...
Erillisyys on annettu käyttöön aivan erityisenä oppimis-, tai kuten haluat ilmaista muistamis-, joka on ymmärtääkseni aika lailla samaa toimintoa
) välineenä, jotta voisimme sekä vastaanottaa, että ulosantaa, siis välittää energianliikettä, sen sijaan, että vain lilluisimme Ykseydessä (jota siis toki alati teemme).
Vaikutelmani:
Oppiminen on sen käsittämistä, mitä ei tiedä olevansa ja mitä ei ehkä olekaan.
Siksi tarvitaan myös peruuttamista, purkua ja poisoppimista siitä, mihin on samastunut. Suuntautumisena kohti jotakin muuta, jonnekin muualle ja jonakin muuna.
Se on opittua itsetuntemusta - itsensä rajaamista toisinkin.
Muistaminen taasen on sen ymmärtämistä, mitä jo on ja mitä tietää olevansa sitä vasten, ettei ole. Ollakseen olematon pitää vain tyhjentää mielensä ajatuksista.
Ja sehän onkin maailman vaikeimpia tekoja, joiden sijaan voi kokeilla olla läsnä omassa tietoisuudessaan kokoavana tajuntana.
Ykseyttä ei voi kokea, elleivät kaikki koe sitä yhtenä.
Siksi jos joku väittää jo olevansa ykseydessä, katsokoon myös erillisyyteensä,
sillä sehän puhuttelee häntä juuri nyt kauttamme.
Siten emme "lillu ykseydessä", koska se ei ole kiinni vapaasta tahdosta
vaan tahdosta vapautumisesta.
Puute ja vaillinaisuus synnyttää tahdon - halun siirtyä valintapisteestä toiseen ollakseen jälleen kokonainen.
Kun on jo perillä siinä, mihin matkaa, on tahdosta riippumattomassa tilassa.
Ja eikö se olekin vapautta se - tarpeettomuus!
Uskon ihmisen kuin ihmisen olevan todellisena perillä ykseyden aktivaatiostaan.
Siitä, että jo pelkästään oleminen riittää luomiseen.
Olemisellani luon tekeviä ajatuksia. Liikettä minusta minuun.
Ollen perillä itsestäni - kuin itsestään, tahtomattakin.
