Pyhyyttä on täällä käsitelty ennenkin ja olen muistaakseni itsekin siitä jo jotain kirjoittanut. "Aiomme"
nyt kuitenkin uudelleen tarttua tähän aiheeseen, sillä se on niin tärkeä...
Kuinka kaunista onkaan katsella maaplaneetan elämää. Toki siellä on paljon ikävempääkin katseltavaa, sotaa, monenlaista hyväksikäyttöä ja välinpitämättömyyttä. Silti, kun katsoo maaplaneettaa kokonaisuutena, siellä näkyy niin paljon kaunista.
Kun oikein kunnolla katsoo ja todella "avaa silmänsä", sitä huomaa vain yhä enemmän ja enemmän... Sielläkin missä sitä ei ensialkuun näe. Siinä vaiheessa alkaa nähdä myös
todella kaiken elämän pyhyyden. Kaikki "ikäväkin" on ihmiselossa lopulta ja pohjimmiltaan kaunista, sekä ennenkaikkea pyhää. Sillä kaikki missä elämänhenki virtaa on pyhää. Teissä, luonnossa, ympärillänne.
Eivät kaikki teot/asiat toki ole pyhiä, vaan niitä tekoja ja asioita tekevät olennot: ihmiset, eläimet ja muut. Nähkää kaikkien "olentojen" tekojen taakse tai ohitse, siihen aitoon, muuttumattomaan ja jokaisen "olennon" pyhään itseen.
Puro joka soljuu eteenpäin. Kauris joka käy purolla juomassa janoonsa. Kaksi rakastavaista, jotka kohtaavat purolla ja kävelevät käsikädessä puron vartta pitkin. Kuinka kaunista se onkaan! Se mikä on kaunista, siellä asuu myös pyhyys niin selvästi ja varmasti eikö totta?
Kuinka helppoa onkaan nähdä pyhyys kaikessa ihanassa ja kauniissa, mutta kuinka vaikeaa sitä onkaan nähdä kaikessa ei niin ihanassa? Kuinka moni teistä esimerkiksi näkee pyhän ja ihastuu kun katselee ohi vilahtavaa torakkaa? kuinka moni teistä näkee pyhää siinä kun jokin vakava sairaus on riuduttanut ja vienyt pois rakkaimpanne?
Tätä me kuitenkin toistamme: Kaikki elämä on pyhää, kaikki ihmiset ja kaikki muutkin elolliset ovat yhtä pyhiä ulkonäöstään, teoistaan, kokemuksistaan ja taustoistaan huolimatta. Sillä kaikella
on tarkoituksensa, eikä mikään ole turhaa. Nähkää jokaisen todellinen ja pyhä itse.
