seuraava »

[Riitta]

Lapsen oikeus on omistaa seka aiti etta isa. Tunnen pareja jotka ovat pitaneet lapsen saantia viimeisena keinona sailyttaa avioliitto-joka on mielestani virhe!
(vaarin kasvanutta puuta ei voi suoristaa)eli jos on ongelmia avioliitossa, silloin ei tehda lapsia.
Lasten kasvattaminen ei ole helppoa vaikka olisi kuinka hyva avioliitto(avoliitto)siina on valtava vastuu ja kukaan ei ole seppa syntyessaan-siihen tarvitaan ensimmaiseksi paljon rakkautta ja isan ja aidin vaistoja, jotka kehittyvat kokemuksesta.
Itse olen antanut lasteni tehda virheita-mielestani he ovat nain saaneet toteuttaa itseaan ja toisaalta saaneet kokemusta-olen tietysti neuvonut(kuten myos isa)mutta jos se ei ole auttanut-niin silloin kokemus on opettanut.
Minulla on omasta mielestani ihanat lapset, mutta se on ollut tarkein elamani projekti.
Kuinka totta onkaan elaman neuvo-pienet lapset-pienet ongelmat ja isommat lapset=isot ongelmat, kun lapset ovat pienia-heita on helpompi ohjata ja neuvoa, mutta kun he kasvavat, on otettava huomioon myos heidan tahto.

[^^Queen Nefertiti^^]

Sen verran muistan, että tunsin exäni olevan Se parisieluni, jonka kanssa sitten halusin perhettä. Mutta kun tuli se ekaan lapseen ja 7. vuoteen liittyvä kriisi, siinä sitten mentiin eri teille, niin että kuulin hänestä vasta 7. v sen jälkeen. Ja silti kun tapasimme, hän tuntui taas parisielulta ja itse sanoi siitä. Kuitenkin katui heti perään, kun on uuden kanssa. Asiat menivät niin solmuun, ettei voitu olla puheväleissä. Olin mennyt henkisesti aika pitkälle (niin että vaikea löytää samalla aaltopituudella olevia), hän ei vaikuttanut.. kuin matkustelevan. Tunsin että suhde oli vähän kuin tuo Sashan kuvaama Vaakasuhde noin tunne/ energiatasolla - tai kenen tahansa kuvaus, joka on jonkun "parisielun" löytänyt; ja silti ei voinut ennakoida että kävisi näin. Jos olisin ollut selvänäkijä.. asiat olisivat toisin.

Ja lapsi valitsee vanhempansa? No niin sitten valitsi, että isästä on nyt vasta iloa, kun on kiertänyt puoli maailmaa. Mutta tämä todistaa, että takeita ei ole, ja jos minä en olisi kantanut vastuuta - kuka olisi? Toki siinä on saanut nähdä ja kokea kaikenlaista hauskaakin, ja sitten olen sivusta seurannut erään toisen miehen vastuuta / vastuuttomuutta tyttären kanssa. Nämä ovat minun kokemuksiani käytännön, ei YK tai Unicef lauselmien tasolla.

Että vaikeatapa on sanoa, miten menee tai miten oli tarkoitettu. Hääkuvasta voisi ajatella, joo parisieluthan ne siinä. Tai sitten, vierellä voisi olla ihan joku toinen valoisa mies.. joka kantaisi vastuuta. Tai edes välittäisi lapsista. Asiaan on vaikea sanoa mitään uutta ja järisyttävää. Joko vanhemmat kantavat vastuun, tai suku, tai yhteiskunta.

Lapsi myös itse antaa sen vanhemman kuulla, joka on jäänyt vieraaksi.. rakastaa sitä, joka huolehtii.

[^^Queen Nefertiti^^]

Just, joo.

En todella usko siihen, että nyt syntyvillä lapsilla ei olisi karmaa.. saatika että kenenkään vanhemman ideaan hankkia lapsia ei liittyisi mitään omia toiveita.  :

[Asterix]

Se, että tuntee jonkinlaista -tai asteista sielun kumppauutta
ja sopimusta ja bla-bla ei minulle ole vielä tarpeeksi hyvä syy
lisääntyä ko. henkilön kanssa ja jos olisi, niin kuvittelisin,
että näihin 32 ikävuoteen mennessä olisin kai varmaan jo tehnyt.

Jotenkin olen aina omannut tiukat kriteerit lasten hankkimisen suhteen
ja kuten huomaatte, niin lapsia ei ole siunaantunut.

Tosin, en tiedä, mihin olisin laps' raukan laittanutkaan,
-opiskelut, oleskelut ja työskentelyt eri maissa,
reissaamiset, jännittävät harrastukset, villi ja rento elämäntyyli
ottavat osansa.

Valintakysymyshän se on.

Paljon olisi jäänyt kokematta, jos olisin ollut äiti
ja ennen kaikkea, -vastuullinen hyvä äiti
-ja aivan rehellisesti, en ole ihan varma, onko äitiys (minulle) niin
hyvä kokemus ja valinta, että se oikeasti tekisi (minut)
yhtä onnelliseksi kuin nyt (tiedän varsin hyvin, että tälläistä ei lupa sanoa ääneen, mutta sanonpa kumminkin).

Tosin ymmärrän sen, että kun kerran äitiyden valitset,
niin siitä ei ole enään paluuta, joten ei voi verrata ihan suoraan
olematta tahtomattaan epäreilu.

Monet lapsettomuuden valinneet naiset sanovat,
että rakastavat lapsia, mutta eivät kuitenkaan halua olla äiti.
Syy on usein vapaus ja elämän helppous.
(yksinkertaisesti, -onhan lapsessa hurjasti työtä ja vastuuta)
Voi tulla ja mennä miten haluaa missä päin Tellusta vain 
ja kynnys riskien ottoon on matalampi, jolloin myös kokemusta karttuu
muilta elämän alueilta suhteellisen mukavasti
-siis jos on sellainen persoona, joka sitten uskaltaa käyttää
tuon vapauden hyväkseen.
(en toki väitä, etteikö lapselliset myöskin eläisi täysillä
ja saisi elämänkokemusta -se vain on erilaista ja rajoittavaa
vastuun vuoksi, -onhan silloin sylissä jotain hyvin-hyvin arvokasta,
josta pitää huolta).

Kannan (omasta mielestäni) vastuuni sen verran hyvin,
että en tee lasta sellaiseen elämään,
jossa en voi taata onnellista ja turvallista lapsuutta hänelle.

Mielestäni kaikista kauheinta on, että omaa lapsen
ja elää silti kuin lapseton.

[^^Queen Nefertiti^^]

Niin, jos alkaa jossitella ei koskaan tee mitään.

Ei hanki lasta, ei osta asuntoa, ei vaihda työstä/maasta toiseen, ei lakkaa suhdetta joka ei toimi, ei uskalla koskaan hankkia suhdetta.

Ei lapsen hankkimiseen todella sen IHMEEMPIÄ syitä vaadita kuin että haluaa lapsen sen kanssa jota rakastaa ja paljon. Sen JÄLKEISESTÄ vaan ei ole takeita, vaikka olisi tuntenut henkilön 5 tai 10 vuotta (esim mies saattaa antaa huomionsa uudelle lapselle tms ja palata kehiin joskus).

Mutta elämä voi silti jatkua yhtä kiinnostavana tai enemmänkin. Matkailua, bisneksiä ja uusia tuttavuuksia lapsi ei ainakaan "estä". Lapsi on rakas. Keskustelun otsake sattuu vaan olemaan VASTUU. Ja eipä enää tarvitse miettiä hankkiako lasta, koska yksi riittää, vaikka joku sattuisi vielä haluamaan, en usko että ryhdyn.

Mitens sinä, Sasha? Olisiko sinua, jos vanhempasi olisivat jossitelleet? Halusitko syntyä juuri heille? Koska on oikea hetki?

Nyt Spiderman! 

[*Kide*]

Tervehdys!
Enpä ole tähän ketjuun kuin katseita luonut... puhutte niin moninaisista, vaikeista ja jakavista asioista, kuitenkin NIIN tärkeistä ja elämää kantavista perusjutuista.
Nyt kuitenkin kirjoitan ja samalla nostan tämän ylös...
Tuolla sivulla 1. artiklat 34. ja 36. ovat syy ja se, että jouduin törmäämään asiaan joka koskee näitä. Jos tahdotte tietää mitä, googlatkaa jammu setä laulu  Tänne en niitä sanoja tuo 
Tiedän, että ylireagoin varmasti jonkun mielestä, mutta no, sitten reagoin... kun oma pentu kuulee ja miettii asioista, joita ei osaa edes kysyä mitä ne tarkoittavat. Tajuaa vaan, että jostakin ei sopivasta on kysymys.
Itse tiedustelin tunteeko tämän nimen jne., vastaus on juu ja ilme kasvoilla on iso kysymysmerkki. Eli tahtoo tietää, mutta ei osaa kysyä.
Eikös silloin puhuta asiasta joka on liian iso lapsen käsityskyvylle? Toisin sanoen, liian pienelle liian isoja asioita...
Olen aina pyrkinyt selittämään ja kertomaan lapsille totuuden ja asiat, jos he ovat jotakin miettineet. Näin ollen he myös ovat kyselleet monennäköistä ja heille parhaan taitoni mukaan selittänyt niitä... kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Nyt kuitenkin nuo sanat ovat herättäneet tunteen, jolle ei ole sanoja lapsella. Miten selitän, kerron, kun ei ole sitä kysymystä mihin vastata... ettei vastauksella lisää tuota tunteen synnyttämää hämmennystä, pelkoa nje.?
Että minä taas vihaan ihmiskuntaa  *turhautunutta raivoa* 

[Ippuska]

Jaspis, tiedän mistä puhut ja allekirjoitan 

googlatkaa jammu setä laulu    Tänne en niitä sanoja tuo   
...

Nyt kuitenkin nuo sanat ovat herättäneet tunteen, jolle ei ole sanoja lapsella. Miten selitän, kerron, kun ei ole sitä kysymystä mihin vastata... ettei vastauksella lisää tuota tunteen synnyttämää hämmennystä, pelkoa nje.?

T. Ippuska
*herkästi reagoiva*

[Tibetan]

Jaspis ja Ippuska, olen täysin samaa mieltä   

[^^Queen Nefertiti^^]

Vastuun sekaan pitää saada iloa, elämää, eikä pelkkää työn makua. Onneksi minulla nyt helpottaa, isukin uusvaimo jopa tarjoaa lapselle hoitoa 2 päivänä, no huh. Heitä pitää Ymmärtää.. jee.. siis vastuutonta matkailua pitkin poikin.. no kuka kenestäkin vastuun kantaa-

Eräs mies viehätti kun kysyi, missä on sen ja sen isä, entä mies, jne. Mutta se johtuukin skooppimerkistään.