seuraava »

[Wilmariina]

Hei!

Poikamme kuoli runsas kaksi vuotta sitten.

Olen nähnyt hänestä unta aina silloin tällöin.
Nämä unet ovat olleet odotettuja, aamulla on ollut ihana herätä tunteeseen, että hän on ollut jälleen lasnä elämässäni.

Tapahtumapaikkana on useimmiten ollut kotiympäristö ja normaalia perhe-elämää.
Näissä unissa emme ole pojan kanssa varsinaisesti jutelleet.
Tapahtuma hetkenä on aina kaunis aurinkoinen kesäpäivä.

Alussa sain muutaman kerran vastauksen mieltä askarruttaviin kysymyksiin, unessa hän ilmoitti oman kantansa asiaan eleillä tai käyttäytymisellään.

Välillä oli ajanjakso että unessa tiedostin hänen läsnäolonsa vaikka en nähnytkään häntä tai sitten näin hänen vartalonsa vyötäröstä alaspäin.

Ja välillä taasen näen hetkiä, jolloin pojat ovat vielä leikki-ikäisiä n. 4-6 vuotiaia ja leikkivät iloisina pihalla.

Muutama kuukausi sitten, kun minulla oli stressaavaa aikaa ja olin henkisesti alamaissa, aamulla herätessäni tiesin nähneeni hänestä unta vaikken en muistanut minkälaista. Tämä masensi entisestään minua, onneksi tämä vaihe kesti vain muutaman viikon.

Yleensä nämä unet, joissa hän on läsnä tulevat jaksottain. Välillä voi kestää viikkojakin etten näe ja sitten voi olla viikko-pari-kolme viikkoa, että näen melkein joka yö.
Nyt taasen olen nähnyt parina yönä peräkkäin.

Välillä on tilanne, että tiedän unessa, että hän kuolee pian. Kuten toissa yönäkin hänen mennessään puku päällä valokuvaamoon, silloinkin hänen lähtiessään pihalle aattelinkin mielessäni, että se onkin viimeinen kuva hänestä.

Olenkin miettinyt, että liittyykö tämä jotenkin minun omaan mielialaani, tekemisiini tms?
Ajatuksissani hän on useinkin ja aina silloin tällöin muistelen poikiemme lapsuusaikoja. Heijastuisiko tämä uniin?

Tuntuukin niin oudolta että näen hänestä unta näin paljon, koska muut perhessämme eivät näe.
Tiedän monta äitiä, jotka ovat menettäneet lapsensa ja hekään eivät kaikki ole nähneet unta kuolleesta lapsestaan.

[Atomi]

Luulisin kertomasi perusteella, että sinulla on vielä luopuminen eli surutyö hiukan kesken. Oman lapsen kuolema on suurin murhe, jonka ihminen voi kohdata ja se vaatii aikaa käsittelyyn. On mahdollista, että unet saavat sinut ajattelemaan poikaasi ja se taas tuo uusia unia eli ne tukevat toisiaan. Tällä tavalla varmaankin yhä käyt läpi luopumisen prosessia hyvin terveellä tavalla. Nauti toki unistasi ja poikasi kohtaamisesta unimaailmassa, kun valvemaailmassa unista huolimatta osaat luopua omaan tahtiisi. Omaa lasta ei koskaan unohda, mutta joskus tulee se päivä kun on päässyt surun yli. Eri ihmisillä prosessi menee eri tavalla, joten kaikki eivät käy surua läpi unien kautta. Sinä olet mielestäni saanut erittäin inhimillisen ja turvallisen tavan luopua suuresta menetyksestä. Et vaikuta huolestuneelta unistasi eikä sinun kannata niistä huolestuakaan. Asiat vievät aikansa.