saatiin juuri kuulla että äidilläni on ägressiivinen syöpä. Lääkäri lupasi elinaikaa kesään asti, jos sinnekkään aikaa. Äitini itse on reipas ja pitää tilanteen johtajuutta itsellään. Kielsi meitä muita käyttämästä aikaa murehtimiseen. Olen aivan neuvoton. En oikein odota innolla tulevaisuutta. Miten te olette selvinneet läheisen menetyksestä. Minusta kuoleman odottaminen on jotain aivan kauheaa. Mitä minä opin tästä?
Onko tämän ajan merkki jatkuvat murheet ja epäonni. koko viime vuosi meni itsellä omaan sairauteen, siitä toipumiseen. Ja tuskin sitä on taputeltu, niin sitten tämä?