seuraava »

[Varjotar]

Omiin seiniinsä törmäily

Upeeta löytää itsensä siitä pisteestä, että kauan kun ehtinyt itseään viisaana pitämään, törmää seinään nimeltä et riitä itsellesi. Et riitä itsellesi! Et riitä, etkä tiedä miksi. Haluat, muttet uskalla. Uskallat, muttet halua? Eikä kumpikaan riitä. Ei riitä pokka, kun kauan haluttu tilaisuus tulee, eikä sitten kuitenkaan tee mieli vaikka ois miten utelias.

Kerropa se itelles, että ei tartte selitellä olemistaa ja itteensää kellekään mitenkään, kun tulee vastaa tyyppi, jolle kuitenkin jotenkin tuntuu "pitäis selittää". MEEPÄ KERTOO SE ITELLES!!!

Kun ei riitä itelleen eikä ymmärrä miksi.
Haluaa rakkautta, haluaa kauneutta mutta sitä näkee vaa jossai mitä ei oo olemassakaa.
Ja mylly pyörii.

ja vie vaa pohjalle.

Edelleen ottaa suunnattomasti kupolii kyselevät ihmiset.Miksei ne tajua, että En kerro. En halua kertoa eikä juuri mikää asia mistä ne kyselee " koska ihmiset on uteliaita tai mitä vaa", kuulu niille mitenkää millää tapaa

Fiilis, että jeesikää nyt vaikka pojat, vaikka samaan aikaan ei varmaa tarvii jeesii oikeesti yhtää missää, kun ei näy


Kuuluu osana synkronisaatioon/ sielun pimeään yöhön*

[Miu@Mau]

Hei Varjotar!

Tunnistan myös omaavani ongelman "et riitä itsellesi". Yksi vapauttava harjoitus tuli joskus vastaan, jossa listasin kaikki asiat, joita minunkin "pitäis". Helvetinmoisen listan kirjoitettuani, katsoin onko siinä mitään sellaista, joka resonoi. Ts. jos jonkin asian eteen tehtävän työn tekeminen ajatuksena jo alkaa väsyttää ja masentaa, se ei ole minua varten. Jos taas ajattelen kuinka vastaan selkäsuorana ja jämäkästi uteliaiden ihmisten kyselyihin, kehoni virkistyy. Saan voimaa ajatuksesta, että seison itseni vierellä, en ketään vastaan, mutta itseäni ja omaa tilaani kunnioittaen. Ja kaikki muiden odotukset siitä, mitä minun muka "pitäisi", jätän niille sijoilleen. Näen ne odotukset, mutta ne eivät ole minun ongelmani. Minulla on ihan tarpeeksi tekemistä muutenkin tuossa, "en riitä itselleni". tunteessa.

Kertokaa toki muutkin, jos olette siitä jollain päässeet eroon.

-M

[anon36276]

Tunnistanpa hyvinkin itsestäni tämän "en riitä" tunteen. Itse olen viime aikoina ajatellut paljon niin, että se on syvältä kumpuavaa itsensä sabotointia. Tuntuu tärkeältä tunnistaa niitä tunteita, mitä siellä taustalla on. Itselläni paljon katkeruutta, tukahdutettua vihaa ja syvää pettymystä (muita ja myös itseäni kohtaan) ja ihan vain kyvyttömyyttä rakastaa itseäni.

Töitä riittää, mutta on inspiroivaa, että oikeasti joskus riittäisi itselleen ja osaisi ja uskaltaisi luottaa omaan intuitioonsa sen sijaan, että aina yrittäisi saada hyväksyntää ulkopuolelta. Se olis siistiä! Sellaista tarviin kyllä ollakseni yksi keskitaivaan rakentaja