Foorumi jossa puidaan niitä näitä kuten Jumalan nimeä:
http://www.gnosticteachings.org/forum/index.php?showtopic=5296&st=0Tai sitten näin:
On ainoastaan yksi totuuden tunteminen, koska on ainoastaan yksi totuus: yhden korkeimman, älyllisen, kaikkivaltiaan, kaikkiviisaan ja vanhurskaan olennon kaikkialla läsnäolo, jota eri uskonnot nimittävät eri nimillä. Nimet Jumala, Allah, Jehova, Brahma, Wodan, Zeus, Ormuz, Osiris ja mitä ne kaikki lienevät, merkitsevät ja merkitsivät alkuaan kaikki yhtä kaikkialla läsnäolevaa, kaikkikäsittävää, kaikkiläpäisevää ja kaikki-elävöittävää olentoa, elävää Jumalaa, joka on elämä, rakkaus ja valo (henki) jokaisessa luomuksessaan mittaamattomassa maailmankaikkeudessa.
Ymmärrys, joka ihmisellä on yhteinen eläinten kanssa, ei voi käsittää olemuksen ykseyttä kaikissa olioissa, koska se voi käsittää vain rajoitetun alan, sen vuoksi se teki itselleen alati käsityksessään kuvia Jumalasta, vaikka hänen uskontonsa korkein käsky kuuluu: "Sinun ei tule Jumalasta tehdä kuvaa eikä vertausta". Ymmärrys ei rakasta Jumalaa, vaan käsityksiänsä, jotka alati ovat rajoitettuja.
Me kysymme: Onko olemassa katoamatonta, ja mikä se on olemukseltaan?
Jos me tunnemme toden, niin me tiedämme myös, mikä ei ole totta.
Me näemme, että jokainen olio maailmassa alati muuttuu. Jokaisella hengenvedolla erottaa ihmisen ruumis ainetta itsestään ja ottaa sisäänsä uutta ainetta; sillä ei sen takia ole mitään pysyväisyyttä, me sanomme, se ei ole mitään todellista. Samoin muuttuu ihmisen luonne jokaisen tunteen, jokaisen halun ja jokaisen uuden pyrkimyksen kautta. Sekään ei ole pysyvä. Vieläpä ihmisen hyveetkin ovat alituisen muuttuvaisuuden alaisia, sen tähden eivät nekään ole ihmisen tosi olemusta, vaan ainoastaan ilmennyksiä. Ja samoin kuin ihminen muuttuu jokainen olio maailmankaikkeudessa. "Ei mikään olio kestä samana seknnin murto-osaa", sanoo eräs viisas. Maailmankaikkeus on kuin valtameren aallot, sillä se on sen perustana olevan olemuksen (substanssin) toimimismuoto.
Lyijykynä ei ole todellinen, vaan ainoastaan puun muoto, eikä sitä voida puusta erottaa ja on sen tähden vain käsite, ja samoin kuin lyijykynä on koko maailmankaikkeus ainoastaan ilmennys, jolla ei ole mitään kestävyyttä ja sen tähden ei myöskään mitään todellisuutta.
Ja kuitenkin on olemassa yksi totuus: kaikkien ilmiöiden perustana oleva olemus, joka kaikkien muodon muutoksien ohella pysyy itsessään muuttumattomana. Samoin kuin ilman vettä ei ole mitään aaltoja, niin ei maailma ole mitään ilman Jumalaa. Ei ole olemassa mitään katoavaista ilman sen perustana olevaa katoamatonta, koska se muutoin ei voisi päästä ilmenemään. Katoavaisella ei voi olla olemisensa perustaa itsessään, koska se ei ole mitään todellista.
Sanalla "Jumala" on kolminkertainen merkitys, mikä on syynä kaikkiin uskonnollisiin kiistoihin. Korkeimmassa merkityksessä ymmärretään Jumalalla kaikkialla läsnäolevaa, muodotonta, alutonta ja loputonta TILAA kaikkine siinä piilevine voimineen, jota filosofit nimittävät Absoluutiksi, kristilliset mystikot Jumaluudeksi ja itämaitten uskonto Parabrahmaksi. Jos me suljemme silmämme ja karkoitamme kaikki käsitykset, halut ja tuntemukset tietoisuudestamme, niin jää jäljelle ainoastaan rannaton tila, kaikkien olioiden alkusyy, jolla ei itsellään mitään syytä ole.
Tässä kaikkialla olemassa olevassa tilassa syntyy maailma, kehittyy ja katoaa, kuin jäävuori valtameressä. Maailmankaikkeus, ulkonaisesti katsoen, ei ole enempää kuin välkkyvä saippuapallo, jolla lapset leikkivät. Sen tähden varoittaa kristillinen raamattu: "Älkää rakastako maailmaa, eikä mitä siinä on, sillä maailma häviää himoinensa."
Henkisesti katsoen on maailma ykseys, tietoinen, älyllinen olemus, kuten ihminen ja jokainen olento maailmankaikkeudessa sellaisen esittää. Ihmisen ruumis on, ulkonaisesti katsoen, jäsenien ja liikkeiden moninaisuus, henkisesti katsoen sitävastoin ei mitään, ja sitä liikuttava ja elävöittävä tahto, järjestävä periaate, kaikki.
Maailman äly on maailmankaikkeuden Jumala, kaikkien olioiden ensimmäinen alkusyy, henki (aatmaa), joka kannattaa kaikkia olioita aatteineen tietoisuudessaan. Siitä syystä sanoo kristillinen raamattu: "Jumalassa me elämme, liikumme ja siinä on meidän olemassaolomme." Maailmankaikkeus on jumalan ajatus, jumalan unelma. Se, mikä kehittyy, ei ole jumala, vaan hänen ajatuksensa, jotka maailmankaikkeuden, seitsemällä tasolla ilmenevät tuhansissa muodoissa. Kehityksen tarkoitus on synnyttää muotoja, joissa jumala tosi suuruudessaan voi tuntea itsensä, samoin kuin me itsemme puhtaassa kuvastimessa. Ja tämä kuvastin eli Hengen temppeli on jumalihminen, täydellistynyt yksilöllisyys, Kristus ihmisessä; sen tähden pyrkii koko luonto ihmiseksi ja hänen kauttaan Jumalaan, sillä Kristuksessa saa kärsivä luomakunta vapautensa.
Kuitenkaan ei alempi, persoonallinen, itsekäs ihminen ole jumalatietoisuuden kannattaja, vaan ihmisessä oleva henkinen osa, yksilöllisyys, enkeli, joka on tosi ihminen. Ihminen on nykyisellä kehitysasteellaan kuin poika, joka ratsastaa hurjalla hevosella eikä tiedä, kuinka hänen olisi sitä ohjattava. Ihminen voi täyttää hänelle annetun tehtävän, johonka hänen on itsensä elämän koulussa kasvatettava, nimittäin tulla hengen apulaiseksi, ainoastaan silloin, jos hän oppii hillitsemään alemman, eläimellisen luontonsa, johon on tarpeen alempien ja korkeampien sielunvoimien erottamiskyky.
Se juuri on syynä paljon kärsimiseen maailmassa, että ihminen ei osaa erottaa alempaa ja korkeampaa, katoavaista ja katoamatonta, hyvää ja huonoa luonnossaan ja sen tähden tekee pahaa, koska hän pitää sitä hyvänä. Kaikki rikokset maailmassa johtuvat erehdyksestä. Ihminen on tosi luontonsa mukaan hyvä, mutta ei vielä viisas; sen tähden tulee hän maailmaan, oppiakseen erottamistaitoa, mikä on mahdollinen vain lukemattomien pettymysten kautta.
On vain yksi synti maailmassa: erillään olemisen luulo eli ihmisen kuvittelu, että hän on Jumalasta erillään oleva olento. Jos olisi olemassa yksikään piste maailmankaikkeudessa, missä jumala ei olisi, tai jos olisi yksikään olento ulkopuolella häntä, niin olisi jumala rajoitettu eikä todellinen, vaan ainoastaan näennäisyys ja täytyisi kuolla. Joka tekee minkä tahansa teon ja silloin jotakin muuta ajattelee kuin Jumalaa, hän tekee syntiä. Joka jakaa miljoonansa köyhille, mutta tekee sen kiitosta ja kunnioitusta saavuttaakseen, hän tekee syntiä, sillä hän toimii itserakkaudesta.
Joka tietoisuudessaan erottautuu Jumalasta tai jostakin muusta olennosta ja pitää itseänsä jonakin erikoisena, hän tekee syntiä, sillä hän pitää muotoa todellisena ja erottaa Jumalan maailmasta.
Meillä on erottamiskyvyssä mitta, jonka avulla voimme päättää, kuinka kaukana me vielä olemme Kristus-asteesta. Kuinka vähän on niitä ihmisiä, jotka jo ovat pyhän tien ensi asteella, jotka siis ovat tosi kristittyjä!
Joka alemmalla tiellä on puhdistanut persoonallisen luontonsa, muuttanut pahan hyväksi, voittanut paheet hyveillä, hänessä on syntyvä Kristus, totuuden ja erottamisen henki (aatmaa), niin että hän tuntee, että ihminen hänen olemuksessaan on yhtä maailmankaikkeuden hengen kanssa. Kristus-tietoisuuden syntymä on korkeamman tien alku, joka johtaa edelleen yli ihmisyyden.
