seuraava »

[Esmiralda]

Olen usein törmännyt ihmisiin, jotka salaisesti, hiljaa rakastavat, eivätkä koskaan pukahda siitä. Se lipsahtaa herkässä hetkessä. Huokailevat, nauttivat elämästä murusina, väliin sydän täynnä kaipuuta, unelmia, toiveita.

Rakkauden kohde on saavuttamaton, vaaraksi itselle, muille. Usein ympäristötekijöiden vuoksi niellään tunteet.

Tulee mieleen 'Hiljaiset sillat'.

Itsellekin on tuttu tämä salainen, pidätelty tunne.

Kuinkahan paljon tällaista rakkautta on maailmassa? Mihin se tunne ulottuu?
Oman navan sisällekö? Mikä tarkoitus on hiljaisella rakkaudella? Suuri opettajako? Vai tyhmä, arkajalan möykky?

Onko ajatuksia, kokemuksia?

[Buf~]

On tuo tuttua. Oikeen itsee pistää vihaks, kun ei tunteitaan voi muuttaa vaikka tietää ettei sitä miestä omakseen saa ja vaikka saisikin..  ei siitä varmaan mitän tulis. Paremi kun löytäis toisen tilalle, mut miten löytää kun kuvitteli et kerran oli just sellanen kun miehen pitää olla .

[Esmiralda]

Kylläpäs sait minut värisemään tekstilläsi! 

tunteita, tunteita...

On pakko kertoa eräs hellyttävä tilanne. E.T:n tarinasta tuli mieleen. Nimittäin on tunteita, mielialoja, muistoja, jotka eivät kuole.

Olin museossa. Vieressäni tutkimassa vanhoja esineitä oli vähän vanhempi nainen kuin minä, lääkäri vierailemassa vanhassa kaupungissaan. Tiesin hänet. Hiljaa puhuin hänelle: -Hei. Tiedätkö että meillä on aika paljon yhteistä (senkin ohessa, että hän oli joskus rakastunut mieheeni)? Tottakai hän valpastui. Kerroin eräästä miehestä, jonka kanssa nuorempana seurustelin. - Meitä on rakastanut eräs sama mies, jatkoin hiljaa. Hän nosti kulmakarvojaan. - Muistatko Pertin. Pertti kertoi minulle kerran, että sinä olit hänen suurin rakkautensa. Sinua hän ihaili aina, mutta ei koskaan tohtinut sinua lähestyä.

Tuo nainen katsoi minua kuin hakien totuutta silmistäni ja löysi sen. Kyyneleet alkoivat virrata pitkin hänen poskiaan ja hän sanoi: - Minä aavistin sen. Mutta minäkään en tohtinut häntä lähestyä.

Sitten hän kiitti minua, että olin sen kertonut hänelle. Minulla oli hyvä olla.

[Yulunga]

Ihania tarinoita. Tunne on tuttu. Monenkin ihmisen kohdalla. Onneksi kuitenkin nuita jää ystäviksi niin ei tarvitse kokonaan luopua... 

[*Alkmene*]

Minä jotenkin koen, että tuo "hiljainen rakkaus" tai se miten minä sen miellän, on aina läsnä ja taustalla näissä pinnaltaan tulisissakin suhteissa. Kehyksenä ja pohjana. Sen lisäksi, että on näitä "hiljaisia rakkauksia", joista tässäkin on kirjoitettu. 

[Esmiralda]

Kyllä minäkin rakastan hiljaisesti. Se ensimmäinen rakkaus, jota ei voi saavuttaa... Minä satuin olemaan sen verran onnekas että ystävystyin ko. herran kanssa, nyt olemme mitä läheisimpiä ystäviä, ja rakkauteni on muuttunut ystävänrakkaudeksi, eikä siltikään ole aivan puhtaasti sitä.

Mitä se sitten on? Haluan hänelle pelkkää hyvää. Haluan, että hän on onnellinen. Olen iloinen siitä, että hän on ottanut minut osaksi elämäänsä, ja haluan hänet osaksi omaani. Ja tiedän, että hänkin välittää minusta omalla tavallaan.

Mutta oletteko ajatelleet, että tällainen rakkaus on sitä puhtainta? Sehän parhaimmillaan rikastuttaa, eikä kalva sisintä. Oma tunteeni ainakin on minun, ja vain minun, eikä sitä kukaan voi ottaa pois, ei edes tunteeni kohde. Se on voima, josta ammennan elämäniloni sekä mahdollisuuteni rakastua uudelleen.

Tämäkin on taitolaji 

annaelen

Ihanasti ilmaiset asian. Minäkin opin aikoinani, että hiljaisessa olotilassaan rakkaus, jota ei voi purkaa, kasvattaa omalla tavallaan. Siinä kun ei voi vaatia mitään. Se opettaa tunteen puhtautta ja epäitsekkyyttä. Vaikka rakkauden kaipuusta osin riutuukin, on se kuitenkin se oma suuri aarre, joka huomaamattaan hioo rosoisista tunteista kaunista, sallii siitä sen kauneimman toiselle; hiljaisen rukouksen ja kunnioituksen toisen elämän onnen puolesta.

Näin olen sen löytänyt.

[Esmiralda]

Joidenkin mielestä se tuntuu kutsulta, vaikka en tarkoita mitään. Monien elämä saattaa olla tylsää ja tuttavallisuus herättää.

Tuo on hyvin tuttua nuoremmalta ajaltani. Pelkkä lämmin kosketuskin sai toisen joskus heräämään intohimolla, johon ei voinut vastata. Mutta yleensäkin, kyllä uskon ihmisen yleiseen kaipuuseen toisen luo ilman seksuaalisuuttakin. Tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, ja tähänkin on joskus vedettävä raja, ainkin silloin kun tuntee liikaa olevansa pelkkä tukipuu. Tai kunpa siihen riittäisikin energia ja kärsivällisyys joskus. (Hm. Tai toisella se mihin itse nojaan. )

Energia-asioihin perehdyttyäni olen alkanut tiedostaa, että väärinkäyttöä harjoitetaan paljon. Ajatukset luovat tapahtumia. Niinpä itse olen aika päättäväisesti vetänyt jo aikoja sitten tietyn siveysrajan, jota en itse ylitä, enkä päästä toisten ajatuksia läpi. Väärinymmärrykset ovat vähentyneet....tosin ikääkin karttuu koko ajan

Energiat ovat ihmeellisiä juttuja. Siksi jopa joskus mietin tuota hiljaista rakkautta. Emmehän tiedä kuinka paljon sitä ihmisten kesken löytyy. Uskon, että löytyy paljon. Ja jos se on kristallisoitunut pyytteettömällä tunteella, on se mitä kauneinta energiaa, joka on ympärillämme usein tiedostamatta. Mutta uskon, että on myös energiasyöppöjä, jotka pelkästään etsivät (uskon senkin tiedostamattomuuteen) sitä hyvää energiaa ja takertuvat ikävällä tavalla. Itsekin voi sen tehdä!

Kunhan emme tee liian vahvaa rajaa! Kyllä pehmeyttä ja lempeyttä tarvitaan. Ja myös itseä kohtaan. Raja on siis tosi vaikea tehdä.

Toivonpa siinä viisautta sinulle, muille ja itsellenikin. 

[Irish]

Aika hassua, minä en oikeastaan varmaan koskaan ole tuota "hiljaista rakkautta" kokenut.
Minä kun olen sellainen, jos ihastun/rakastun, niin sanon sen suurin elein päin naamaa ja joko saan siipeeni tai sitten kaikki menee hyvin.

Olen rakkaudessa vähän turhan levoton.   

Toki minä rakastan hiljaa mielessäni niitä kaikkia menneitä, jotka lähtivät kanssani eri suuntiin, yksi kihloissa, toinen avoliitossa, kolmas ties missä, en ole kuullut. Heitä kaikkia muistan lämmöllä ja joskus naureskelen ja liikutun muistellessani hyviä hetkiä, joita heidän kanssaan koin ja olen kiitollinen. Kai se sitten on hiljaista rakkautta. 

Ikinä en voisi jättää sanomatta että rakastan jos tunnen niin. Vaikka tietäisin, että hän ei minua rakasta. Enhän voi menettää siinä mitään, päinvastoin, annan kaikkeni ja olen rehellinen. Siitä tulee hyvä mieli, oli lopputulos mikä tahansa. 

[Yulunga]

Ikinä en voisi jättää sanomatta että rakastan jos tunnen niin. Vaikka tietäisin, että hän ei minua rakasta. Enhän voi menettää siinä mitään, päinvastoin, annan kaikkeni ja olen rehellinen. Siitä tulee hyvä mieli, oli lopputulos mikä tahansa. 

niin noh, kyse ei ole siitä ettenkö minä olisi tuonut ILMI ihastustani, mutta jos toinen valitsee eri suunnan niin jäljelle jää hiljainen rakkaus...

[*Alkmene*]

En tiedä onko se hiljaista rakkautta vai vaan tavallista ihmisenä oloa vai mitä on, mutta minä tunnen sellaista suurta sydämessä kiitollisuuden-kunnioituksen ja rakkauden sekoituksena tuntevaa tunnetta milloin mitäkin kohtaan.
Se saattaa iskeä missä vain ja milloin vain tietoisuuteen.
Joskus tunnen sitä koko maailmaa kohtaan ja kyyneleet tulee silmiin ja kiitollisuus ja kunnioitus ja rakkaus valtaa koko olemuksen. Se voi tulla pinnalle jonkun ihmisen kohtaamisessa, luonnossa, missä vain.
En koe sitä pelkästään mies ja nais suhteissa.
Joku tuolla mainitsikin muistaakseni, että sen voi kokea entisiin puolisoihinsa yms suht helposti. Sitä toivoo vain että toinen on onnellinen ja vain rakastaa häntä.

Luultavasti olen ymmärtänyt tämän ketjun aloittajan idean aivan väärin.

[Esmiralda]

Tuntuu tosi kauniilta, hivelevältä, kun luen teidän juttuja.

Kyllä oikeastaan tuo tunne missä Mondo otti tuon vetoketju-symbolin, on minullekin tuttu. Että kunpa voisikin tehdä tuon. Rakastaa ja rakkaudella parantaa toisessa kaikki haavat, vahvistaa ja kuntouttaa, niittää estot ja jännitykset.

Mutta...sitten se olisikin jo väärin. Se menisi tuollaisen manipuloimisen puolella. Mistä tietäisin toisen haavat, mistä tietäisin mitä pitää hoitaa.
Tekisin karhunpalveluksen. Se halu kuitenkin on....

Se pitää vain niellä, siirtyä sivulle, toivoa että hän itse tietää kyllä elämänsä parhaan. Rakastaa kaikkea sitä mitä hän tekee, kaikkea mihin hän ajatuksensa ja tunteensa kohdistaa. Vain olemalla puuttumatta voi tehdä jotain oikein. Kohdistaa vain kauniita ajatuksia.

Ja ikävöidä....