En ole ihan varma onko aiheesta täällä paljonkin kirjoteltu, yritin etsiä aiheesta keskustelua mutten ainakaan tuolla haku-komennolla löytänyt...
Ihan pakko kysellä ihmisten kokemuksia tätäkin kautta eli onko täällä ihmisiä, jotka elävät uusperheessä? Erityisesti kiinnostaisi kuulla tuntemuksia naispuolisilta, joiden miehellä on lapsi/lapsia entisen avo-/avioliiton jäljiltä.
Miesystävälläni on pieni poika, joka on ollut ihan toivottu lapsi. Parisuhde ei vain sitten kestänyt, en viitsi syistä sen enempää tähän selitellä, mutta painavat syyt kuitenkin taustalla. Tapailtu ja seurusteltu on tämän miehen kanssa tässä jo yli vuosi, ja nyt olisi sitten vihdoin tarkoitus, että minä tutustun tähän hänen lapseen.. Itse asiassa jo tänä iltana olisi vielä tarkoitus pikaisesti tämä lapsi nähdä.
En ole koskaan kauheasti ollut lasten perään, joten arvatenkin tuntemukset tämän asian osalta ovat heitelleet suuntaan jos toiseenkin. En ikinä olisi aiemmin voinut kuvitellakaan, että rakastuisin mieheen, jolla on lapsi/lapsia. Alkuvaiheessa en edes tiennyt asiasta. Eikä siinä toisaalta mitään, en ollut edes kiinnostunut, kun itse halusin alun perin pelkkää kaveruutta ym. Sitten se kuitenkin vain olikin menoa ja kovaa - jo heti ensi näkemältä itse asiassa
En oikein itse edes tiedä, miksi olen aina niin kovin karttanut lapsia ja halunnut äkkiä poistua paikalta. Ei pitäisi olla huonoja kokemuksia tai mitään. Ei vain tule sellaista halua saada kenenkään lasta syliin tmv
Eihän lapsia ja eläimiä tule tietenkään verrata, mutta eläimet taas nostattavat juuri sellaista hillitöntä rakkauden tunnetta sydämessä, oli sitten kenen tahansa eläin kyseessä. Voi kunpa lapset saisivat saman aikaan. Vanhusten parissa olen työskennellyt monena vuotena ja heidänkin luokse olen valmis menemään ilman että tunnen oloani vaivaantuneeksi. Voin ihan hyvin halata heitä ja olla erittäin sydämellinen ja aito heidän seurassaan
Ehkä tämä kaikki sitten johtuu jotenkin kokemattomuudesta, pelosta tai etten tunne osaavani oikein toimia lasten seurassa. Olen hyvin rakastunut ja tiedän miesystävänikin olevan...hän jaksaa kyllä tukea ja on valmis aina juttelemaan avoimesti ja kyselee tuntemuksistani...joten olen kyllä valmis yrittämään parhaani. Olen varmaan vielä kauhean itsekeskeinen ihminen..ehkä nyt on sitten se kasvun paikka. Varmaan tälläkin tapahtumalla on elämässäni jokin tarkoitus
Olisi kuitenkin kiva kuulla ihmisten kokemuksista uusperhe-elämästä.