin opetuksiin jonkun verran. Ne resonoivat. Ho'oponopono minulla aktiivisesti käytössä. Noita flashbackeja kyllä tulee ja silloin on hyvä muistaa, että nyt on aikuinen ja pystyy tekemään asioille jotain.
IOK on minulle osittain tuttua, monelta eri taholta, mutta itse kirjaa en ole ryhtynyt käymään läpi. Olen tehnyt paljon työtä kuitenkin juuri syyllistämisen ja uhriutumisen työstämisessä. Ja oman vastuullisuuden kehittämiseksi.

Minulla on ollut ihan samat kuviot meneillään! Lohdullista näissä jutuissa nimenomaan on se, että niille pystyy tekemään jotain. Olen ollut jo melkein epätoivoon vaipumassa, kun samat kuviot tuntuvat toistuvan uudelleen ja uudelleen, vaikka kuinka olen yrittänyt niitä työstää. Tämän IOK:n myötä ymmärsin, että olen yrittänyt korjata vähän väärää asiaa. Eli sen sijaan, että yrittäisin muuttaa käyttäytymistäni (=seuraus), minun tuleekin pureutua syihin (=alitajuiset pelot ja syyllisyys).

[Ginger86]

p.s. Se, että pidät yllä päivän kestävää riitaa, ei ole pelkästään sinun vikasi. Toki oma käytöksesi herättää miehessäsi reaktioita, jotka edelleen ylläpitävät omaa riidanhaluisuuttasi, mutta kyse on vuorovaikutuksesta.

Ai niin, piti vielä tähän kommentoida: Olet ihan oikeassa siinä, että kaikkea en pysty muuttamaan vain omalla ajattelutyöllä, eikä kurssi siihen ohjaakaan. Nyt vain asioiden selvittämistä vaikeuttaa tämä kertynyt kuona, mikä aiheuttaa lumipalloefektin riitatilanteessa. Jäin Renardin kirjojen pohjalta sellaiseen käsitykseen, että maailmassa voi ja pitääkin toimia myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa, mutta niin, että on tehnyt ensin tämän ajattelutyön ja anteeksiannon. Silloin vuorovaikutuksen pohja on puhdas omista menneisyyden möröistä, ja näin esim. keskustelun ja kompromissien etsimisen lopputuloskin voi olla aivan toisenlainen.

[Avicii]

Itse yritin aloittaa kyseistä kirjaa mutta en päässyt edes alkuun. Minulla on yksi tuttu joka on sisäistänyt kirjan opetukset ja tuntuu olevan hyvin sinut itsensä ja maailman kanssa.

Ainoa josta voisi olla hieman huolissaan on että jos sieltä nyt jotain alitajunnasta nousee esille että et jää ihan yksin niitten asioiden kanssa ja olet ikään kuin valmis kaiken kohtamaan yksin ja olet pelkästään yhden kirjan opetuksen varassa.

Mutta jos sinulla on tukijoukot tässä lähellä niin hyvä homma ja pienin askelin ja sinulle sopivissa annoksissa 

[Ginger86]

Avicii, minä yritän luottaa siihen, että prosessi etenee juuri minulle sopivaan (rauhalliseen) tahtiin. En aio survoa väkisin näitä muutoksia mieleeni, sillä olen jo aiemmin saanut huomata, että oma psyykeni kyllä suojelee minua niiltä asioilta, joita en ole vielä valmis kohtaamaan. Hyvä esimerkki tästä mielen toiminnasta on se, että taannoin terapiassa nousi esiin muistoja, jotka olin sulkenut pois tietoisuudesta. Kun minulla oli tarvittava tuki ja luotettava ympäristö, pystyin terapeutin ohjauksessa työstämään noita asioita turvallisesti. IOK ei poikkea tästä tilanteesta muuten kuin siltä osin, että tämä tuki on osittain henkimaailmasta tulevaa. Ja jos tarvetta ilmenee, sitä tukea saa varmasti kyllä myös muodon tasolla muilta ihmisiltä, kuten olen onnekseni jo saanut huomatakin.

[.ave.]

Hyvä kuulla Ginger86, että sulla on tukijoukkoja tarjolla, toivotan sulle onnea näiden ajatusten läpikäymiseen. Eikä sillä välttämättä niin väliä mitä reittejä sitä elämässään kulkee, meillä kaikillahan ne on omanlaisia, kunhan vain juuri muistaa kuunnella itseään (ja ymmärtää omia taipumuksiaan). Sitä voi samaan lopputulokseen päätyä monien erilaisten teiden kautta.

Mulle itselleni jäi tarve miettiä sitä, mikä mua tässä häiritsee tai mikä niin kauheasti haluaisi päästä pintaan. Tämä on siis pelkästään omaa elämääni, haluan vain näin mukavan itsekkäästi () oksentaa omat tuntemukseni ulos, enkä sen kummemmin ottaa kantaa muiden elämään. Se mikä sieltä tulee on, että minä en ole vastuussa siitä miten muut ihmiset ovat minua kohtaan lapsuudessani käyttäytyneet, vaikka niin olen vuosia uskonut. Minä en ole myöskään vastuussa siitä, millä tavalla mieheni päättää reagoida käytökseeni. Käytökseni voi olla mitä tahansa, mutta se on mieheni oma valinta, millä tavalla hän päättää reagoida. Kukaan ei pakota häntä toimimaan minua syvästi loukkaavalla tavalla vain sen takia, että käyttäydyin niin kuin käyttäydyin. Se, että koen hänen tekonsa loukkaaviksi, ei ole heijastuma minun sisäisestä maailmastani, vaan se on miehen maailma, joka yhdistyy oman maailmani kanssa. Hän ihan oikeasti käyttäytyy minua kohtaan loukkaavasti, kyllä minun pitää osata omia tunteitani kuunnella. Jos pitäisin sitä heijastumana omasta sisäisestä maailmastani, olisi se taakka aivan liian suuri kannettavaksi, sillä ottaisin niskoilleni muidenkin ongelmat ja syyllisyydet (jota olen tehnyt, tehnyt ja tehnyt vuosia). Eikä sitä voisi millään muulla tavalla käsitelläkään, kuin ajatella, että se ei ole todellista. Sillä ei se olekaan totta, sillä se ei ole pelkästään minun taakkani mitä kannan, vaan myös niiden muiden ihmisten. Olen ottanut muiden ihmisten taakat kantaakseni, jotta voin siten nähdä heidät ideaalisina ja puhtaina (ja itseni samalla päinvastaisena), jotta voisin löytää heistä sen turvan, mitä en ole saanut. Mutta kukaan ei ole ideaalinen, jokaisessa on valoja ja varjoja, ja siitä huolimatta jostakusta tärkeästä ihmisestä voi silti saada turvaa, jos vain uskaltaa sitä yrittää. Se ei ole niin helppoa, uskaltaa turvautua ihmiseen, joka ei olekaan ideaalinen. Samalla kuitenkin omia tunteitaan kuunnellessaan osaa paremmin tietää, milloin joku ihminen ihan oikeasti on vahingollinen (syyllistävä, manipuloiva tai niin edelleen) ja milloin taas vain normaalisti epätäydellinen. Itsensä suojelu on tärkeää.

Ja hassuinta oikeastaan ehkä se, että joku voi hyvinkin päästä tuon kirjan oppeja käyttämällä myös vaikkapa samantyyppisiin ajatuksiin kuin mitä itse tuossa äsken mietiskelin, luulen, että se on hyvin mahdollista myös niin. Ihmisillä on monia eri teitä.  

[Ginger86]

Tuli vielä tarve vastata noihin pohdintoihisi, Ave, kun tunnistan niissä kyllä paljon samaa, kuin mitä itsekin olen läpikäynyt. Olen siinä aivan samaa mieltä, että ns. "maallisella tasolla" se menee juuri noin, kuin tuossa kuvailet. On tärkeää nähdä ihmiset sellaisina, mitä he ovat, eikä yrittää "selittää pois heidän vikojaan". Täytyy osata tunnistaa omat rajansa ja olla suostumatta siihen, että niitä rikotaan.

Mutta tosiaan tämä IOK ei lähesty asioita pelkästään maalliselta tasolta käsin, vaan ottaa huomioon myös hengen näkökulman. Minulla on jo vuosia ollut usko jälleensyntymään ja ns. karmaan, mikä on oikeastaan vain syyn ja seurauksen laki, ei mikään rangaistus. Olen saanut tietooni joitakin entisiä elämiäni, ja en todellakaan ole aina ollut mikään pyhimys, päinvastoin. Ajattelen siis niin, että me vuorottelemme näissä "pahantekijän" ja "hyväntekijän" rooleissa niin kauan, että onnistumme parantamaan karmamme ja pääsemme pois jälleensyntymän kierrosta. Jäin Renardin kirjojen pohjalta siihen käsitykseen, että karman parantamiseen on olemassa "oikotie" eli anteeksianto. Lueskelin tuossa illalla hindujen opetuksia, ja siellä esitettiin seuraava esimerkki:
Karman mukaisesti voisi olla sellainen tilanne, että olen jossain aiemmassa elämässäni vahingoittanut toista ihmistä, minkä seurauksena minun kohtaloni olisi tulla surmatuksi veitsellä tässä elämässä. Mutta jos harjoitan Krishna-tietoisuutta, on olemassa mahdollisuus, että tuo aiemman elämäni teko tulee tekemättömäksi, ja lopputuloksena saankin tässä elämässä vain pienen viillon sormeeni.

Hindujen opetuksissa tämä anteeksianto esitetään Krishna-tietoisuudessa toimimiseksi, mikä mielestäni vaikuttaa ihan samalta, kuin mitä IOK esittää Pyhästä Hengestä. Eli näitä samoja opetuksia löytyy kyllä monilta eri tahoilta, mutta termit ja tulkinnat vaihtelevat. Minua IOK puhuttelee eniten kristillisen taustani vuoksi, mutta aloin ihan uteliaisuuttani lukemaan taas hindujen opetuksia, kun aiemmin nekään eivät ole oikein avautuneet minulle. On hauskaa huomata, miten samankaltaisia monet opetukset pohjimmiltaan ovat: Ristiriidat syntyvät vain siitä, että niitä tulkitaan niin eri tavoin. Yritän tällä kertaa itse pidättäytyä tulkitsemisesta ja sen sijaan pyrkiä henkilökohtaiseen kokemukseen, sillä minulle se on ainoa asia, mikä on lopulta aitoa. Teorioita maailma kyllä tarjoaa mielin määrin, mutta ilman omakohtaista kokemusta ne jäävät vain tyhjiksi opetuksiksi.

Kun siis tulkitsee kirjoituksiani, kannattaa tosiaan ottaa huomioon nämä pohjalla olevat uskomukseni. Kaikki eivät varmastikaan ajattele asioista samoin, ja ei missään nimessä tarvitsekaan: Kuten Ave itsekin sanoit, samaan lopputulokseen voi päästä monia eri teitä.

[downtempo]

Tuli tällein astrologisesta kulmasta mieleen, että itellä pahimmat "muhinnat" ja ajat, jolloin näitä traumajuttuja läpikävin elämässä
oli transiittina  IC,  ja  . Muutama vuos oli suoraan sanoen ihan helvettiä. Se oli kyllä niin plutoonista aikaa, että meinasin haleta liitoksistani jne.
Mutta sitten taas toisaalta, oli tarpeen käydä tuollainen sisäinen transformaatio ja perusteellinen nahan luonti. Oma intensiteetti tuli tutuksi, puhdisti ja vahvisti.
Ei kyllä siltikään ole ikävä noita transiitteja. 

[.ave.]

Hassua, että mulla on nyt päällimmäisenä näitä traumoja kaivellessa aivan mahtava olo, oonko ihan outo.   Flashbackit totta kai on hankalia ja jos tuntuu, että joku ihmissuhde ei ookaan niin tukeva kuin aattelin, niin helposti se pistää pohjattomaksi. Mutta. Se on se, että ihan kuin vapautuisin jostakin vankilasta, löydän itseni, saan olla itseni enkä kukaan muu ja ensimmäistä kertaa tiedän miltä tuntuu rakastaa itseään (oikeasti, en ole ennen tiennyt). Ensimmäistä kertaa elämässäni suhtaudun virheisiini lempeästi ja luotan kykyyni käsitellä niitä, selviän kyllä eikä se ole maailmanloppu vaikka mitä kakkaa löytäisin itsestäni vielä. Mä olen niin pitkään tottunut elämään jossain perustuskassa, että oon jotenkin tosi vapautunut.

Mutta siitä huolimatta, ne hetket. Flashbackit tai tajuamisen hetket. Ei ole mitään kivoja juttuja.


muok. Olipas, uudella (joulukuusta lähtien) ap-kartalla  IC, muuttuneeko tuo sitten johonkin suuntaan vielä..  : Tähän asti lähinnä  ,  ja  transitoineet..