seuraava »

[katie_sue]

On tässä maailmassa paljon muutakin surua, mutta tuntuu maailma kaatuvan näilläkin suruilla päälle. Menetin rakastamani ihmisen, nuoremman miehen, jota rakastan suunnattomasti edelleen. En luultavasti koskaan tule löytämään samanlaista suhdetta, haluaisin hänet takaisin. Olen niin huono luopumaan. Ottaja olisi toinenkin ihan tosissaan, mutta en taida muuta haluta kun tuon exän, suuren rakkauteni.

Jos joku ehtisi katsomaan, kuinka tässä käy? Kauanko minun suru kestää?

Hätä on aina iltaisin niin suurensuuri, kun ehtii asioita miettimään ja ajatuksiaan kokoamaan.

Kiitän miljoonasti jo etukäteen, josko joku vastaisi. 

[Vehra]

Suru ei tule kunnolla ja puhdistavasti, ennenkuin hyväksyy tilanteen. Tilanteen hyväksymättömyys saa sydämen uskomaan, että tilanne on vielä yllä.

Rakkaus on aina valmis päästämään irti, rakkaus ei koskaan ole kiinnittynyt. Eikä rakkaus ole koskaan ollut hänen synnyttämää, vaan hänen sinussa herättämää, se sama rakkaus on sinussa itsessä ja sitä kaipaat herätetyksi. Rakkauttasi et ole menettänyt.

Luopuminen on pimeään kuiluun hyppäämistä ja se tapahtuu vapaaehtoisuudessa. Kuilun reunalla koet hätää, mutta sinne hypättyäsi näet vasta, mikä oli todellista rakkautta ja mitkä todellisia tärkeimpiä hetkiä ja mikä sinussa todella kantaa.

Suru alkaa vasta hyväksymisestä. Ennen sitä se on taistelua pitää kiinni, eikä se puhdista. Sitten, kun hyväksyt, se vie mennessään, etkä enää tule miettineeksi sen kestoakaan.

[TaruTuulia]

Rakkaus on aina valmis päästämään irti, rakkaus ei koskaan ole kiinnittynyt. Eikä rakkaus ole koskaan ollut hänen synnyttämää, vaan hänen sinussa herättämää, se sama rakkaus on sinussa itsessä ja sitä kaipaat herätetyksi. Rakkauttasi et ole menettänyt.

Luopuminen on pimeään kuiluun hyppäämistä ja se tapahtuu vapaaehtoisuudessa.

Timanttisesti sanottu, kiteytetty! Yhdyn tähän täysin! Lopulta myös kun päästää irti, niin saa uutta tilalle tai joskus jopa sen vanhan taas ovea raapimaan, kun vähiten odottaa! Haleja ja tsemppiä!