Mies on
(ja kovasti epäilen Pluton keikkuvan ascendentilla). Se on aivan käsittämättön itsepäinen, ollut aina. Sen sukulaiset osaa kertoa hersyviä tarinoita sen lapsuudesta, kuinka se on kieltäytynyt kävelemästä, syömästä, juomasta yms, kun asiat ei ole menneet sen mielen mukaan. Hirveästi ei toimitatavat ole muuttuneet vuosikymmenten kuluessa...
Itse olen ennemmin sitten peräänantamattomalla/vakaumuksellisella tavalla itsepäinen. Yleensä en jaksa alkaa miehen kanssa vääntämään, vaan annan periksi (
) kaikissa pikkuasioissa. Pääsee helpommalla.
Sitten, jos kyse on jostain periaatekysymyksestä, on tilanne ihan toinen. Silloin en anna periksi milliäkään. Tiedän ihan tasan tarkakkaan, että jos tulee tosipaikka eteen, joutuu mies antamaan ensiksi periksi. Koska vältän riitelyä, olen yleensä _täysin_ varma kannastani, jos katson sen olevan yhteenoton arvoinen.
Ja tuo aiemmin mainittu ylpeys... Tunnistan senkin. Nuorempana kävin kovasti joidenkin ihmisten hermoille. Heidän mielestä minun olisi pitänyt olla jotenkin kunnioittava heitä kohtaan. (Koskaan minulle ei selvinnyt, miksi kokivat olevansa yläpuolellani) Tilanne kärjistyi siihen, että ilmoitin täysin tosissani, että en nuole kenenkään persettä, vaikka tappaisivat. Vihjailivat vähän siihen suuntaan, että kyllä sekin käy. No, eivät ole vielä tappaneet, enkä kunnioita heitä edelleenkään.
Myöhemminkin on tullut näitä "periksi en anna, vaikka henki menisi" -tilanteita, jotka on vähän pelottavia, koska oikeasti sitä voi olla niin tosissaan kantansa kanssa, että on valmis kuolemaan. Ja joskus ne on niinkin hölmöjä, että kun liikenteessä joku vastaantuleva k-pää lähtee ohittamaan, vaikka tilaa ei olisi, niin sitä vaan painaa kaasua, että minä en p**kele väistä ketään, joka luulee olevansa niin tärkeä henkilö, ettei liikenneturvallisuus kosketa.
Mulla varmaan itsepäisyyttä aiheuttaa moni kartan tekijä. Ainakin 7 (tai 8, jos Chiron lasketaan) planeettaa johtavissa merkeissä, ja
-kimppa, joka vaikuttaa varmaan ihan kaikkeen, mitä teen.