En oikein tiennyt mihin ketjuun kirjoittelisin
"oudosta" joulustani..
Nooh, tulkoon tähän.
Olin tosiaan aatonaaton yksin. Mitään turhia en hössättänyt jouluksi. Normaalit siivoukset, mitä muutenkin, onhan siitissä kuitenkin mukavaa olla. Jolukuusen kyllä laitoin, en pelkästään lasten takia, sillä itsekin pidän siitä... lähinnä ehkä valojen takia, joita kuusessani onkin aina paljon.
Kynttilöiden valaistessa hiljaista jouluaatonaattoani sitten istahdin sohvalle ja kuuntelin herkkiä ja kauniita joululauluja. Ja kas, pukkasi niin syvä ja valtava joku yksinäisyyden tunne. (olin juuri saatellut ja heilutellut lapseni matkaan isänsä luo aattoa viettämään)
Meninpä todella syvälle tunteissani tuon haikeuden iskiessä voimalla ja kyyneleet vain valui silmistä. Silti tuo oli hyvää tekevää ja lohduttavaa, miten harvoin sitä saa vain kokea yksinäisyyden syvänkin puolen ja "ottaa siitä kaiken irti"
, kun kuitenkin samalla sen rinnalle korostui kaikki se ja kaikki ne ihmiset, joita minulla on elämässäni aina arjessani. Sellainen kiitollisuuden "ylitys" vain nousi sisältäni kaikesta siitä.
Jouluaattona sitten kyllä sain seurakseni ihmisen "menneisyydestäni" ja ihan jees oli jutella hänen kanssaan asiat "selviksi" rauhallisesti joulun tunnelmissa. Niin paljon asioita selvisi ja sain tuntuman mitä sydämeni todella tällä hetkellä tuntee ja mihin on suuntautunut...
Mutta hieman outo tuo aatto oli tavanomaiseen verrattuna.
En voinut välttyä siltäkään, että minua loukattiin yms, mutta sillä olikin hyvin selkeyttävä ja puhdistava vaikutus...alkaa vanhat naamiot rapista pois--
Eilen sitten hainkin jo katraani kotiin...
Että enpä nyt ihan kauheasti lopun viimeksi yksin ollut...
