seuraava »

[Mannan]

Olen itse tavallinen virkamies, ja törmäsin tänään korkeassa asemassa olevaan ystävättäreeni Hakaniemen ympyrätälon aulassa. Juttelimme niitä näitä, kun yksi seutuvilla liikkuva "laitapuolen kulkija" lähestyi meitä vakuumissa olevan makkarapaketin kanssa. Ystävätär jatkoi juttuaan kun tämä mieshenkilö kysyi, onko meillä mitään, millä makkarapaketin saisi auki. Otin avaimet esille, ja paukautin paketin auki, ja "laitapuolen kulkija" kiitti ja meni taaemmaksi syömään makkaraansa. Tuli jotenkin tunne, että olemme kaikki yhtä. Ei väliä keitä me olemme. Kukaan meistä ei hämmentynyt tästä tapahtumasta, vaan kaikki oli normaalia. Tuli hyvä olo ihmisten ja sielun tasa-arvon puolesta. 

[Minerwa]

Siinäpä hieno oivallus ja aito hetki    Todisti kaikessa aitoudessaan, ettei toinen meistä ole toista parempi - vaikka olemmekin erilaisia. Kertomuksesi lämmitti kovasti sydäntäni, sillä olen itsekin tuntenut nyt jo edesmenneen, erittäin älykkään, mutta elämässään syrjäpoluille harhautuneen kulkijan. Hän opetti minulla aikoinaan saman.

[Ikitosi]

Joo, Ykseyden kokemukset ovat aina nostattavia, mutta
on hyvä muistaa, että laitapuolenkulkijoiden kautta saadut kokemukset
eivät ole sen arvokkaampia kuin mikä tahansa kohtaaminen.

Tämän halusin kommentoida siksi, kun joillain (en tarkoita mammania enkä *Minervaa*) tuntuu jostain käsittämättömästä syystä olevan valtaisa ihannointi yhteiskuntaan sopeutumattomuutta ja laitapuolen renttuilua kohtaan.
Sanon tässä ja nyt kaikille sellaisille, ettei luopioisuus ja elämää itsessään vastaan tekeminen
ole viisautta kehittävää.

[Minerwa]

Eipä toki. Toisen vastoinkäymisten ihannointi ei ole tullut mieleenikään, sen sijaan kyse on pikemminkin inhimillisestä ymmärtämisestä. Siitä, ettei asetu toisen yläpuolelle pelkkien ulkoisten puitteiden vuoksi, vaan näkee pintaa syvemmälle. Elämä kohtelee joskus kaltoin, ja syitä on monia. Joillakin viedään jo lapsena ne eväät, joiden avulla yhteiskuntaan pääsisi kiinni. Niin surullista kuin se onkin...

Sen sijaan ihailen kyllä kovasti niitä ihmisiä, jotka vastoinkäymisistä huolimatta ovat raivanneet tiensä risukasasta aurinkoon    Seurasin aikoinaan läheltä vähävaraisen alkoholistiperheen lapsen kouluttautumista unelma-ammattiinsa. Lähipiiristä kuului vuosien varrella aika lannistaviakin soraääniä ("jokos olet jättänyt kesken ne opinnot?"), ja usko omiin kykyihin taisi olla koetuksella jokusen kerran. Vuosien varrella soraäänet kuitenkin hiljenivät, ja olisittepa nähneet onnellisen ilmeen, kun valmistumisen aika tuli    Olin niin onnellinen ystäväni puolesta, sillä hän oli kulkenut paljon kivisemmän tien unelmansa puolesta. Tarinan opetus oli: aina kannattaa ja pitääkin yrittää!!

[Ikitosi]

aina kannattaa ja pitääkin yrittää!!

Tämä voimalause on tosi.
Elämä itsessään, evolutiivisissa valinnoissaan, ei lakkaa koskaan yrittämästä,
vaan pyrkii aina kehittymään; eteenpäin ja ylöspäin - valoa kohti! :