Heipä hei!
Niinpä, miesystäväni yrittää paukuttaa kallooni, että olen hänelle paljon tärkeämpi kuin raha, ja että hänelle olisi tärkeintä ja hän olisi iloisin, jos minä olisin kotona terveenä enkä vieraassa maassa sairaana, mutta olen saanut periluterilaisen kasvatuksen, missä työ ja raha menee kaiken edelle. (Ehkä siksi vaihdoinkin uskontoa?!) Äiti muistaa joka käänteessä sanoa, että ilman rahaa ei pärjää ja että raha ei kasva puussa, töitä on tehtävä, sanoipa vielä että en voi lopettaa tätä kesken, sillä mitä tuleva työnantajakin sanoo, jos en ole loppuun asti jaksanut - ajattelee kuulemma etten mitään jaksa loppuun asti enkä ikinä saa mitään työtä sitten. Meni hermot... Miksi ihmeessä ajattelisin, mitä joku tulevaisuuden tuntematon ihminen ajattelee???!!!
Sitä paitsi en ole aikeissakaan tämän jälkeen syöksyä pää kolmantena jalkana seuraavaan työpaikkaan. Mutta eiväthän vanhempani ymmärrä, että joku ei halua tehdä töitä. Tietysti jokainen vanhempi haluaisi menestyvän ja vahvan lapsen jolla on hieno ura, onhan se noloa, että jälkikasvun pää ei kestä normaalia elämää, mutta minä nyt vaan olen tämmöinen...
No mutta joka tapauksessa, pelkään siis köyhyyttä ja työkkärin ym. tahojen ahdistelua enemmän kuin kuolemaa. Ne ovat jo ihan tarpeeksi painostaneet minua aiemmin, sossu pakottanut toimeentulotukea vasten töihin ja sen jälkeen leikannut tukia, kun en opiskellut yhtä kuukautta ennen tähän työpaikkaan lähtöä, ja oli sekin stressaavaa ja masentavaa käydä köyhänä töissä ja olla niiden piiskattavana. Periaatteessa siis pakenin köyhyyttä ja painostusta tuohon työhön, mutta taisinpa joutua ojasta allikkoon! Tiesin kyllä, etten välttämättä jaksa 8-tuntisia päiviä, mutta toisaalta ajattelin, että jaksaa ne muutkin, ei ole vaihtoehtoa, siis yritän.
Huh huh miten usein onkaan olo, etten mahdu tähän maailmaan sellaisena kuin olen! Aina on joku tökkimässä jostain, että on tehtävä sitä ja tätä TAI MUUTEN... Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, mitä kokonaisuudessaan tarkoittaa vastuunotto omasta elämästä. Minulle se on vain sitä, että hankkii sen työpaikan ja tulee toimeen omillaan. Nähtävästi en kykene ottamaan vastuuta itsestäni, kun työ ei kiinnosta ja jo 8 kuukauden työn jälkeen olen miltei kanttuvei. Saisinkohan henkilökohtaisen avustajan?!
Keijutar, loistava tuo punainen "hymiö"!!
