seuraava »

[Rakkauden enkeli]

Olen tässä lueskellut näitä juttuja ja pohdiskellut paljon... Tässä hieman erilainen tarina:

Entäpä jos joutuisit "puun ja kuoren väliin" tavallaan joutuisit päätymään raskauden keskeytykseen, vaikket sitä haluaisikaan? 

Lasta "yritettiin" ja raskaus oli aivan ihana uutinen, vauva oli kaikinpuolin toivottu ja haluttu, mutta sitten alkoivatkin parin kuukauden päästä ongelmat... Ensimmäisessä ultrassa saimme kuulla, että kaikki ei olekaan hyvin. Sitten alkoi lukuisten tutkimusten rumba ja saimme vauvallemme "kuolemantuomion", eli saimme kuulla että vauvalla ei ole toivoa, että vauva menehtyy a. joko kesken raskauden b. heti syntyessään tai c. viimeistään n. parin viikon jälkeen syntymästä joko itsestään tai sitten siten, että meidän pitäisi päättää milloin elintoimintoja ylläpitävät koneet sammutettaisiin. Eli siis, vauvamme tulisi jokatapauksessa kuolemaan hyvin pian, viimeistään syntymänsä jälkeen. 

Minulle kävi näin, kun odotimme toista lastamme joka olisi ollut poika. Jouduimme pohtimaan asiaa niin monelta kantilta ja katsoimme asiaa kaikkien kannalta, erityisesti vauvamme, minun, mieheni ja esikoisemme kannalta. Kaikki vaihtoehdot olivat järkyttäviä, mutta katsoimme kuitenkin parhaimmaksi luopua vauvasta mahdollisimman pian kesken raskauden, kun se kuitenkin oli väistämättä edessämme tuo luopuminen. Päätös varmistui "oikeaksi" entisestään laukattuamme läpi kaikki mahdolliset tutkimukset ja kaikenmaailman asiantuntijoiden varmistaessa täysin samaa, eli "kuolemantuomiota" vauvalle. Vaistosin muutenkin, poikamme "viestitti" että ei voi hyvin, näin on tarkoitettu ja hän tahtoo "pois". Näin tästä vielä unenkin.

Tuo luopumisen tuska ja suru oli jotain aivan järkyttävää, vaikka tiesin että näin on parempi, mielummin nyt kuin myöhemmin jolloin tuossa tuskassa olisi joutunut vellomaan vielä pidempään, olisimme vain lisää kiintyneet vauvaamme ja esikoisemme olisi saanut kärsiä kun olisimme olleet koko loppuraskauden aivan murtuneita. Näin päättäessämme pääsisimme tekemään surutyötä nopeammin ja jatkamaan elämäämme kaikesta huolimatta. Elämäni järkyttävin hetki oli sitten tuolloin kesäkuussa vuonna 2003 raskausviikolla 20, kun raskauden keskeytys tapahtui ja jouduin synnyttämään poikamme kuolleena. Jouduin synnyttämään, koska raskaus oli kuitenkin jo niin pitkällä. Hetken, tosin vain sekunnin murto-osan olisin halunnut lähteä poikani mukana, mutta elämä jatkui kuitenkin hetki hetkeltä, päivä kerrallaan. Kaikella on tarkoituksensa. 

T: Kahden tytön ja tarinani enkelipojan äiti

[Ippuska]

 

[anathema]

surullisia asioita. Mieheni äiti synnytti aikoinaan myös kuolleen lapsen,varmasti surullinen kokemus sekin. 

[Tähdenvalvoja]

Vaatii enemmän käsityskykyä ymmärtää kuin tuomita.

Tuntui kyllä kieltämättä kurjalta, kun Peppilotta tuomitsi minut ja samalla kaikki muutkin aborttiin päätyneet suoralta kädeltä itsekkäin syin toimiviksi ja moraalittomiksi kurjimuksiski. Jopa niinkin raa'asti, kuin peräti lapsentappaja-nimityksellä. Aika kehnoa ja ei mitenkään hienoa. Eikä herättänyt ihailua myöskään kertomus omasta tilanteesta, halpaa itsensä kohottamista abortin tekevien kustannuksella.

Tähän väliin voisin muistuttaa että lapsia myös synnytetään ja ns. hankitaan varsin itsekkäistä syistä. Ajatellen "tämä on minulle hyväksi".Ei ajatella onko resursseja ja voimavaroja, saati kiinnostusta, lapsen vaativaan kasvatukseen ja huolenpitoon. Sekä koko loppuiäksi sitoutumiseen. Halutaan se lapsi vaikka väkisin. On kyllä ihan hyvää vanhemmuutta tiedostaa omat ja toisen voimavarat. 

Olenpa edelleen iloinen että elämme 2007-luvun Suomessa, jossa taikausko ja kirkko eivät lain mukaan määritä ja päätä ihmisten elämän tärkeitä ratkaisuja heidän puolestaan. Saati lähimmäiset, kuten mies tai isä. Jumalakin antaa anteeksi, mutta ihmisen on vaikea antaa toiselleen.

Rajua lukea näitä tarinoita, koskettavia ja kauniita.

[Rakkauden enkeli]

Jokainen tekee nimenomaan omat valintansa, eikä ketään voi tuomita. Itse uskon, että kaikella on tarkoituksensa, aborteillakin. Olen sitä mieltä, että silloin kun kenen tahansa on aika täältä lähteä, se tapahtuu. On sitten lopulta "sivuseikka" millä tavalla ja milloin se lähtö tapahtuu. Se tapahtuu aina silloin, kun on aika. Eli ei ole henkimaailmallisesti väliä tapahtuuko se syntymättömänä, nuorena vai vanhana ja tapahtuuko ns. itsestään, abortissa vai jossakin onnettomuudessa, jonkin sairauden seurauksena tms. Kuolema on jokatapauksessa aina luonnollinen.

Eli väärinkäsitysten välttämiseksi tarinani tarkoituksena ei ollut tuomita ketään eikä korottaa itseäni mitenkään, vaan nimenomaan tarkoituksena oli osoittaa, että tarinoita ja syitä voi olla ja on niin monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Eli ketään ei todellakaan kannattaisi tuomita. Ei myöskään sen perusteella onko hän sitten abortin puolesta tai vastaan. Itse en ole kumpaakaan. 

P.S. Melkoisten puntarointien jälkeen aioin rohkaistua kirjoittamaan tähän tämän elämäni tähän astisen vaikeimman asian ja kokemuksen. Tarinan jonka tähän asti ovat kuulleet vain harvat ja valitut. Siis vain sukulaiseni ja ystäväni.

[*yildirim*]

tähdenvalvoja

aikomukseni ei ollut tuomita sinua tai ketään muutakaan tuollaisen päätöksen tehnyttä. se vaan on oma mielipiteeni asiaan.jokainen ajattelee asioista omalla tavallaan ja jokainen tekee itse omat päätöksensä ja elää niiden mukaan.minä ainakaan en voisi elää tuollaisen asian kanssa.

[Tähdenvalvoja]

Ymmärrän kantasi Peppilotta ja eläkäämme jokainen hyvää elämää omien ratkaisujemme kanssa. Vain itse voimme elämäämme vaikuttaa.